Lasten ja nuorten mielenterveyskriisi

Mikä on pahiten pielessä, miksi ennaltaehkäisyyn ei panosteta tarpeeksi & miten jokainen meistä voi tukea mielenterveyden kanssa kamppailevaa henkilöä? – Kokemusvaikuttaja vastaa!

MLL:n Nuortennetin entinen vapaaehtoistoimija, kokemusvaikuttaja Eva Guillard pääsi puhujaksi Helsingissä 28.1. järjestetyn Mielenterveyttä puolustamassa -tapahtuman paneelikeskusteluun, jonka aiheena oli ”Miten vastaamme lasten ja nuorten mielenterveyskriisiin – tutkimuksesta päätöksentekoon ja arkeen?”.

Hyvinvointivaltion tutkimuskeskus ja lippulaiva INVESTin järjestämä tilaisuus kokosi yhteen päättäjät, mielenterveysasioiden hoidon linjauksia valmistelevat asiantuntijat sekä kolmannen sektorin toimijat. Guillard edusti tapahtumassa itseään sekä Suomen nuorison kokemuksia ja mielipiteitä.

Paneelikeskustelu rakentui monimuotoisesti mielenterveyden ja siihen sidonnaisten teemojen, kuten kiusaamisen ja järjestötoiminnan ympärille.
Tässä artikkelissa käydään läpi paneelikeskustelun keskeisimmät kysymykset sekä Eva Guillardin vastaukset niihin.

Mikä on pahiten pielessä ja mihin pitäisi ensimmäisenä tarttua, kun kyse on nuorten mielenterveyskriisistä?

⁃Lause, joka tuli mieleeni pohtiessani kysymystä oli ” Miksi tukea tarvitseva nuori halutaan hukuttaa hyödyttömään palveluviikkoon?”. Lause on peräisin mielipidekirjoituksesta, jonka minä ja entinen kollegani nuorisovaltuustoajoilta kirjoitimme Keski-Uusimaa -lehteen vuonna 2024.

⁃Tämä kiteyttää hyvin sen, millainen tilanne avun saannissa on ollut jo vuosikausia, josta itsellänikin on omakohtaista kokemusta.

Mielenterveyden kriisistä on puhuttu jo vuosia. Mikä estää meitä muuttamasta toimintaa? Missä asioissa on oikeasti menty eteenpäin?

⁃Muutoksen esteenä ei ole mielestäni vain yksi selkeä asia, vaan useita pieniä paloja, jotka vaikuttavat aina johonkin. Konkreettisimpana ongelmana nostaisin esiin resurssit ja niiden jatkuvan vähentymisen.

⁃Suurta roolia näyttelee myös vaikeus saada yksilöllisesti räätälöityjä mielenterveyspalveluita sekä henkilökunnan tiheä vaihtuvuus mielenterveyspalveluiden yksiköissä.

⁃Koen myös, että nuorille itselleen annetaan edelleen liian vähän mahdollisuuksia tulla kuulluksi julkisesti omista ajatuksistaan, ja siksi minä olen todella onnellinen, että sain olla paneelissa kuultavana.

⁃Yleisesti kuitenkin koen, että eteenpäin on menty mielenterveyden teemoista avoimesti puhumisessa. Asiat eivät ole enää niin tabuja ja piilossa, vaikka edelleen aihe herättää myös väheksyntää ja vihapuhetta.

Kaikki ovat ennaltaehkäisyn kannalla, mutta siitä säästetään aina ensimmäisenä. Miten pitäisi toimia, jotta näin ei kävisi? Pitäisikö varhaisesta tuesta tehdä velvoittavaa?

⁃Kun katsotaan ajassa enemmän tai vähemmän taaksepäin, tiedämme kaikki, että Suomessa on tapahtunut useita äärimmilleen kärjistyneitä tekoja, jotka olisivat hyvin todennäköisesti olleet estettävissä, jos henkilöt olisivat saaneet parempaa ennaltaehkäisevää tukea.

⁃Aiemmin mainitsemassani mielipidekirjoituksessa kirjoitin myös näin ”Olisiko jo aika ottaa opikseen niistä koko maata kavahduttaneista traagisista tapauksista, jotka olisivat voineet olla estettävissä kohtaamalla nuoria kiireettömästi ja pintaa syvemmin?”. Tämä lausuntoni tiivistää täysin omat ajatukseni ennaltaehkäisyn tärkeydestä ja herättää samalla ihmetystä siitä, miksi mikään ei tunnu muuttuvan historiasta huolimatta.

Mitä tämän hetken säästöt ennaltaehkäisyssä tarkoittavat tulevaisuuden menoissa?

⁃Olen aina sanonut, että panostamalla nuorten mielen hyvinvointiin nyt, säästää se euroja tulevaisuudessa.

⁃Jos ja kun nuorten mielenterveyden ennaltaehkäisevään toimintaan ei panosteta nyt, aiheuttaa se runsaasti pahoinvointia ja väliinputoajia, jonka seurauksena muun muassa nuorten työllistyminen vaikeutuu ja sillä on suora vaikutus koko maan talouteen.

⁃Mitä pahemmaksi yksilön tilanteen annetaan lipsua, sitä mittavammat kustannukset siitä syntyy. Toisinaan tilanteista tulee niin kalliita, ettei niitä ratkaise enää edes mikään summa rahaa.

Mitä ajatuksia erilaiset interventiot herättävät? Esimerkkinä KiVa-koulu.

⁃Olen ilman muuta interventioiden kannalla, mutta omat kokemukseni eri toimintatavoista jakavat omatkin mielipiteeni erilaisiin paloihin.

⁃Käytän esimerkkinä KiVa-koulun kiusaamisen vastaista ohjelmaa. Olin itse peruskoulussa kiusattuina ja kouluni oli KiVa-koulu, joten pääsin testaamaan ohjelman toimivuutta henkilökohtaisesti useaankin kertaan. Oma kokemukseni kyseisestä mallista ei ollut toimiva vaan pikemminkin nöyryyttävä.

⁃Olen aina pitänyt KiVa-koulun ideaa hienona, ja siksi ihmetellytkin usein, miksi minä ja moni muu asiasta kuulemani nuori on kokenut mallin ikävänä ja ahdistavana. Päätin ottaa tapahtumassa järjestettyjen minimissujen avulla KiVa-koulusta enemmän selvää, juttelemalla mallin edustajan kanssa. Kerroin omista sekä kuulemistani samankaltaisista negatiivisista kokemuksista ja ihmetyin kovin, kun kaikki toiminnasta kertovat esitteet sekä mallin esittelijän sanat olivat aivan ristiriidassa omien kokemusteni kanssa.

⁃Kävi ilmi, että monien mieliin jääneet kauhukokemukset KiVa-toiminnasta kouluissa, joissa muun muassa kiusaaja ja kiusattu tuotiin vastakkain samaan tilaan, jossa sana sanaa vastaan kiusaaja kielsi kaiken ja kiusattua moitittiin ylireagoinnista, olivat vastoin koko KiVa-mallin sääntöjä ja alkuperäistä toimintaa. Mitä todennäköisimmin eri kouluissa ympäri Suomen, on siis koulukohtaisesti lähdetty soveltamaan mallia henkilökunnan kesken – näin ei pitäisi päästä käymään.

⁃Minimessuilla tekemäni lisäselvittelyn perusteella suhtaudun KiVa-malliin itsessään jatkossa hieman neutraalimmin, mutta huoleni sen toimivuudesta ja sovelletuista käyttötavoista eri toimipisteissä on edelleen suuri, vaikka tutkimusten perusteella sillä on tuntunut olevan myös todella hyvä vaikutus eri kouluissa, jopa kansainvälisesti.

⁃Haluan myös tuoda esiin, että ala-asteella kouluttauduin VERSO-vertaissovittelijaksi. Halusin kokeilla, toimiiko vertaissovittelijan rooli jonkinlaisena suojana siihen, etten itse joutuisi enää kiusaamisen kohteeksi. Kyllä, sovittelijan status todella toimii jonkinlaisena suojana itseeni kohdistuneelle kiusaamiselle.

⁃Aikuisiällä olen täydentänyt vertaissovittelun osaamistani lisäkoulutuksilla, sillä koen, että kyseisessä mallissa on jotain mikä minua kiehtoo: Nuorilta nuorille -toimintatapa.

⁃Olen myöhemmin jutellut vertaissovittelun toimivuudesta sitä käyttäneiden kanssa ja suurin osa on kokenut sen tehon liian löyhäksi. Pienimmissä tapauksissa sen toimivuudesta olen kuullut hyvää muun muassa päiväkoti-ikäisillä.

Onko julkisen sektorin ja kolmannen sektorin työnjako tällä hetkellä toimiva? Esimerkkinä koulujen kerhot.

⁃On ja ei. Kaikenlaista tarjontaa yritetään pyörittää, mutta sen toimivuus on eri asia.

⁃Olen itse toiminut paljon kolmannella sektorilla, erilaisten yhdistysten ja hankkeiden parissa. Kokemukseni perusteella tiedän, että sillä puolella tehdään huikeita juttuja, mutta taloudellisista syistä kolmannella sektorilla resurssit ovat todella pienet.

⁃Kysymyksessä mainittiin myös koulujen kerhoista. Niiden osalta voin todeta kuulemani perusteella, että hyvää tarjontaa on, jota räätälöidään myös lasten ja nuorten toiveiden mukaan, mutta monen henkilön kohdalla osallistumisen esteeksi tulee liian myöhään päättyvät koulupäivät, kun taas kerhotoiminta alkaa liian aikaisin, tuntien ollessa vielä käynnissä. Tämä herättää kysymyksen siitä, onko suunnitelmia tehty tarpeeksi hyvässä yhteistyössä eri tahojen kesken.

Mitä kolmannen sektorin leikkaukset tarkoittavat lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta?

⁃Leikkaukset osuvat juuri yhdistystyyppisen toiminnan resursseihin ja moni kolmannen sektorin palvelu on joutunut supistamaan tai jopa lopettamaan toimintaansa.

⁃Tiedän myös, että yhdistystyyppisen toiminnan tekemiseen osallistuvat lapset ja nuoret ovat usein myös itse niitä, jotka olisivat tuen tarpeessa.

⁃Lähdin itse aikoinaan yhdistystoimintaan ja vaikuttajaksi omien traumaattisten elämänkokemusteni innoittamana. Luulin alkuun, että olin siinä suhteessa poikkeuksellinen, mutta kerran keskustelun tästä avanneena, huomasinkin, että tämä on varsin yleistä aktiivisten nuorten keskuudessa.

⁃Yhteenvetona kolmannen sektorin palveluiden leikkaukset osuvat ainakin kahdenlaisiin nuoriin: niihin, jotka hyödyntävät palvelua sekä niihin, jotka tuottavat palvelua.

⁃Leikkauksista puhuttaessa unohdetaan mielestäni hyvin usein kokijoiden lisäksi tekijät, jonka vuoksi halusin tuoda esiin myös näkökulman siitä, miten resurssien vähentäminen haavoittaa myös suuressa tunnemyllerryksessä olevia nuoria, joille pelastava tuki ja eräänlainen mielenterveyspalvelu on toimia esimerkiksi vapaaehtoistyössä.

Kuinka paljon nuorten mielenterveyden tukeminen on kiinni yksilön tukemisesta vai pitäisikö ajatella kokonaisuuden rakenteellisia muutoksia?

⁃Sekä että. Nuorten mielenterveyden tukemisen pitäisi olla moniammatillinen kokonaisuus, jos se katsotaan yksilöllisesti tarpeelliseksi, joten myös tukikeinojen pitäisi olla mahdollisimman moninaisia.

⁃Jokainen ihminen on yksilö ja jokin toimii jollakin, kun taas jokin jollakin. Parasta olisi räätälöidä kullekin henkilölle juuri omannäköinen tukisuunnitelma.

⁃Mielestäni kuitenkin myös rakenteelliset muutokset ovat tärkeitä, ihan koko yhteiskunnan hyvinvointia ajatellen.

Missä olemme konkreettisesti onnistuneet?

⁃Ensimmäisenä tuli mieleen jo aiemmin mainitsemani avoimempi suhtautuminen mielenterveyskysymyksiin ja niistä puhumiseen.

⁃Jos katsotaan aikaa reilusti taaksepäin, on myös mielenterveyden häiriöiden tutkimuksessa ja tietämyksessä päästy pitkälle. Jatkuvasti ymmärrämme enemmän.

Mitä voimme tehdä, että mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville lapsilla ja nuorilla olisi kaikesta huolimatta hyvä elämä?

⁃Sanoisin kokemuksen syvällä rintaäänellä, että jos te tiedätte jollain nuorella olevan mielenterveydellisiä haasteita, niin parasta mitä voitte tehdä, on olla olettamatta sitä, mihin nuori pystyy ja mihin ei.

⁃Mielenterveydentila ei todellakaan aina korreloi henkilön toimintakyvyn ja unelmien kanssa, joten älä oleta ja leimaa.

Mitä meistä jokainen voi tehdä tukeakseen mielenterveyden kanssa kamppailevia henkilöitä?

⁃Olen itse pitänyt tärkeänä ystävystymistä syrjäytyneiden tai sen riskin omaavien ihmisten kanssa koulussa, työpaikoilla tai muissa toiminnoissa.

⁃Tällaisella toiminnalla olen koittanut rakentaa turvallista tilaa eri ympäristöissä, koska turvalliset kontaktit edistävät myös mielen hyvinvointia ja tiedän kokemuksesta, kuinka suuri vaikutus sillä on, kun joku ottaa pelottomasti kontaktia, miettimättä mitä muut asiasta ajattelevat.

⁃Älä ole se, joka kävelee ohi putkinäkö päällä – muista ennakkoluulottomuus.

Jos saisit valita yksi asian, jonka voisit toteuttaa parantaaksesi lasten ja nuorten mielenterveyden tilannetta, mikä se olisi?

⁃Haluaisin olla jokaisen lapsen ja nuoren vertaisnuori, jolta saisi turvallista läsnäoloa, hyväksyntää ja kokemustietoa.

⁃Tämä haave menee samaan kategoriaan, kuin se, että haluaisin olla kaikkien maailman ihmisten kaveri, joten aika utopistista tämä on. Olen kuitenkin pyrkinyt tähän toimimalla kokemusvaikuttajana. Sellaisena nuorena ja nuorena aikuisena, jota itsekin olisin nuorempana kaivannut erilaisille somealustoille sekä päätöksentekoon.

Eva Guillard, 22
Media- ja kulttuurialan tekijä, pitkän linjan vapaaehtoistoimija sekä Keravan nuorin kaupunginvaltuutettu