Mitä mun pitäis tehdä, kun koulu ahdistaa? Oon koittanut puhuu siitä opettajille, mutta ei se asia ikinä siitä etene, ne käskee vain mennä puhumaan jollekkin toiselle aikuiselle.
Saan monesti paniikkikohtauksia ja ylikuormitun koulussa. Veikkaisin että tää johtuu siitä, että luokka ja käytävät ovat niin meluisia ja jatkuvat äänet ahdistavat. Kun saan paniikkikohtauksen, se ei sinänsä näy ulkoapäin, istun/seison siellä tuijottamassa tyhjyyteen, mutta en pysty prosessoimaan minulla annettuja ohjeita tai mitä opettaja sanoo, tai sitten usein hakeudun jonnekkin nurkkaan kauemmas muista. Oon vaan niin stressaantunut enkä kykene tiedostamaan paljoakaan mitä ympärillä tapahtuu.
Erityistä ahdistusta mulle yleensä aiheuttaa liikunnan, köksän ja musiikin tunnit. En oo koko lukuvuonna kyennyt osallistumaan tuntityöskentelyyn kunnolla koska olen ollut hermoromahduksen partaalla. Ryhmätyöt ja leikit ovat minulle haastavia, ja yleensä päädyn vain seisomaan ryhmän ulkopuolella.
Mun on muutenkin vaikea keskittyä kouluun. En oikein osaa keskittyä vain yhteen asiaan kerralla, jonka takia yleensä luen mangaa tai omaa kirjaa, piirrän tai leikin pompuloilla ja koruilla tunneilla että ei tarvisi kiinnittää keskittymistä vain yhteen asiaan. Harmi vain, että suurin osa opeista käskee laittaa muut tavarat pois ja sitten joudun vain istua siinä samalla kun opetus menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ilman että prosessoin mitään.
Vaikka ennen olen aina vihannut erityisopettajia, viimeaikoina olen alkanut pitää kahdesta, jotka edes jotenkuten yrittävät auttaa minua esim. Neuvomalla ja auttamalla mua erikseen köksän tunneilla ja päästämällä mut koulukirjastoon lukemaan ryhmäytymistunneilla.
Mä en oikeen voi saada mitään erityisoikeuksia koulussa, koska mulle ei oo diagnisoitu mitään mikä todistais miten vaikeeta koulu mulle voi olla. Vaikka äiti ja luokanvalvoja on aika varmoja että oon neuroepätyypillinen, ei silti olla päästy testeihin kun ei oo mitään koulupsykologia.
Mitä mun pitäis tehdä? Musta tuntuu, että mun arvosanat laskee ihan hirveesti kun en kykene osallistumaan niin moneen juttuun, mutta en oikein voi estää paniikkikohtauksia ja ylikuormittumistakaan.
Hei, ihan ekaks: sä et oo mitenkään ”liian herkkä” tai ”vaikea”, vaan sulla on ihan oikeita, tosi raskaita kokemuksia, ja se että sä ylipäätään jaksat selittää tilanteen noin selkeästi kertoo jo paljon sun selviytymiskyvystä. Jos joku toinen sanoisi sulle nämä samat asiat, sä et varmasti pitäisi sitä mitenkään turhana, joten älä vähättele itseäsäkään.
Rehellisesti sanottuna kuulostaa siltä, että sä oot ollut liian pitkään tilanteessa, jossa sun kuormitusta ei oteta kunnolla tosissaan. Se, että opettajat vaan pompottavat sua ”puhu jollekulle toiselle” -linjalla, on tosi turhauttavaa, koska se ei ratkaise mitään. Ja samalla sun olo menee huonompaan suuntaan, kun sä joudut joka päivä siihen samaan meluun, kiireeseen ja paineeseen.
Meluisat tilat, jatkuva hälinä ja se, että pitää hypätä ryhmätöihin tai esiintyä, on monelle tosi raskasta, ja jos on vähänkään herkempi ärsykkeille, se voi vetää aivot ylikuormitukseen tosi nopeasti. Paniikkikohtaukset ei oo mikään pikkujuttu, ja vaikka ulospäin näyttää siltä ettei mitään tapahdu, sisällä tapahtuu ihan liikaa. Se että sä ”jähmetyt” ja et pysty prosessoimaan puhetta, on ihan klassinen ylikuormituksen merkki.
Ja se, että taitelet koko ajan keskittymisen kanssa… kuulostaa siltä, että sä teet jo nyt kaiken mitä voisit, kuten mangaa/omaa kirjaa/piirtämistä, koska ne auttaa sua säätelemään itseäs ja olemaan läsnä. Se on oikeesti fiksu selviytymiskeino, vaikka opettajat ei sitä ymmärräkään.
Mut mitä sitten vois tehdä?
Mä en sano tätä mistään ”aikuinen neuvoo” -kulmasta, vaan ihan kokemuksesta:
sun ei tartte odottaa diagnoosia voidaksesi pyytää helpotuksia. On olemassa sana ”pedagoginen tuki” tai ”joustot” jotka voidaan järjestää myös ilman diagnoosia, jos oppilas selvästi kuormittuu. Ja sulla on todella selkeät perustelut.
Mut koska opettajat ei oo reagoineet, kannattaa ehkä kokeilla jotain näistä:
1) Ota nää kaksi erityisopettajaa isommin mukaan.
Jos he on valmiita auttamaan, niin heistä voi tulla sun ”tukityyppejä”. Sä voit sanoa ihan suoraan:
”Mun arjessa on todella paljon kuormitusta ja paniikkia koulussa. Voitteko auttaa mua viemään näitä asioita eteenpäin, koska yksin mä en saa aikuisia kuuntelemaan?”
Erityisopet saa yleensä enemmän painoarvoa rehtorin ja muiden silmissä.
2) Kirjoita sun fiiliksistä paperi / viesti ja anna se opettajille tai luokanvalvojalle.
Joskus aikuiset ymmärtää paremmin, kun asioita ei sanota kasvotusten paniikin keskellä, vaan rauhassa.
Kirjoita vaikka:
– milloin ylikuormitut (melu, ryhmätyöt, tietyt aineet)
– miten ylikuormitus näkyy (jähmettyminen, prosessointi katoaa, paniikkikohtaukset)
– mitä pieniä muutoksia voisit tarvita (rauhallinen tila, lupa pitää käsillä tekemistä, mahdollisuus vetäytyä aamulla tai tunnin aikana)
3) Sun äiti on myös iso voimavara.
Voit pyytää äitiä soittamaan rehtorille ja sanomaan suoraan, että tilanne vaikuttaa sun hyvinvointiin ja oppimiseen niin paljon, ettei tätä voi odottaa testejä varten.
Vanhemmilta aikuiset kuuntelevat nopeammin – vaikka sen ei pitäis mennä niin.
4) Pidä kiinni niistä keinoista, jotka oikeesti auttaa sua.
Se, että piirrät, hypistelet jotain tai luet sivussa, ei oo ”häiriö”, vaan keino pitää hermosto kasassa. Jos opettajat ei ymmärrä sitä, ehkä voileuvotella ainakin siitä, että osalla tunneista se olis sallittua
5) Sä et oo yksin tän kanssa.
Tosi moni neuroepätyypillinen nuori elää just tota samaa: ääniherkkyyttä, ylikuormitusta, vetäytymistä, paniikkikohtauksia ja sitä että ”ei näy ulospäin, mutta tuntuu sata kertaa kovempana sisällä”.
Se ei tee susta yhtään huonompaa tai laiskaa. Se vaan kertoo, että sun hermosto toimii vähän eri tavalla, ja se on ihan okei.
Ja arvosanoista:
Ne ei määritä sua.
Ne ei kerro miten fiksu sä oot.
Ne kertoo vaan sen, miten hyvin sä oot pystynyt toimimaan ympäristössä, joka ei oo rakennettu sulle sopivaksi.
Se ei oo sun vika.
Mä uskon, että kun sä saat edes yhden aikuisen kunnolla puolellesi, tää helpottuu. Ja ne kaksi erityisopettajaa voi olla just se alku.
Jos haluut, mä voin myös auttaa sua muotoilemaan sen lapun/viestin opettajille, tai auttaa miettimään konkreettisia asioita mitä voisit pyytää tueksi
No täälläpä verkkari jo hyvin vastasi, ei mitään erityistä sanottavaa siihen.
Erityisopetusta on tietyin perustein mahdollista tosiaan saada ilman oppimisvaikeus- tai muuta diagnoosiakin. Se kannattaa hyödyntää, ja hyvä, jos olet jo erityisopettajiin kontaktin saanut.
Koulupsykologin palvelut tai sitä vastaavat palvelut on käsittääkseni ihan lakisääteisestikin järjestettävä tavalla tai toisella, teidän ei siis äitisi kanssa tulisi ottaa vastaan sitä eioota. Ymmärrän, että vaatiminen voi olla raskasta, mutta tietyt asiat pitää vain olla olemassa ja jos näin ei ole, tulee asiasta sitten nostaa meteli. Kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri on ne, keiden kautta tulisi lähteä etenemään, jos tosiaan on se tilanne ettei koululle ole psykologia nimetty, mutta sille kuitenkin olisi tarvetta.
Mistä tahansa oppiaineesta sinulla on oikeus pyytää myös tukiopetusta, ja opettajan tulee sitä järjestää. Jos siis tuntuu, että jäät jälkeen isossa ryhmässä, mutta haluaisit pystyä parempaan, kannattaa ottaa tämä asia esille ainakin sellaisten oppiaineiden kohdalla, jotka koet itsellesi tärkeiksi.
Ja paniikkikohtaus voi tosiaan ilmetä monella tavalla, sillä kyse on taistele, pakene tai jähmety -reaktiosta, joskin se viimeinen ”jähmety” usein unohdetaan. Dissosiaatioksikin sitä olotilaa kutsutaan, ja se on pahimmillaan lamauttavaa. Se ei ole sinun vikasi, vaan kehosi tapa reagoida mielen kokemaan uhkaan ja kuormitukseen. Voit toki kokeilla esimerkiksi mielenterveystalon paniikin omahoito-ohjelmaa, mutta melkein sanoisin, että kohdallasi olisi ehkä fiksuinta kääntyä ammattilaisen puoleen, sillä oireilu rajoittaa voimakkaasti elämääsi. Miltä se kuulostaisi?
Keksitkö mitään, mikä voisi helpottaa oloasi ennen kuin mahdollisesti pääsisit pysyvästi esimerkiksi pienryhmiin opiskelemaan? Kuulosuojaimet, korvatulpat tai vastamelukuulokkeet voivat tuoda apua ääniherkkyyteen. Opettajan kanssa voi sopia niiden käytöstä erikseen oppitunneilla. Sama koskee muita apuvälineitä ja toimintoja, kuten se piirteleminen.
Siis HYVÄNEN AIKA samaistun joka ikiseen kohtaan TÄYDELLISESTI, tuntuu kuin olisin juuri löytänyt kaksoisolennon melkein!?🥹 Tää vastausviesti auttoi myös todella paljon, kiitos sen kirjoittajalle aivan äärettömästi😭♥️
Olen myös avautunut/ yrittänyt avautua asioista vanhemmille, mutta ne ei tunnu ottavan näitä asioita oikeastaan oikein ollenkaan tarpeeksi vakavasti, etenkin isälle oon puhunut paljon. Noi viestit kiteyttää kaikkea NIIN hyvin🥹😭♥️ olisiko mahdollista, että saisin lukea nämä vaikka isälleni, jos hän ymmärtäisi tilannettani sitten paremmin ja saisin jatkuvan ahdistuksen ja elämänhaluttomuuden edes laantumaan jossain kohtaa?😭🙏 en tietenkään sanoisi että olen itse kirjoittanut, vaan kertoisin lähteen totta kai, mutta pitäisin pinnalla että samaistun tähän täydellisesti/ jopa ’pelottavan’ hyvin🙏♥️
KIITOS!!!!♥️♥️♥️♥️♥️♥️😭🙏