Oon vaan viimepäivät miettinyt tätä, niin avaan nyt ajatuksia tänne.
(Kontekstina, mulla on 3 kaveria, oon nyt tuntenut heidät 7 vuotta.) Musta on viimeaikoina alkanut tuntua siltä että mun ja mun kaverien suhde ei oo sellainen kuin haluaisin. Yksi juttu joka mua tosi paljon harmittaa, on se että ne ei ikinä odota mua. Mulla kestää aina hiukan pidempään ruokailussa, mutta mun kaverit vaan lähtee heti kun kaikki muut paitsi mä on syönyt. (Yksi niistä jää aina mun kaa, mutta kaks muuta vaan lähtee.) Aina kun kävellään esim. Urheilukentälle, ne kaks lähtee edelle, eikä pysähdy vaikka huutaisin että odottaisi, joskus toinen niistä pysähtyy. (Mulla on lättäjalka, ja kävelen hiukan erikoisesti, joten oon joskus vähän hitaampi jos oon kävelly paljon.) Sitten kun koitan puhua niille siitä, ne vaan vastaa et ”No et säkään silloin kerran odottanut”. Mutta silti ne aina odottaa toisiaan.
Toinen on se, että he eivät useasti vaikuta kovin kiinnostuneilta minun kanssa puhumiseen. Koitan aina välkällä keksiä kiinnostavia keskusteluja, mutta yleensä ne ei edes kuuntele ja alkaa vaan riehua ja töniä toisiaan tai jotain. Joskus yksi heistä suoraan vain sanoo että se ei kuuntele koska mun jutut on tylsiä. 2 heistä kuuntelee kuitenkin aika useasti, ja olen siitä kiitollinen. Minusta tosin tuntuu että se joka ei yleensä kuuntele keskeyttää kesken juttujeni ja aloittaa jotain turhaa kisuamista tai alkaa puhua jostakin josta mulle ei oo edes kerrottu.
Musta tuntuu että kaksi heistä on alkanut olla enemmän kahdestaan, niin että esim. liikunnassa ne on aina parit, ja muuta sellaista. En tiedä miksi, mutta se harmittaa ja siitä tulee ulkopuolelle jätetty olo.
Oon viimeaikoina alkanut testailla mun kaverien lempimusiikkia, koittaa katsoa niitä ohjelmia joita ne katsoo, yrittää kiinnostua niiden lempijutuista, ihan vain että saisin keskustelunaiheita joihin he haluaisivat osallistua innokkaammin, koska tuntuu siltä että vaikka mistä koitan puhua, se ei kiinnosta enkä saa kuin lyhyitä vastauksia. Musta tuntuu että oon aina se joka puhuu, ja yritän vaan epätoivoisesti pitää keskustelua käynnissä. Monesti kun koitan jutella, ne vaan kattoo puhelinta.
Kysyn noin. 4 kertaa viikossa että haluaisko mun kaverit alkaa, mutta ne ei ikinä jaksa. Ainoa on viikonloput, jolloin pidetään yökyliä. Mutta sielläkin ainakin se yksi on vaan kokoajan puhelimella ja sen mielestä kaikki mitä ehdotan on tylsää. Sitten koitan pakolla keksiä tekemistä, eikä ne yleensä vaivaudu ehdottamaan muuta kuin totuutta ja tehtävää, joka alkaa jo vähän kyllästyttävää.
Oon silti kiitollinen mun kavereille ja rakastan heitä. Niitten kanssa on useasti hauskaa silloin kun ne laittaa ne puhelimet pois. Mutta mulle vaan jää monesti semmoinen laiminlyöty ja epäarvostettu olo. En tiedä oonko vaan dramaattinen ja ylireagoinko, mutta mua on vaan viimeaikoina harmittanut tää.
Halusin vaan vähän avata ajatuksia, kiitos jos luit tänne. </3
