Vedenneidolle

Kirjoitin runon ystävälleni, kun minulla oli hätä hänestä.
Lopulta uskaltauduin näyttämään runon hänelle ja siitä seurasi syvälliset ja molemmille tärkeät keskustelut. Saatoin pelastaa hänen henkensä.
Ystäväni luvalla jaan sen nyt teille, ehkä se auttaa muitakin.

-Vedenneidolle-

Yhtenä päivänä sinä avauduit minulle.
Kotimatkalla raskaan koulupäivän jälkeen.
Kerroit, mitä olet käynyt läpi.
Sanavalmiuteni meni.

Mietin, ehkä ääneenkin,
miten vahva olet ollut.
Kun selvisit.

Mietin välähdyksinä viime vuotta:
Kun olit luokassa.
Teimme paritöitä.
Istuit käytävällä.
Näytit vedenneidolta.
Kuuntelit minun murheeni.

Minä en osannut kuunnella.
En nähnyt hätääsi.
En osannut pysähtyä, ymmärtää.

Vähän olin sinulle ollut kateellinenkin.
Näytit niin täydelliseltä.
Näytit vahvalta.
Silmissäsi asui empatiaa.

En nähnyt lävitsesi.

Nyt kun taas olet sulkeutumassa,
mietin mitä voin tehdä.

Haluaisin kysyä sinulta,
mutta tuntuu niin vaikealta.

Kertoisitko silti.

Tekijä:
Rubiininotko