Kavereita netistä

Joillakuilla, ehkäpä sinullakin, on ystävä tai tuttu, jonka on tavannut ensimmäistä kertaa netissä. Ei ihmekään, sillä netti yhdistää ihmisiä. Esimerkiksi pieneltä paikkakunnilla tai harvinaisempaan harrastukseen liittyen voi olla vaikeaa löytää muita samanhenkisiä tai samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Somen, peliyhteisöjen tai erilaisten keskustelufoorumien kautta voi tavata samoin ajattelevia tai samoja asioista kiinnostuneita. Netin kautta tavattujen ihmisten kanssa keskustelu voi syventyä ystävyydeksi, kunhan molemmat kunnioittavat toisiaan ja toistensa rajoja.

Muista netinkäyttäjistä voi löytää vertaistukea oman elämän ongelmiin. Usein tuntuu helpottavalta löytää joku, joka on kokenut saman ja jonka kanssa voi vaihtaa kokemuksia. Kokemusten jakaminen ja ajatusten vaihto kannattaa, mutta mielipiteitä kannattaa kuulla myös samanmielisten ryhmien ulkopuolelta mahdollisimman monipuolisen käsityksen saamiseksi. Omaa harkintaa ja kriittistä medialukutaitoa kannattaa netissä kuluttaa ahkerasti.

Netissä voi olla helpompi puhua myös hankalalta tuntuvista asioista. Netissä voi kertoa anonyymina sellaisia asioita, joita ei välttämättä kehtaisi kertoa kasvokkain kavereille tai vanhemmille tai
ajatuksista, joille tuntuu aluksi vaikealta löytää kasvokkaista kuulijaa. Joskus myös tutuille ystäville on helpompi kertoa netin tai somen välityksellä kipeitä asioita tai puhua tunteistaan avoimemmin kuin kasvotusten. Muista silti kirjoittaa ja viestiä fiksusti netissä myös parhaiden kavereidenkin kesken. Kukaan, tuttu tai tuntematon, ei saa netissäkään painostaa sinua kertomaan itsestäsi asioita, joita et halua.

Netissä ja somessa viestimiseen entuudestaan tuntemattomien tai tuttujenkin kanssa liittyy asioita, joita kannattaa miettiä:

Kasvottomuus voi johtaa väärinkäsityksiin. Hymiöt auttavat tunteiden ja sävyn ilmaisemista, mutta eivät korvaa kasvokkaista vuorovaikutusta. Netissä ei kuitenkaan aina olla varma, sanooko toinen asian tosissaan, onko hänen sanomansa todella totta. Aina ei myöskään ole helppo tietää mitä toinen esimerkiksi tietyllä kuvalla, klipillä, hymiöllä tai sanavalinnalla tarkoittaa tai ymmärtävätkö kaikki keskusteluun osallistujat viestin samoin tai kuten se on tarkoitettu.

Huijaukset ja identiteettivarkaudet ovat netissä mahdollisia. Kasvottomassa kanssakäymisessä on se huono puoli, että et voi koskaan olla varma, kenen kanssa keskustelet. Netissä  asioiden tai omien tekemisten tai saavutusten vääristely, suurentelu tai keksiminen on mahdollista. Tavallisempaa on kuitenkin pienissä asioissa valehteleminen tai asioiden kertomatta jättäminen.

Jos olet tutustunut netissä mahtavalta vaikutavalta tyyppiin, mutta et kuitenkaan ole aivan varma hänen aikomuksistaan, harkitse ja juttele kaverin tai perheenjäsenesi kanssa asiasta.

Pohdi seuraavien kysymysten avulla, onko netissä tapaamasi ihminen luottamuksesi arvoinen vai ei.

Millaisilta eri some-kanavilta löydät hänestä tietoa tai kuvia? Millainen kuva nettitutustasi
rakentuu?

Onko jokin hänen esille tuomansa asia herättänyt sinussa epäilystä tai ihmetystä? Mikä teitä tuntuu yhdistävän? Mistä asioista olette eri mieltä?

Onko tuttusi tuntunut jossain vaiheessa epäluotettavalta? Onko hän valehdellut sinulle? Onko hän esimerkiksi väittänyt yhtenä päivänä olevansa eri-ikäinen kuin jonain toisena päivänä tai kertonut jotain muuta ristiriitaista?

Millaisia linkkejä tai sisältöjä hän jakaa keskusteluihinne tai viestiketjuihin? Onko niissä sisältöä, joka tuntuu sinusta loukkaavalta tai arveluttavalta?

Oikeat ystävät eivät koskaan kysele liian henkilökohtaisia asioita ja painosta kertomaan asioita, joita et halua jakaa. Netistä tuttu ihminen, joka painostaa tai vaatii sinua kasvokkaiseen tapaamiseen, ei vaikuta vilpittömältä. Kukaan ei saa missään tilanteessa painostaa sinua tekemään mitään sellaista, mitä et halua.

Onko nettituttusi pyytänyt tai vaatinut toistuvasti tai hyvin nopeasti sinua lähettämään arkaluontoisia valokuvia, puhelinnumerosi, kotiosoitettasi tai muita henkilökohtaisia tietoja? Muista, että kukaan ei saa netissäkään painostaa sinua kertomaan henkilö- ja yhteystietojasi tai muita yksityisiä asioita elämästäsi.

Haluaako sinulle entuudestaan vieras nettituttu pitää yhteydenpitonne tai mahdollisen tulevan tapaamisen salaisena? Salaiset ystävyyssuhteet eivät välttämättä ole hyvä idea. Nettitutuista, joiden kanssa vietät paljon aikaa tai suunnittelet tapaamista, kannattaa kertoa vanhemmalle ja ystäville.

Jos viestittely tuntuu sinusta epämiellyttävältä tai inhottavalta, sinun ei tarvitse jatkaa keskustelua. Jos yhteydenpito ei tunnu enää itsestä hyvältä etkä halua jatkaa, voit myös blokata tai estää käyttäjän. Tee häiritsevistä viesteistä tai sisällöistä ilmoitus nettipalvelun ylläpitoon.

Jos et ole varma voitko luottaa netin kautta tapaamaasi, keskustele asiasta vanhempiesi tai jonkun muun läheisen aikuisen kanssa.

Netissä tutuksi tulleen tapaaminen ensikertaa kasvokkain

Netissä tutustuminen voi johtaa ystävyyteen tai vaikkapa uuteen parisuhteeseen. Jos nettitutun kanssa kasvokkain tapaaminen alkaa kiinnostaa, kannattaa ensimmäistä tapaamista sovittaessa muistaa nämä asiat:

Tiedä, kenet tapaat. Kiinnitä huomiota siihen, millaisia kuvia nettituttu julkaisee itsestään, millaista tietoa hänestä muuten löytyy ja millaisia tuttavuuksia hänellä eri palveluissa on. Paras varmistus nettikontaktin luotettavuudesta on kuitenkin se, että joko itse tai joku lähipiiristä tuntee henkilön jo ennestään jostakin muusta yhteydestä, esimerkiksi koulusta tai harrastuksista. Jos olette viestineet vain kirjoitellen, voi ennen varsinaista tapaamista olla nettikaveriin yhteydessä esimerkiksi Skypellä tai puhelimella varmistaakseen, että kyseinen henkilö on sellainen kuin on kertonut olevansa ja tapaaminen on varmasti turvallista.

Kerro tapaamisesta aina jollekin läheiselle. Entuudestaan tuntemattoman nettitutun tapaamisesta kannattaa kertoa hyvälle kaverille, mieluiten omalle vanhemmalle tai muulle luottoaikuiselle. Jos aikuiselle ei kehtaa kertoa, kannattaa kertoa edes kaverille tai sisarukselle – on ehdottoman tärkeää, että joku luotettava ihminen tietää, mihin olet menossa ja ketä olet menossa tapaamaan.

Sovi tapaaminen julkiselle paikalle. Tapaaminen on hyvä sopia esimerkiksi kauppakeskukseen tai kahvilaan, jossa on paljon ihmisiä ja josta on helppo poistua, jos tilanne käy epämiellyttäväksi. Romanttiselta kuulostava kävely katseilta suojassa olevassa puistossa tai autoajelu tuntemattoman kanssa on todellinen riski. Tapaamiseen on hyvä ottaa mukaan joku luotettava henkilö, kuten kaveri tai vanhempi sisarus.

Voitte myös pohtia vanhemman, vanhemman sisaruksesi tai muun sinulle tutun ja luotettavan läheisen kanssa keinoista päästä helposti pois mahdollisesta ikävästä tilanteesta. Voitte esimerkiksi sopia, että lähettäessäsi perheen yhteiseen viestiketjuun jonkun tietyn merkin tai viestin, sen ensinnä nähnyt aikuinen tai vanhempi sisar soittaa tai viestittää sinulle ja kehottaa tulemaan pikimmiten syystä tai toisesta kotiin. Näin voit päästä pois ikävältä tuntuvasta tilanteesta, josta lähteminen syystä tai toisesta tuntuu vaikealta.

Haitallisia nettiryhmiä tai sivustoja

Netti mahdollistaa parhaimmillaan avointa ja moniäänistä keskustelua ja erilaisista netin yhteisöistä voi löytää samanhenkisiä kavereita. Kaikki ryhmät tai sivustot netissä eivät kuitenkaan ole vilpittömiä tai hyvään tähtääviä tai sisällä luotettavaa tietoa. Samanmielisten ihmisten yhteisöissä mielipiteet voivat herkästi kärjistyä ja muuttua kaikukammioissaan ainoiksi totuuksiksi. Vihapuhetta tai haitallista nettisisältöä ei pidä lähteä jakamaan. Kriittiset nettitaidot ohjaavat netinkäyttäjää erilaisten ryhmien ja niiden motiivien pohdintaan. Seuraavat kysymykset voi ottaa tueksi:

  • Keitä palstan tai keskusteluyhmän muut keskustelijat ovat ja millaisia rooleja ryhmässä on?
  • Mikä heidän näkökulmansa on?
  • Selviääkö sivustolta, miksi sen tekijät puolustavat jotakin tiettyä näkökulmaa?
  • Tarkkaile, puuttuuko keskustelusta kokonaan jokin näkökulma.
  • Puntaroi mielipiteiden perusteluja. Miten erilaisia väitteitä perustellaan?
  • Katso, löydätkö sivuilla esitettyjen faktojen lähteen? Onko se luotettava?
  • Miksi juuri tähän tietoon pitäisi luottaa? Mitä sen kirjoittaja haluaa asiasta kertoa?
  • Onko sivustolla tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä loukkaavia sisältöjä tai vihapuhetta?
  • Tarkista, löydätkö saman tiedon useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä.
  • Hyödynnä faktantarkistusta tekeviä sivustoja.