Big sibling advice kaikille jotka tarvii <3
Hei rakkaat!!!
Pyörin tääl ite yläkouluikäsenä ja sillon sain täält ite paljon hyvii vinkkei ja apuu. Ajattelin siis ett voisin tehä tänne nyt sit keskustelun, jossa voitte pyytää multa apuu tai kysyy tyhmiiki kysymyksii ja annan jotai vinkkei tai omii kokemuksii sit asiast. En kuitenkaa aio kertoo mitää mun seksielämästä (se tuntuis oudolt). Muuten saa heittää about mitä vaan
For context oon 17 ja lukiossa :)
Onko tää normaalia?
Eli siis välillä rintojen kasvaminen ja ylipäätään naiseksi kehittyminen tuntuu musta hyvältä ja katson peiliin ja oon silleen ”oonpas mä kaunis”
Mut sitten toisessa hetkessä kaikki toi tuntuu ahdistavalta ja pelottavalta ja haluaisin vaan palata takaisin tuttuun ja turvalliseen lapsuuteen..
Tiedän, tää on outo kysymys mut älä pliis naura..🙏
(Toivottavasti oot tyttö, tuntuis oudolta kysyy tälläistä joltain tuntemattomalta pojalta😅)
Onpa ihana ajatus! Oon ite sua pari vuotta vanhempi niin en apua tarvitse, mutta jos itse Koi pohdit jotain niin olisi ilo auttaa! Tsemppiä lukio-opintoihin <3
Moiii
oon yläaste ikänen tyttö ja koen toosi paljon sosiaalista ahdistusta. Tuntuu etten osaa olla oma itteni. Ainaku joku kehuu mua jostain tietystä asiasta (esim. oot hauska tai et sul on kiva tyyli) mun pitää olla sitä aina sen eessä ja korostaa sitä piirrettä. Ahdistun ja kuvittelen ettei kukaan tykkää musta. Koitan aina muutenki samaistua kaikkiin uusiin ihmisiin enkä tiiä millanen ite oon. Oon erillainen aina eri kaveien seurassa. Kaveri suhteista tulee tavotteellisia ja pitää yltää tietylle levelille että tuntee ittensä hyväksytyks. Oon alkanu ottaa etäisyyttä muihin ja tuntuu ettei oo enää yhtään kaveria.
Miten olla oma itsensä?
Hei Moonlight!
Oon syntyny tyttönä(tällä hetkellä en oikein luokittele itteeni mihinkään sukupuoleen, sen takii siit ei ollu alunperin mainintaa), joten dw asia tulee joltain joka tajuu. Enkä missään nimes naurais tolle, toi on tosi validi asia pohtii etkä todellakaa oo yksin tän kaa. Muutos on aina pelottavaa ja samaan aikaan se voi, just niinku sanoit, olla myös tosi mukavaa ja jopa kiinnostavaa.
Ite ajattelen sen silleen ettei lapsuudest oikeesti tarvii päästää kokonaan irti, jos ei niin haluu tehä. Esimerkiks nukun ite kuuden pehmolelun kaa enkä näe luopuvani niist lähiaikoina. Se on täysin ok. Kuitenki aikuistumisesta löytyy myös paljon hyvii puolii, kuten vaik enemmän vapauksii ja mahollisuuksii toteuttaa asioita, joita haluut tehä. Eli voit hyvin pitää lapsuudesta tutut ja turvaa tuovat asiat (tietenkin järjen rajojen sisällä) ja sitten hiljalleen liikkua aikuistumista kohden.
Tän sun kysymyksen voi myös tulkita asiana ulkonäköpaineisiin liittyen, jollon sanoisin ett tärkeintä on ett ite pidät siitä miltä näytät. Tietenki just vaik rintojen kasvuu ei voi ite päättää, mutt aika paljon muuta voi. Meikkaa tai älä, pukeudu näyttävästi tai älä. Tärkeintä on ett sull on hyvä olo siin sun päivän lookis.
Helpointa on ottaa asia ja hetki kerrallaan ja aina voi kysyä omilta vanhemmilta tai muulta luotettavalta aikuiselta tai joskus myös kavereilt tukea ja apua, se ei oo koskaan häpeällistä.
Hyvin se menee <3
Heiii AK tytsy
Ensimmäisenä sanon, ett ahdistuksesta kannattaa käydä puhumas vaik koulun psykologin kaa. Tiiän ett se ei oo kaikille mahollista ja välillä jotkut psykat ei oo niit joille ees haluut puhuu, mutt kokeilla kannattaa. (Ja jos et tienny nii sinne voi mennä sillee ett vanhemmille ei kerrota.) Ite oon käyny nyt jonki aikaa lukion psykal ahdistuksesta ja se on ollu fr hyväks.
Ja sit oikeesti siihen asiaan: Mä lupaan sulle ett kaikki ei vihaa sua ja maailmassa on ihmisii, jotka tykkää susta. Sosiaalisen ahdistuksen kaa ihmissuhteet on tosi rankkoi, mutt oon todennu ite ett kaikista parasta ittelleni on vaa suora kommunikointi. Kerron ihmisille mulla olevasta ahdistuksesta ja ilmotan aik alus kaverisuhteita ett saatan pyytää reasurrance jos nään sen tarpeelliseks. Niin saa tehä. Sit kysyn, jos tuntuu silt ett jokin on oudosti ja näin asiat saadaan usein keskusteltuu.
Mä käytän itteeni tosi helppoo lausetta, jonka avulla uskallan olla oma itteni: ”jos ne ei tykkää must sellasena ku oon, niin ne ei tykkää musta”. Toivottavasti toi käy järkeen, mutt siis pointti siin on se ett ihmiset ei voi tykätä susta ilman ett ne tykkää sust sellasena ku oikeesti oot. Muuten ne tykkää jostain valheellisesta versiosta tai ne ei tykkää. Tää ei tietenkää oo helppoo ja usein vaatii sen ett sull on jo joku siin tuomas rohkeutta, mutt uskon silti ett siit voi olla apuu.
Vikana haluun sanoo viel ett sun kannattaa muistaa ett me kaikki ollaan vaa ihmisii, ja niin oot säkin. Kaikki on joskus ihan hiton väsyneitä eikä jaksa panostaa asuihin ja kaikki sanoo tyhmii asioit ja kaikki tuntee raastavaa kipuu ja se on okei. Sä oot ihminen ja sä saat näyttää sen. Kouluun saa tulla välil vaik näyttäiski kaameelta tai sanois päivän aikana kaks sanaa. Itse asias mun mielest se on suurinta mahollista rohkeutta olla mahollisimman peittelemättä epätäydellinen.
tulipa tästä pitkä :D toivottavasti täst kuitenki löytyy sulle ainaki jotain, mistä on apuu <3 et oo yksin