Missä määrin hallituksen talouskuripolitiikka heikentää kansalaisten luottamusta valtiovaltaan, ja miten tämä näkyy poliittisen kentän polarisoitumisena erityisesti pienituloisten ja nuorten keskuudessa? Oon vaan miettinyt tätä, kun tällä hetkellä hallituksen talouspolitiikka on hieman heidän äänestäjiensä arvoja vastaan.
Oman kokemukseni mukaan hallituksen talouspolitiikka ei ole vaikuttanut luottamukseen, mutta tää on varmasti paljon ihmisestä kiinni. Itse olen vajaa keskituloisesta perheestä ja ihan hyvin pärjätään.
Polarisoituminen on aika normaalia tällä vaiheessa hallituskautta, tokikaan en ole kovin monta semmoista nähnyt(:
Persuthan tästä kärsii, Kokoomus ei luultavasti niinkään, mutta se nähdään vaaleissa.
(:
Haluan kuulla muidenkin nuorten mielipiteitä, kun aina ne samat keski-ikäiset siellä jauhaa!
Kokoomus on saanut aika hyvin omia asioitaan ajettua läpi hallituksessa, joten ainakaan heidän vakio kannattajilleen ei pitäisi olla ongelmaa. Heidän talouspolitiikkansa on ollut juuri sitä mitä on luvattu(, joskin velkaa on otettu, toisin kuin luvattu). Tulokset eivät vain ole ihan niitä odotettuja.
Ja samaa mieltä nimimerkin ”Politiikasta kiinnostunut” kanssa – Perussuomalaisethan ne on ne, jotka kärsii. Heillä ehkä on ollut sellaisia huomattavimpia asioita, joissa menty omia lupauksia vastaan ja annettu myötä muille hallituspuolueille. Veikkaan, että moni heitä viime eduskuntavaaleissa palaa Keskustalle tai muille puolueille. Ja varmaan liikkuvista äänestäjistä moni, joka viimeksi äänesti Kokoomusta, saattavaa siirtyä SDP:lle.
Mutta en usko, että epäluottamusta kohdistuu niinkään järjestelmälle vaan lähinnä nykyiselle hallitukselle tai tietyille puolueille.
Polarisaatiota pienituloisten keskuudessa en osaa kommentoida, mutta nuorten keskuudessa olen sen huomannut. Erityisesti poliitiikasta aktiivisesti puhuvat nuoret ympärilläni edustavat selkeästi joko vasemmistoa tai oikeistoa. Keskustalaisempiakin kantoja toki löytyy, mutta niiden edustajat ovat yleensä hieman taka-alalle jättäytyvämpiä.
Omassa lukiossani poliittiset näkemykset jakautuvat erityisesti sukupuolen mukaan. Kuten muussakin väestössä, naiset ovat enemmän vasemmalla ja miehet oikealla.
Itte kannatan hallituksen nykyistä talouspolitiikkaa, vaikka se kohdistuu myös meihin nuoriin. Fakta on kuitenkin se, että me nuoret ollaan selvitty aika helpolla ja kasvettu valmiissa hyvinvointiyhteiskunnassa, kun taas edelliset sukupolvet on ensin puolustanut sodissa tätä isänmaata ja sen jälkeen kovalla työllä rakentanut tästä hyvinvointivaltion. Ottaen huomioon, mistä lähtökohdista, esim vuodesta 1917 eteenpäin, jolloin Suomi itsenäistyi, lähdettiin ja mitä edelliset sukupolvet on joutunu kokemaan, niin kyllä me nuoret ollaan selvitty aika helpolla. Kyllä mä ite luotan paljon enemmän nykyiseen hallitukseen kuin esim Marinin sosialistiseen hallitukseen.
Random on kyllä oikeassa. Nuoret loppujen lopuksi Suomessa verrattuna lähes koko muuhun maailmaan ovat saaneet kyllä hyvän lähdön elämään ja omaan hauskanpitoon ja hyvinvointiin. Aika pakollisiahan ne on, vaikken itsekkään niistä juurikaan välitä.
Enpä tiedä, voisiko esimerkiksi demareiden tai vasemmistohallitus tehdä talouspolitiikkaa yhtään sen paremmin. Vaikka heillä on ihan valideja syutä arvostella oikeistohallituksen leikkauksia, he eivät itse ole antaneet mitään julkista tietoa mitä itse tekisivät.
Moi nimimerkki Random! Haluisin kuulla, mitä hyötyjä koet nykyisen hallituksen talouspolitiikan tuovan? Omasta mielestäni heidän toimensa vain tuovat lisää epävarmuutta yhteiskuntaan, joka näkyy talouden heikentymisenä. Ylipäätään hyvinvointiyhteiskuntaa on heikennety.
Hei Ketsuppi! Ensinnäkin täytyy ymmärtää se, että ei Suomi voi elää yli varojensa ja laittaa rahaa sellaiseen, mihin ei ole varaa. Jos ei ole varaa kaikkiin palveluihin, niin jostain on pakko karsia. Toki ei leikkaukset mikään tehokkain keino ole, kaikista tehokkain tapa vähentää valtion velkaa on talouskasvu, milloin velkaa voitaisiin maksaa nopeammin. Niitä vaihtoehtoja kuitenkaan ei ihan hirveästi ole eikä verotustakaan voi hirveästi korottaa. Tämän hetkinen verotus ei yksinkertaisesti kannusta työntekoon ja yrittämiseen, koska iso osa rahoista menee valtiolle, eikä sitä pitäisi hirveästi enää kasvattaa.
Ymmärrän, että hallitus tavoittelee talouskasvua. Itse kannatan periaatetta, jossa heikossa taloustilanteessa valtio ottaa velkaa ja rahoittaa taloutta, kun taas paremmassa taloustilanteessa voidaan leikata ja säästää. Nyt nykyinen hallitus vaan heikentää taloustilannetta
Ymmrrän kyllä sen, että tätä huvinvointiyhteiskuntaa pyöritetään verorahoilla ja että sen ansiosta Suomessa on pakko olla korkeampi verotus, kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Ongelma on, että menot ovat kasvaneet liian suuriksi ja kaikkeen on käytetty liikaa rahaa, mm velkarahalla, minkä johdosta Suomen valtionvelka kasvaa huomattavasti. Itse en vain pidä ajatuksesta, että nykyistä verotusta korotettaisiin huomattavasti, koska se ei vain kannusta työntekoob tai yrittämiseen. Monet valittaa siitä, että on Orponkin hallitus ottanu velkaa. Mut tietääkö kukaan, et miks Orpon hallitus on ottanu velkaa? Orpn hallitus on ottanu velkaa siks, koska edellisten hallotusten velkojen korot ovat niin isoja, että Suomi ei yksinkertaisesti pysty maksamaan niitä muuten. Orpon hallitus vain pyrkii tekemään asioille jotain, mutta silti se saa sen kaiken p***** niskaan, kun edelliset hallitukset ovat holtittomasti ottaneet liikaa velkaa ja kasvattanut menoja.
No mun mielestä tilanne on tällä hetkellä aika paska. Hyvinvointialue leikkaa palveluista koska niiden rahatilanne on niiden tyhmyyden takia menny ihan surkeeks ja sitten mä mietin myös että miksi esimerkiksi meidän kunta käyttää miljoonia joihinki koristeisiin ku vois käyttää niitä hyödyksiki. Miks käyttää verorahoja turhuuksiin ku vois käyttää hyötyyn? Mutta sellasta se byrokratia on. Niihin hommiin ei hae kukaan normaali ihminen ja jos hakee ( ja pääsee) ni se potkitaan pihalle heti ekan kauden loputtua.
No mä en ainakaan luota hallitukseen v***** yhtään kun on paljon sanoja mutta vähän tekoja ja muutenkin ne on kaikki idiootteja