Toissapäivänä tapahtui jotain, joka sai mut ajattelemaan.
Pääsin siis toissapäivänä ilmaiseksi teatteriin, koska muutama äitini oppilas oli peruuttanut viime hetkellä ja sain tulla heidän tilalleen. Oppilaita oli useista luokista: kolmoselta, neloselta ja vitoselta. Olen itse lukion ensimmäisellä.
Seisoimme jonossa teatterin ala-aulassa. Minä olin jonon viimeisenä vahtimassa, ettei siellä tapahtuisi mitään ylimääräistä pelleilyä. Edessäni seisoi kaksi nelosluokkalaista, poika ja tyttö (ainakin oletan näin). Poika oli pitkään ilveillyt sekä minulle että edessä seisovalle tytölle, väännellyt kasvojaan kuin se olisi hauskaakin.
Sitten se alkoi. Poika alkoi räplätä aulan seinässä olevia ratkaisijoita ja kun pyysin häntä lopettamaan, hän kääntyi minua kohti näyttäen siltä kuin olisi tarttumassa paidanhelmaani. Astuin taaksepäin ja mulkaisin häntä. Ei kestänyt kauaakaan, kun poika esitti laittavansa silmänsä kiinni ja alkoi hapuilla ympäriinsä. Itse olisin pystynyt sivuuttamaan asian pyöräyttämällä silmiäni, mutta vieressäni seisova tyttö näytti hyvin ahdistuneelta – etenkin, kun pojan käsi kävi muutaman sentin päässä hänen reidestään.
Tässä vaiheessa minulle riitti. Sanoin: ”Älä nyt oikeesti viitti ku toinen ei selkeesti tykkää.” Ei reaktiota. Poika kosketti tytön kylkeä. Tyttö, nyt ahdistettuna nurkkaan, sanoi: ”Lopeta, toi ei oo kivaa.” Ei reaktiota. Pistin käteni heidän väliinsä ja sanoin uudestaan, nyt tiukemmin: ”Oikeesti lopeta, ei oo ok.” Yksi teatteriin lähteneistä opettajista tuli paikalle ja nykäisi pojan kauemmas. ”Et sä voi tolla tavalla koskee toiseen ilman lupaa”, hän selitti. Poika vain jatkoi hapuiluaan, tosin nyt hieman kauempana tytöstä. Opettajan täytyi uhkailla, että poika joutuisi jäämään aulaan odottamaan esityksen ajaksi, jos ei lopettaisi. Se tepsi.
Yksin se, että joku luulee voivansa loukata toisen koskemattomuutta, on järkyttävää. Mutta se kun ollaan monta kertaa sanottu ”ei”, ”älä” ja ”lopeta”, eikä silti ala päässä raksuttamaan, että ehkä tää ei ollutkaan hyvä juttu, on uskomattoman järjetöntä.
Yksi ensimmäisiä sanoja, joita ihminen oppii, on ei. Miksi jotkut silti unohtavat, mitä se tarkoittaa? Nelosluokkalaisen täytyisi ymmärtää, mitä ovat sellaiset asiat kuin ”oma tila” ja ”koskemattomuusoikeus”. Onko lasten kasvatuksessa aukko? Onko jossain kohtaa opetussuunnitelmaa jokin niin pahasti pielessä, että lapset käyttäytyvät kuin kaatokännissä olevat kylänmiehet kulmapubissa?
Se, että lasta ei saa lopettamaan se, että toista ahdistaa, vaan se, ettei itse pääse teatteriin, on musta jotenkin pelottava ajatuksena. ”Jos tämä asia ei vaikuta minuun negatiivisesti, sillä ei ole väliä” -ajattelutapa on tosi vaarallinen.
Kiva, jos jaksoit lukee loppuun. Jos herää ajatuksia, kuulen niitä mielelläni (kuten varmasti myös monet muut).
