Hei! Mulla murtu polvi vajaa vuos sitte ja on edelleen kipee ja monesti turvonnut. Lääkärit sano sillo vikalla kontrollikäynnillä ettei oo mitää enää vaikkei ottanu mitään kuvia edes ja sannoo tän olevan kunnossa. Oon vähä erimieltä…
Polvivammat voivat valitettavasti jättää polveen loppuelämäksikin sellaisen tunteen, että se ei ole enää ihan entisellään. Itselläni meni eturistiside aikanaan kilpaurheilussa katki eikä polvea koskaan leikattu, vaan hoidettiin kuntouttamalla. Edelleen naksuu ja on jotenkin väljemmän ja epävakaamman oloinen kuin vammaton polvi vaikka onkin lääkärien mukaan ns. ”normaali”. En uskalla sen seurauksena enää esimerkiksi hyppiä kovin paljoa. Sen asian kanssa oppii elämään.
Jos kuitenkin tuntuu että haittaa elämää, niin kannattaa yrittää uudestaan lääkäriin. Hyvin harvoin kyseessä voi olla esimerkiksi hoitovirhe, eli lääkärit ovat hoidossasi tehneet vahingossa tai laiminlyönnin seurauksena jotakin, mikä on aiheuttanut polveesi pysyvän haitan, ja pysyvästä haitasta voi saada korvauksia. Todennäköisesti kyse on kuitenkin vain siitä, että polvivammat ovat hyvin hankalia hoidettavia ja eivät ehkä koskaan kuntoudu täysin ennalleen, tai kuntoutumisessa kestää vuosia.
Hei. Kannattaa jotenkin dokumentoida noita turvotuksia, vaikka ottamalla valokuvia ja sitten merkkailla ylös missä tilanteissa ja kuinka usein kipuja tulee. Sitten uudestaan lääkäriin ja kysyt perin pohjin asiasta ja näytät kuvat jne. Mieluiten joku eri lääkäri kuin se jolla kävit, koska lääkäritkin voivat tehdä virheitä. Jos asia ei etene tällä tavoin tai ei tule selvää vastausta, niin toinen vaihtoehto on käydä näyttämässä yksityisellä polvilääkärillä, mutta se maksaa hieman. Lisäksi voit kirjoittaa kokemuksista polvivammaisten foorumeille ja kysellä sieltä muiden kokemuksia ja ehkä löytää jotain vastauksia tai ohjeita miten toimia tästä edespäin. Uskoakseni mm redditistä löytyy asiaan perehtynyt subredditti.