Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Uusia kavereita

Joskus, syystä taikka toisesta, kaipaat uusia kavereita. Usein kuitenkin koetaan vaikeaksi löytää oman tyylistä seuraa. Nykymaailmassa ihmiset, etenkin me nuoret, tutustumme yhä enemmän sosiaalisessa mediassa. Se sekä vaikeuttaa että helpottaa uusiin kavereihin tutustumista.

Omasta mielestäni koen helpoimmaksi lähteä pohtimaan, mistä asioista minä pidän, ja sitten miettiä, millaisiin ihmisiin haluaisin tutustua ja miten haluan tutustua heihin.

Harrastus: Yksi helpoimmista tavoista löytää kavereita, on jokin harrastus. Harrastuksen parista löydät varmasti ihmisiä, joiden kanssa olet kiinnostunut ainakin yhdestä samasta asiasta. Jos asutte lähekkäin, voitte sopia yhteisistä matkoista harrastuspaikalle. Ja jos juttua ei muuten riitä, voit aina palata yhteiseen harrastukseenne!

Kokoontumispaikat: Myöskin aika tunnettu tapa on käydä piipahtamassa nuorisotalolla, tai jollain muulla nuorten kokoontumispaikalla. Sieltä saattaa löytyä joku pelaamaan kanssasi vaikka biljardia. Kenties sovitte myös uusintaottelun jollekin toiselle illalle?

Ryhmätyöt: Sitten, miten itse koen tutustuvani kaikista helpoiten on pari- ja ryhmätyöt. Ryhmätyön lomassa tulee juteltua välillä vähän muustakin kuin itse työstä, ja vaihdettua kuulumisia. Jos teillä synkkaa muutenkin kuin pelkästään työparina, auttakaa toisianne vaikka läksyissä tai viettäkää aikaa välitunneilla, porukassa tai keskenänne.

Some: Eniten olen saanut uusia tuttavuuksia somen kautta. Jos sinulla on jokin mielenkiinnon kohde (esim. piirtäminen, kuvien muokkaaminen, tai jokin peli- tai tv-sarja tms.) kannattaa lähteä etsimään ns. some-yhteisöjä, jotka ovat keskittyneet tuottamaan sisältöä tähän aiheeseen liittyen. Voit luoda oman profiiliin ja julkaista omaa sisältöä, tai vain lähteä rohkeasti kommentoimaan heidän julkaisujaan. Nopeasti muutkin samasta aiheesta kiinnostuneet löytävät sinut, ja voit jakaa ajatuksia heidän kanssaan. Ehkä jonain päivänä tapaatte vielä kasvotusten?

Ronja

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top