Miksi joku kiusaa?

”En oikein tiedä, miksi kiusasin. Ehkä se oli jotain pätemisen tarvetta ja halua olla luokassa se, joka määrää. Nyt vanhempana hävettää tosi paljon, kun tajuan, miten satutin muita.”

Kiusaamista kokeva voi miettiä, miksi hänelle minulle tapahtui näin. Silloin on hyvä muistaa, että kuka tahansa voi joutua kiusatuksi. Kiusaaminen ei ole milloinkaan sen oppilaan vika, joka joutuu kiusaamisen kohteeksi. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa on kyse ryhmään muodostuneista rooleista ja tavoista toimia.

  • Muita kiusaava henkilö voi pyrkiä varmistamaan omaa asemaansa porukassa kiusaamalla toisia.
  • Muita kiusaava voi tavoitella kiusaamisella esimerkiksi suositun oppilaan tai koviksen asemaa.
  • Kiusaamista selitetään usein kiusaamisen uhriksi joutuneen henkilön ominaisuuksilla tai erilaisuudella. Todellisuudessa syyt ovat usein kiusaajan ja ympäristön määrittelemiä. Eri kouluissa ja luokissa kiusaamisen syyt saattavat olla aivan erilaisia. Esimerkiksi jos luokassa arvostetaan erityisen paljon tietynlaista pukeutumista, voidaan kiusaamisen kohteeksi etsiä oppilas, joka ei pukeudu samalla tavalla.
  • Kiusaaminen saattaa olla kiusaajalle keino purkaa omaa pahaa oloaan. Kiusaaja voi olla turhautunut, ahdistunut tai pettynyt. Hän saattaa kärsiä huonosta itseluottamuksesta, jota yrittää peittää kiusaamisella.
    Kiusaajaa on saatettu joskus aiemmin kiusata.  Se ei kuitenkaan ole mikään oikeutus sille, että itse toimii samoin. Muita kiusaavalla ei ehkä taitoa ja oikeanlaisia malleja hyväksynnän saamiseen ryhmässä myönteisin keinoin.
  • Opettajan tai ryhmän ohjaajan apua tarvitaan ryhmän toiminnan ja ilmapiirin rakentamiseen, jotta valtaa ei ryhmässä tarvitse hankkia kohtelemalla muita huonosti.

Jos olet syyllistynyt kiusaamiseen, pysähdy miettimään, miksi teet niin. Hae tarvittaessa itsellesi apua. Kiusaaminen on aina väärin!