Siirry sisältöön
🏳️‍🌈

Mä oon nyt tässä jo jonkun aikaa miettinyt miten gazan sota on alkanut ja mitä siellä tapahtuu. Mä oon lukenu aiheesta uutisia, mutta ne on ollut tosi sekavia. Voisko joku selittää mitä siellä tapahtu, mistä se alko miten se vois loppua ja mitä osapuolta tukea?

Ketsuppi

Ite en sinuna lähtis luottaa yksittäisten Nuortennetin käyttäjien kuvauksiin tästä aiheesta, kun ei mitään asiantuntijoita täällä olla. Seuraavat perustuvat siis omaan ymmärrykseeni. Hyvä että olet etsinyt tietoa, mutta kannustan tekemään tiedonhakua vielä lisää!

Muutamia asioita joita taustalla vaikuttaa on muun muassa siionismin aate ja Euroopan maiden kolonialismi tällä alueella.

Tällä hetkellä tilanne täyttää kansanmurhan ehdot – Israel tekee etnistä puhdistusta Gazan alueella. Israel estää ruoan ja humanitaarisen avun pääsemisen alueelle.

Ja miksi muut maat eivät puutu tähän kansanmurhaan: mm. osa Euroopan maista ajattelee, että holokaustin takia ne ovat syyllisyydenvelassa Israelille ja eivät uskalla kritisoida sitä, koska pelkäävät antisemitismin leimaa. (Todellisuudessa Israelin valtion kritisointi ei ole antisemitismiä). Lisäksi merkittävä tekijä on Yhdysvaltojen tuki Israelille. Näiden kahden välillä on merkittävää aseellista yhteistyötä.

Itse olen siis ”Palestiinan puolella” eli siviilien puolella. Eli kansanmurhaa vastaan. Suomi ei ole tehnyt tarpeeksi gazalaisten hyväksi, joten siksi on tärkeää kampanjoida heidän puolestaan.

Ja tuo on kyllä vaikea kysymys että miten tilanne voisi loppua. Ensiarvoisen tärkeää olisi että humanitäärinen apu pääsisi Gazaan ja Israelin aseellinen hyökkäys alueelle loppuisi. Tähän onkin pyritty neuvotteluissa, joihin Trump on osallistunut. Mutta niissä ongelmana on, että Palestiinan hallinto haluttaisiin siirtää ulkopuoliselle taholle (esim. Donald Trump tai Tony Blair, jotka eivät aidosti tavoittelisi parasta palestiinalaisille). Mutta aidon rauhan saaminen vaatisi varmasti pitkäaikaisia diplomaattisia ratkaisuja, joita en itse juuri tunne. Tärkeää olisi että Israelin siirtokuntien perustaminen Palestiinan alueelle loppuisi ja palestiinalaiset saisivat aidon itsenäisyyden.

Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä ja keskustelen aiheesta mieluusti lisää!

moro

tietääkseni juutalaiset kokevat israelin alueen omaksi kodikseen ja arabit sun muut kokevat että heidän aluettaan häiritään/tungetellaan. ja sen takia siellä soditaan
en ole sitä mieltä että tässä pitäisi sanoa kumman puolella olla.

Blahbleh67

Hei

Kerro nyt teille sen oikean totuuden. Ihmisten päähän on juurrettu ajatus siitä, että israel tekisi kansanmurhaa, mutta se ei ole näin. Terroristijärjestö hamas on se joka, sitä tekee. Heidän perus kirjassa vannotaan israelin tuhoamista ja juutalaisten tappamista. Israel on lähettänyt palestiinaan monta sataa/tuhatta rekkalastillista ruokaa, lääkkeitä ja muita apu tuotteita. Palestiinalaiset eivät saa paljoa ruokaa ja muita tarvikkeita, koska terroristijärjestö hamas kaappaa/varastaa noin 60% rekkakuljetuksista, eivätkä anna niitä omille kansalaisille. Hamas myös käyttää omia siviilejä ihmiskilpinä.

Suomessa ollaan mietitty, että pitäisikö palestiina tunnustaa valtioksi. Monen mielestä se voisi auttaa asiaa, mutta olen erimieltä. Palestiinalaisilta on kysytty, että haluavatko he oman valtion. Suurin osa palestiinalaisista ei halua omaa valtiota vaan yhden kalifaatin joelta merelle. Suomen tulisi kohdistaa voimavarat hamasin kukistamiseen, gazan vapauttamiseem ja samalla palestiinalais siviilien humanitaariseen apuun.

Ja sanon nyt vielä, että sodan aloitti hamas 7.9.2023 eli israel EI OLE sodan aloittaja.

Ukko 08

Ketsuppi, kait tiedät että palestiinalainen terroristiryhmä Hamas aloitti sodan silloin 2023. Periaatteessa heitä pitäisi syyttää lähtökohtaisesti siitä mitä Gazassa on tapahtunut.

Keila

Hamas aloitti sodan. Kyllä. Tavallisia palestiinalaisia, naisia ja lapsia ei kuitenkaan tarvitse silti tappaa, jos tarkoituksena on ”vain” tuhota Hamas.

1/39

Kyl sen näkee, et jengi ei oikeen tajuu, millasta kaupunkisodankäynti on. Jos armeija hyökkää panssareilla, ilmavoimilla ja tykistön tuella tiheästi asuttuun miljoonakaupunkiin, missä vastustajat piiloutuvat maanalaisiin tunneleihin ja siviilien selän taakse, varastoivat ammuksia sairaaloissa ja käyttävät sairaaloita, kouluja ja päiväkoteja sotilastukikohtinaan, niin kyllä siinä nyt väkisinkin kuolee siviilejä ja viattomia. Ja niinkuin täällä jo sanottiin, se humanitäärinen apu ei päädy aina niille siviileille, vaan Hamas ryöstää kuljetukset. Myöskin Yk vapaaehtoistyöntekijöiden sisällä on henkilöitä, jotka työskentelevät Hamasin hyväksi. Vaatekaapissa saattaa olla Hamasin maastopuku, Yk vapaaehtoistyöntekijän vaatteet ja vielä toimittajan varustus. Noissa olosuhteissa on helppo tekeytyä muuksi ja työskennellä jomman kumman osapuolen hyväksi.

Vastaa aiheeseen: Gazan sota

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top