Mulle on tullu olo et mun tunteista on haittaa ja nyt oon varmaan vuoden tai alle yrittäny tukahduttaa mun tunteita ja oon onnistunu aika hyvin. Kyl mä näytän mun tunteita (vielä jotenki) mulle tärkeiden ihmisten lähel ja aikaan. Tiiän et se on haitallist ja mulle on tullu ihan hirveit mahakipui (pahempii ku menkat) ja niiden yhteyden on kans vähä oksettanuki. Tiiän kans et se voi vääristää mun mielessä muiden tunteita mut oon opiskellu tunteist aikasemmin ni kyl mä tunnistan muiden tunteit.
Kiitos kun jaoit tämän tämän tekstin <3.
Se, mitä kuvaat, kuulostaa siltä että tunteet voivat tuntua välillä sekavilta, voimakkailta ja jopa kuormittavilta. Tämä on aika tavallista nuoruudessa, koska silloin oma sisäinen tunne-elämä on tosi vahvaa ja samalla sitä harjoittelee vasta tunnistamaan ja säätelemään.
Muutama ajatus sinun kirjoittamastasi:
– On normaalia että tunteet voivat tuntua jopa ”haitallisilta”, jos ne ovat tosi voimakkaita tai jos ne vaikuttavat omaan oloon fyysisesti (esim. mahassa, pahoinvointina). Kehossa tunteet näkyvät usein näin.
– Se, että olet yrittänyt vahvistaa tunteita ja oppia niistä, kertoo itse asiassa hyvästä itseflektoinnista, sinä haluat ymmärtää itseäsi paremmin.
– Joskus tunteet voivat sekoittua muiden tunteisiin: Voi olla vaikeaa erottaa, mikä on omaa ja mikä tulee muista. Tämäkin on osa nuoruuden tunne-elämän kehitystä.
– On myös tavallista, että tunteet ”läikkyvät” ja tuntuvat välillä liiallisilta ja epämukavilta.
Eli: Tämäkin on normaalia, mutta jos tunteet tuntuvat liian raskailta, ahdistavilta tai vaikuttavat voimakkaasti arkeen (uni, ruokahalu, koulu, kaverit), voi olla hyvä jutella jonkun turvallisen aikuisen kanssa (vanhempi, terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi)
Millä lailla tukahdutat niitä? Kaikkia tunteita vai vaan negatiivisia?
Itellä se, että mua ei haittaa jos joku näkee kun oon ihan s****** vihane mut sit jos joku näkee et itken ni koko maailma suunnilleen romahtaa. En itke muuta kun visusti omassa huoneessa tai sit jos ketään ei oo kotona niin sitten muualla kodissa. En tykkää edes kattoo itkuista naamaani peilistä kun se tuntuu jotenkin niin lapselliselta ja säälittävältä, ja mulla on aina ollu se etten halua olla säälin kohde.
