Perheen huolia

Hyvät ihmissuhteet luovat perustan elämälle ja onnellisuudelle. Aina kaikki ei kuitenkaan mene hyvin ja perhe saattaa kohdata monia erilaisia ongelmia ja vaikeita aikoja.

Yksi vaikeimmista ja kipeimmistä asioista on läheisen kuolema. Tapahtui kuolema yhtäkkiä tai odotetusti, se muuttaa elämän toisenlaiseksi kertaheitolla. On hyvä tietää, miten on mahdollista käsitellä läheisen menetystä.

Myös läheisen ihmisen fyysinen tai psyykkinen sairastuminen vaikuttaa voimakkaasti. Mieleen voi silloin tulvia monia erilaisia kysymyksiä. Mikä on syynä sairauteen? Joku saattaa pohtia, olenko jotenkin aiheuttanut sen? Voinko minä sairastua? Tiedon saaminen sairaudesta ja läheisten tuki ovat todella tärkeitä.

Oman mielen rauha rikkoontuu, jos kotona on väkivaltaa. Väkivallan tekijänä voi olla niin oma vanhempi tai muu lähiaikuinen kuin sisaruskin.  On tärkeä tietää, mitä voi tehdä, jos joutuu väkivallan uhriksi tai kohtaamaan väkivaltaa.

Väkivallan kokemusten ja läheisten sairastumisten lisäksi voi olla paljon muitakin asioita, jotka herättävät ahdistusta ja huolta. Tärkeintä olisi uskaltaa puhua asioista, jotka pohdituttavat ja joista et ole ihan varma, miten niihin pitäisi suhtautua.

Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt, mikä merkitsee monissa perheissä vaikeita aikoja. Moni perhe elää Suomessa tilanteessa, jossa raha ei riitä kaikkiin menoihin. Nuoret joutuvat kantamaan huolta perheen rahojen riittävyydestä ja tinkimään myös omista menoistaan. Onneksi silti on olemassa asioita, joita voi tehdä ilman rahaakin.

Aiheeseen liittyvät