Millaisia unia teillä on? – ja toteutuuko ne koskaan?
Saatteko sellasia ”Deja vu”- hetkiä, et tuntuu et olisitte jonkin tilanteen jo kerran kokeneen mutta ette oikeasti?
Mulla on outoja unia, voin ”nähdä” itseni esim jossain elokuvassa, mikä ns tapahtuisi oikeasti.
Vahvin uni,joka on toistunut kertoo, että olisin Titanicilla ja se uni päättyy aina eri tavoin.
Viime yönä näin unta, että minulla oli lemmikkikäärme, joka oli niin myrkyllinen, että yksikin puraisu olisi tappanut minut mutta silti se oli paras ystäväni ja käärme ymmärsi minua. -joku boa/pyton (tiedän että ne oikeasti ovat kuristajia, mutta se oli vaan uni)
Kertokaa unista ja Deja vu hetkistä (jos kirjoitin sen oikein)
Nään ite tosi realistisia unia ja oon muutenkin omasta mielestäni tosi kevyt uninen. Eli musta tuntuu niinkun olisin melkein hereillä, mutta sitten saatan nähdä jotain unta. Tai ylipäätään olen hyvin tietoinen näkeväni unta / nukkuvan. Oon siis monta kertaa nähnyt ihan vain unta herääväni ja meneväni kouluun seuraavana päivänä tai nään unta, että hengailen kaverini kanssa, eikä mitään eriskummallista tapahdu näissä unissa.
Saatan joskus tajuta itse nähneeni unta asiasta, mutta joskus oon esim. kaverille jotain puhunut ”viime kerrasta kun nähtiin” vaikka se olikin vain unta. Joten joo saan melko useinkin Deja vun ihan vain selkeiden ja realististen unien vuoksi.
Heippatirallaa !!
Mä oon saanu just semmosii deja vu unia. Joitakin en muista mutta se on norm. Mä muistan yhen mun mallinukke unen jonka näin vrm 5.v !! kerron sen ni :D
Olin siis jossai kauppakeskukss mul oli semmoset minikärryt mun vanhemmat käveli mun edel. Se oli aik täys. sit kaaduin ja kun nostin katseen mua jahtas mallinukke !! Mä juoksin ihan täysii ja sit ku horjhadin se sai mut kiinni. Sit se vei mut jonnekki ballerina mallinuken luo. Jos tiätte mtv katsomon studion ni se seiso siel. Siin oli semmonen lasi edessä se mallinukke joka sai mut kiinni piti mua kiinni. siin oli semmone musta lattia ja valkoset seinät. Sit se ballerina sano et : -Heittäkää se roskiin !! Mä olin sille eiiii ja jos tiäätte ne roska katoksien mustat isot roskikset se heitti mut sinne !1 Sit tipuin sielt jonnekki Tangalaan.
Aik outo
Heippaa!!