Olisin kiinnostunut matematiikkapainotuksesta.
Olen hyvä matikassa, tykkään siitä ja matematiikan osaamisesta olisi varmasti hyötyä tulevaisuudessa.
Lähimpään matikkapainotuskouluun olisi kuitenkin melkein tunti bussilla.
Kannattaisiko minun mennä sinne?
Sanoisin että peruskoulussa ei vielä kannata lähteä ns. koulushoppailemaan, kuten tällaista koulujen valintaa painotusten tai esimerkiksi maineen perusteella lähikoulun sijaan kutsutaan.
Lukioon tai muuhun toisen asteen koulutukseen on enemmän ok lähteä vaikka toiselle puolelle maata jos niikseen on, sillä se opiskelu siellä on muutenkin enemmän yksilökohtaista. Peruskoulu kannattaisi kuitenkin käydä siinä omassa lähikoulussa jos se vain on mahdollista. Opetussuunnitelma ei poikkea suuresti edes näillä ”painotusluokilla”, sillä se on säädetty lailla eikä siinä saisi olla suuria vaihteluita koulujen välillä.
moi, itse olen matematiikkapainotuksella. ei se opiskelu oikeastaan mitenkään ”normaalista” luokasta eroa, matikkaa nyt vaan on enemmän, mutta aikalailla samalla tasolla sitä opiskellaan kuin muillakin luokilla (ainakin meidän koulussa).
miettisin kyllä useampaan otteeseen jos matka on noin pitkä, itse menin matikkapainotukseen oikeastaan vain siksi että koulumatkani lyheni. päätös on kuitenkin täysin sinun.
en nyt oikeastaan mitään hyvää neuvoa tähän osaa antaa. voithan toki tehdä vaikka niin, että haet sinne ja sitten jos pääset niin mietit että otatko paikan vastaan. itsellä se ainakin konkretisoi ajatuksia paljon enemmän kuin pelkkä haaveajattelu.
jos haluaisit sinne niin hae pois! hyödyttäähän ne ylimääräiset matematiikan tunnit jatko-opiskeluakin ajatellen.
Minun mielestä sun kannattaa mennä, jos luulet, että viihdyt paremmin siellä matematiikkapainoitteisella luokalla, tietysti riippuu kuinka lähellä lähikoulusi on, jos lähikoulusi on melkein yhtä kaukana kuin se painoitusluokka kannattaa mennä painoitusluokkaan, jos taas lähikoulu on paljon lähempänä kannattaa varmaan mennä sinne. Ite istuin joka aamu ja iltapäivä n. 1h bussissa yläasteella, siinä sai ihan kivasti nukuttua ja/tai katsottu jotain sarjaa