Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Miten saada ystäviä?

Me kaikki tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, vaikka emme näin aina kokisikaan. Jotkut meistä nauttivat yksinolosta, kun toiset taas ennen kaikkea kaipaavat muiden ihmisten läheisyyttä. Tällaisten läheisten ihmisten puutteellisuuden taustalla lienee usein ongelmia, joiden ratkaisemisen helpottamiseksi kirjoitan tämän blogikirjoituksen.

Millaisista ongelmista siis on kyse? Lähtökohtaisesti yleisin ongelma on se, että ympäröivät ihmiset eivät vain ole hengenheimolaisia – He eivät esimerkiksi ole kiinnostuneita samankaltaisista asioista, tai ovat muuten vain aivan kuin eri maailmasta. Tässä tilanteessa voi myös itse koettaa sopeutua ja sulautua ympäristöönsä, mutta sekään ei aina välttämättä onnistu haluamallaan tavalla.

Tässä vaiheessa ei kuitenkaan kannata luovuttaa, sillä tosiasiahan on se, että aina jostain löytyy ihmisiä, joihin samaistua. Toinen ongelma koskee siis kysymystä: ”Mistä tällaisia ihmisiä voisi löytää?” Internetistä tietysti! Ja riippuen omasta suhtautumisesta ystävyyssuhteisiin internetissä, saattaa olla pettynyt vastaukseen ja sen yksinkertaisuuteen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tämä on vain yksi vaihtoehto monien joukossa.

Oman paikkansa etsintä kannattaa aloittaa tarkastelemalla erilaisia sivustoja ja/tai sovelluksia, joissa ihmiset verkostoituvat keskenään. Tällaisia ovat esimerkiksi Discord, Twitter, Instagram ja Amino. Nämä palvelut ovat täynnä kaikenlaisia yhteisöjä ja seuraavaksi sinä lukijana voitkin itse pohtia, mistä olet kiinnostunut ja täten rajata, millaiseen yhteisöön haluat kuulua (näitä voi olla useampi). Tämä asia voi olla vaikkapa jokin tietty anime, peli, elokuva, kirja- tai Netflix-sarja – Just to name a few.

Ystäviä voi myös etsiä peleistä, mieluiten sellaisista, joissa on jonkinlainen klaanijärjestelmä ja joissa ihmiset ovat sitoutuneita. Oman peliyhteisön etsinnässä kannattaa ottaa myös huomioon sen koko, sillä suuressa, puhtaasti pelaamisen ympärille muodostuneessa yhteisössä yksilö ei välttämättä erotu muiden joukosta helposti, kun taas esimerkiksi Discord-palvelimilla erottuu ihan vain keskustelemalla. Löydettyäsi ystäviä on myös mahdollista, että he tutustuttavat sinut muiden ystäviensä piiriin.

Internet-ystävien lisäksi olisi kuitenkin suotavaa, että olisi edes jotain face-to-face kaverikontaktia. Ja tämä ongelma on ratkaistavissa esimerkiksi siten, että alkaa näkemään eri yhteisöissä tapaamiaan ihmisiä oikeassa elämässä (HUOM! Ei kuitenkaan kannata luottaa ihan kehen tahansa!). Mikäli olet peruskoulussa ala- tai yläasteella ja suunnittelet lukion suorittamista, on hyvin todennäköistä, että löydät siirrossa koulutusasteesta toiseen uusia ja samanhenkisiä ystäviä, etenkin lukiossa.

Ystävien saaminen ei kuitenkaan rajoitu pelkästään mainitsemiini keinoihin, vaan keinoja on useita muita ja ystäviä saattaa myös löytää sattumalta, ihan etsimättäkin. Uusiin ihmisiin tutustuminen vaatii kuitenkin aina jonkin verran rohkeutta, mutta loppupelissä kaikki on sen väärtiä. Ja nyt varsinkin on hyvä aika aloittaa, sillä karanteenissa ihmisillä on yleisesti paljon aikaa viettää sosiaalisen median ääressä.

-Niko

Aiheeseen liittyvät

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top