Eli siis viime vuonna aloitin yläkoulun ja tulin musiikkiluokalle. Tässä on hyvä tietää että lähes kaikki muut tuli toisen koulun alakoulun musaluokalta ja tunsi toisensa valmiiksi. No kaikki muut ”uudet” tuli tosi nopeasti osaksi porukkaa mutta mä en. /: Jouluna meille tuli kaks uutta oppilasta jotka tunnen vähän paremmin kuin muut. En tiedä mistä tää johtuu etten vaan saa sanottua asioita jotka haluaisin sanoa niille ja kysyä vaikka että onko joku jonka jalka on vaikka huonona ihan kunnossa ja pärjääkö se. Ja tähän asiaan ei edes liity se että en pitäis mun luokkalaisista vaan päinvastoin suurin osa niistä on aivan ihania ihmisiä enkä vaan tiiä miks niille on niin vaikeeta puhua, kun muuten olen aika puhelias. Aloin Myös vähän aikaa sitten ”yli ajatella” ja se on johtanut siihen etten esim uskalla soittaa musatunneilla kun pelottaa että ne ajattelee mun pelaavan sen kappaleen (soitan huilua ja se ei sovi välttämättä ihan kaikkiin kappaleisiin) etenkin kun mulle usein osuu intro ja välisoitto ja en heti alkuun saa niitä menemään oikein. Onko jollakulla samanlaisia kokemuksia? Mitä mun pitäis tehä?
Mulla on ollut vähän samanlainen fiilis, että kaikki muut on jo valmiiks kavereita keskenään ja ite jää vähän ulkopuoliseksi. Se tuntuu tosi vaikealta, kun porukat on jo valmiiks muodostuneet eikä tiedä miten mennä mukaan. Oon huomannut, että joskus se auttaa jos aloittaa ihan pienesti, vaikka kysyy joltain jotain ihan pientä, esimerkiksi ”mikä seuraava tunti on” tai ”mitä me tehdään tässä tehtävässä”. Sillä ei välttämättä heti tuu mitään syvällistä keskustelua, mut se avaa silti vähän sitä kynnystä, että säkin oot osa porukkaa.
Ja sit toi musajuttu, mä tiedän ton tunteen, että tulee jotenkin paineita kun muut ehkä tuntuu osaavan jo valmiiks enemmän. Mut se ei tarkoita, että sä olisit yhtään huonompi, vaan sulla on vaan eri tausta. Oikeesti tosi moni muukin mokailee välillä ja harva soittaa kaiken täydellisesti heti. Mä oon huomannut, että jos sanoo ihan suoraan, että ” hei mä en ihan muista tätä kohtaa” niin se ei tee sinusta huonompaa vaan enemmänkin rohkeaa, koska kaikki tietää, ettei kukaan voi olla täydellinen koko ajan.
Ehkä vois kokeilla myös hakeutua niiden pariin, jotka on itsekin uusia tai vaikuttaa vähän hiljaisemmilta, usein niillä on sama olo ja voi olla helpompi lähteä juttelee. Jos ei heti löydy yhteisitä aihetta, musiikki on jo itsessään sellainen, mistä voi puhua. Vaikka kysyä ”mitä sä tykkäät soittaa eniten” tai ”ootko sä kuunnellut tätä biisiä”. Sellaiset pienet kysymykset voi viedä keskustela eteenpäin ja vähitellen se olo muuttuu rennommaksi.
Se, että sinusta tuntuu vaikealta puhua, ei tarkoita ettetkö sä vois oppia siihen. Usein kun ottaa yhden askeleen kerrallaan, niin huomaa, että se ei oo niin pelottavaa kuin ensin tuntui. Sä et oo yksin tän fiiliksen kanssa, monella on samanlaisia kokemuksia, se vaan ei yleensä näy päällepäin.
