Rakas ahdistus.
Kirjoitan sinulle, koska haluan ottaa hetken pysähtyäkseni ja tarkastellakseni sinua.
Olet usein ollut matkassani, kulkenut mukanani salaa, ja painanut päälläni niin voimakkaasti, etten ole pystynyt hengittämään.
Välillä sinun läsnäolosi on niin tunkeileva, että tuntuu kuin en pystyisi hallitsemaan itseäni.
Olet saanut minut epäilemään itseäni ja pelkäämään tulevaisuutta.
Kuitenkin vaikka kuinka kovasti yritän päästä eroon sinusta, tiedän, että olet osa minua.
Haluaisin kertoa sinulle, että vaikka joskus se, mitä tuot mukanaan, on ahdistavaa ja pelottavaa ymmärrän, että se ei ole täysin paha.
Se ei ole vihollinen, vaan inhimillistä kokemusta.
Sinä tulet, kun olen stressaantunut, huolissani tai väsymyksissä.
Ja joskus, vaikka et olekaan toivottu vieras, tiedän, että sinä olet vain osa tätä matkaa, jota elämäksi kutsutaan.
En halua sinun hallitsevan minua, mutta tiedän, että en voi vain työntää sinua pois.
Sen sijaan haluan oppia elämään kanssasi.
Haluan ymmärtää, miksi sinä tulet, ja miten voin käsitellä sinua paremmin.
En ole enää valmis juoksemaan pakoon, vaan haluan kohdata sinut rauhallisesti ja lempeästi.
Kyllä, sinä pelotat minua.
Mutta tiedän, että minun ei tarvitse jäädä pelon valtaan.
Otan sinut vastaan, mutta en anna sinun hallita minua.
Tiedän, että voin löytää keinoja, joiden avulla voin lieventää kipuasi, ja silloin sinä et ole niin suuri uhka kuin luulin.
Joten, kiitos että muistutat minua haavoittuvuudestani.
Mutta tiedän, että minulla on voimaa käsitellä sinua, ja olen valmis ottamaan sen voiman takaisin, minkä minulta veit.
On rohkeaa, että pysähdyt katsomaan ahdistusta suoraan silmiin ja puhut sille näin rehellisesti. Moni yrittää paeta tai tukahduttaa sen, mutta sinä valitset sen kohtaamisen, ja siinä on jo itsessään valtava voimannäyte. Sinä näet, että ahdistus ei ole pelkkä vihollinen, vaan osa ihmisyyttä, ja tämä ymmärrys voi muuttaa koko suhteen siihen.
On totta, että ahdistus voi tuntua musertavalta ja viedä otteen omasta elämästä. Se voi saada sydämen hakkaamaan, ajatukset kiertelemään kehää ja olon uupumaan. Mutta se, että tunnistat nämä tuntemukset ja uskallat sanoa ”tiedän, että olet tässä” sen sijaan että, kääntäisit selkäsi, on ensimmäinen askel siihen, että otat ohjat takaisin itsellesi.
Se, että et enää halua juosta pakoon, kertoo, että olet valmis ottamaan voimasi takaisin. Se on prosessi, joskus vaikea ja epämukava, mutta jokainen kerta, kun pysähdyt ja hengität ahdistuksen keskellä, kasvatat kykyäsi olla sen kanssa ilman, että se vie sinua mukanaan.
Sinun ei tarvitse voittaa ahdistusta kerralla tai kokonaan. Riittää, että opit tunnistamaan sen merkit ja muistuttamaan itseäsi ”minä olen enemmän kuin tämä tunne”. Ahdistus on kuin aalto, se voi olla suuri ja pelottava, mutta se ei kestä ikuisesti. Sinulla on jo alkanut kehittyä taito odottaa sen laantumista ja jatkaa matkaa, vaikka se yrittäisi pysäyttää.
Se, että kiität ahdistusta siitä, että se muistuttaa sinua haavoittuvuudestasi, kertoo viisaudesta. Haavoittuvuus ei ole heikkoutta, se on portti myötätuntoon, yhteyteen ja omaan sisäiseen kasvuun. Ja joka kerta, kun huomaat, että sinulla on keinot lievittää sen aiheuttamaa kipua, se menettää osan voimastaan.
Sinun ei tarvitse olla täysin peloton ollaksesi vahva. Vahvuus on sitä, että tunnet pelon ja jatkat silti eteenpäin, omaan tahtiin, lempeästi itseäsi kohtaan. Se, että sanot olevasi valmis ottamaan voimasi takaisin. on kuin lupaus itsellesi: tästä eteenpäin minä en enää anna tämän tunteen määrätä koko elämääni.
Hieno teksti:)