Avun vastaanottamisesta siitä hyötymiseen

Avun tarjoaminen tuntuu olevan helpompaa kuin sen pyytäminen. Me suomalaiset olemme tunnetusti yksin selviytyjiä – myös silloin, kun olisi suurikin hätä. Huolista hiljentyminen ja niiden vähättely ei kerro henkilön vahvuudesta vaan yleensä taustalla on häpeää ja opittuja käyttäytymismalleja. Avun pyytäminen tai sen vastaanottamisessa on lisäksi vielä toinen vaihe eli sen hyödyntäminen oikealla tavalla. Turha apu voi tuntua turhalta jo siitä syystä, jos tulkitsee sen negatiivisesti tai ei ymmärrä sen merkitystä.

Arjessa on jokapäiväisiä tilanteita, joissa autetaan toisia. Mitä pienemmästä ongelmasta on kyse, sitä sujuvampaa on pyytää siihen apua, esimerkiksi kysyä neuvoa arkisissa asioissa, kuten kotitöissä, läksyissä tai työtehtävissä. Lähipiirissä taas on luontevampaa keskustella henkilökohtaisimmista aiheista, kuten ihmissuhteista, tulevaisuudesta, menneisyydestä ja muista kokemuksista.

Häpeän tunne syntyy siitä oletuksesta, että oman osaamattomuuden myöntäminen kertoo heikkoudesta, sillä muut näyttävät pärjäävän ulkoisesti paremmin. Tätä oletusta voi pahentaa ympäristön antamat paineet suoriutua tietyistä ongelmista yksin, vaikka jokaisen stressinsietokyky ja herkkyys ovat yksilöllisiä. Henkilö alkaa vähättelemään pahaa oloaan näyttääkseen vahvemmalta, mikä vain alentaa toimintakykyä entisestään. Raja tulee vastaan silloin, kun ei enää pysty suoriutumaan sellaisista tehtävistä, joihin ennen pystyi, esimerkiksi harrastuksista, ajanvietosta kavereiden kesken tai opiskelusta. Kun huomaa ajautuneen tällaiseen tilanteeseen, on korkea aika pyytää apua muilta. Joskus tarvittava apu myös saattaa ilmestyä henkilön luokse.

On ymmärrettävää, että kynnys avun pyytämiseen kasvaa, kun ongelmat paisuvat suuremmiksi. Onneksi nykyään voi kommunikoida digitaalisesti, joten viestien lähettäminen ystävälle, perheenjäsenelle tai ammattilaiselle hoituu hetkessä. Matalan kynnyksen palvelut ovat juuri niitä varten, jotka haluavat keskustella anonyymisti, ja niissä on koulutettu ohjaamaan asiakas eteenpäin, jos hätä on kiireellinen. Suosittelen käyttämään näitä palveluja hyväksi, jos oma tilanne hävettää liikaa tai ei saa tukea muualta.

Välillä apua ei tarvitse lähteä etsimään itse vaan joku voi tarjoutua auttamaan eikä tämä ole aina se läheisin ihminen elämässä. Se voi olla opettaja, terveydenhoitaja, luokkatoveri, vanha tuttava tai jopa tuntematon taho. Niin kuin totesin, avun antaminen on helpompaa, koska me haluamme olla avuksi niille, jotka sitä tarvitsee. Eli kun yllättävä henkilö ojentaa auttavan käden tai on pelkkänä korvana, hän ei todennäköisesti tee niin satuttaakseen. Kannattaa ottaa tilaisuudesta kaikki irti helpottaakseen oloaan ja mahdollisesti päästä purkamaan ongelman syitä. Yksi keskustelu kerta ei tietenkään riitä kaikille ja siksi moni saa ajan koulutetulle ammattilaiselle, joka viimeistään pystyy auttamaan ratkaisukeinojen löytämisessä. Tästä päästään seuraavaan vaiheeseen.

Ammattilaiselle on turvallisinta keskustella raskaista aiheista kuin sellaiselle, jolla ei ole siihen koulutusta aivan sen takia, ettei toinen aina ymmärrä. Psykologiassa on kuitenkin monta eri koulukuntaa, jotka paneutuvat eri psykoterapioihin ja kognitiivinen psykologia on tällä hetkellä johtavassa asemassa, joten otan sen esimerkiksi. Kognitiivisessa psykoterapiassa syvennytään ajatusmalleihin ja tunteisiin, jotka haittaavat toimintakykyä. Hoito voi olla lyhyttä tai pitkäkestoista ja siinä voidaan hyödyntää käyttäytymisterapian työtapoja, kuten harjaannuttamista.

Kognitiivisessa psykoterapiassa on havaittu yksi tärkeä seikka sille, miksei asiakkaan vointi parane hoidosta huolimatta: asiakas ei suorita saatuja tehtäviä sessioiden ulkopuolella. Tekeminen, olkoon se pientä tai suurta, auttaa suuresti passiivisuuteen. Kun ihminen toimii, hän ei enää elä lamaannuttavissa ajatuksissaan vaan keskittymällä muuhun saa uusia näkökulmia. Kyse on siis itsensä motivoimisesta, johon terapeutti itse ei voi vaikuttaa muulla kuin kannustamalla. Neuvojen hyödyntäminen ei tarkoita vain sitä, että kuuntelee vaan ottaa myös niistä opiksi. Jos terapeutti tai psykologi antaa viikkotehtävän, sitä ei pidä aliarvioida. Negatiivinen asenne toisten ohjeisiin ei auta ongelman ratkaisussa ollenkaan. Jos ei koskaan kokeile, niin mistä tietää, toimiiko se?

Kuulen ja luen paljon toisten väitteitä, että ongelmat katoavat itsestään, kun niihin ei juuri pyydä apua. Ne voivat ehkä unohtua, mutta unohtaminen ei tarkoita, että ne olisivat ratkenneet. Ne ilmaantuvat uudestaan elämässä niin kauan, kunnes niille tehdään jotakin. Siksi toivon, että Suomessa herättäisiin tajuamaan, kuinka hyvinvointia raastavaa on pärjätä kaikessa ilman muiden apua. Ihmisethän ovat olemassa toisia eikä vain itseä varten.

Milla

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Apua ja tukea

Osallistu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *