paljon voi tapahtua viikossa.
elokuun ensimmäinen viikko.
lähdin koristurnaukseen, elin lempiasiaa elämässäni. päästiin särkkään koko joukkueen kanssa, päästiin viettämään aikaa niiden rakkaiden kavereiden kanssa.
kaks yötä menee.
toimintaterapia käynti, etukäteen saatu synttärilahja ja vaarin kuolema. en koskaan soitellut vaarin kanssa. ei se ollut meidän juttu. kun nähtiin niin sitten myös oltiin. näin vaaria vain pari kertaa vuodessa välimatkan takia. oltiin pitkälle iltaan autotallissa, juteltiin vaan. kun oli aika lähteä, en halannut, en sanonut heippoja, en vaan tajunnut. vaari lähti jonnekkin, mun juna oli siinä jo, tärkempää siinä kohtaa oli että pääsin kotiin turvallisesti. meni yli kuukausi ja tuli tieto siitä että vaari oli kuollut. se oli ensimmäinen iso menetys mulle. oli se helle ja se oli mennyt vajaan, aikeissaan leikata ruoho. hakisi sen ruohon leikkurin sieltä. kunnes vaan naps.
vaan naps ja vaari oli saanut sydän kohtausken. ei se lyönyt päätään. ensihoitajat sano että vaikka se olis ollut vieressä, ei sitä olisi voinut pelastaa, vaikka olis kuinka elvyttänyt. mummillehan se oli vielä hirveämpää, poliisit kotiin, pieni kylä, kaikki tiesi, kauppaan mennessä tuli osan ottoja. ei mummikaan sitä halunnut.
samana päivänä oli vielä yläkoulun tutustuminen. menin, pitihän se. piti olla vaan olla itsensä, ei sitä halunnut ajatella. hain tukea tutuista asioista. paras kaveri oli ensimmäinen joka sen sai tietää. äiti laittoi sen äidille viestiä, sen verran oli kaveri mulle tärkeä.
seuraava päivänä menin kaverin kanssa [Osa teksistä moderoitu]. en halunnut ajatella vaaria. oisin alkanut itkemään jo siitä.
yläkoulu alkoi vain kaksi päivää sen jälkeen. en mä tuntenut kuin kaksi ihmistä. pelotti. sentään mun paras kaveri oli siellä.
ja perjantai. synttärit. vain kolme päivää sen jälkeen. menin kouluun, koulusta treeneihin, treeneistä taiteiden yöhön. ostin ison jäätelön.
noin paljon mahtuu viikkoon. asioita mitkä muistaa pitkään, koko loppu elämän. tuli uusia asioita, kivoja ja surullisia.
