Siirry sisältöön
KTM

Tieteellisesti ihminen on eläin ☝️🤓 tai tarkemmin sanottuna nisäkäs

WebugEh

Apua, näitä tätä oli tosi kiinnostavaa lukea.

Itse uskon, että ihminen ON eläin. En näe eroa tuntemattomassa ihmisessä ja vaikkapa perhosessa. Kummatkin ovat eläviä olentoja joilla on sielut. Ihmiset saattavat olla kehittyneempiä, mutta kyllä muilla eläimillä silti on tunteita. Ne voivat myös oppia asioita, joten ei sitä tietäisi vaikka parin miljoonan vuoden päästä norsut olisivat ihmisten kanssa samalla älykkyys tasolla. Ihmiset ovat biologisesti eläimiä. Vaikka raamatusta ja sen kertomuksista voi ottaa oppia, ei välttämättä täysin kaikkea sieltä kannata uskoa. Onhan se kuitenkin kirjoitettu niin kauan aikaa sitten, ja todisteita kaikesta ei ole. Nyt, JOS Jumala on olemassa, pitää muistaa että ihmiset silti kirjoittivat raamatun. Eihän siitä voi olla aivan varma jos sitä kirjoittaneet ihmiset tulkitsivat Jumalan sanat oikein sitä kirjoittaessa, tai ilmaisivat ne jotenkin väärin. Olisi myös mahdollista, että sitä kirjoittanet ihmiset olivat muokanneet Jumalan sanoja jotenkin. Raamattu on ihmisten kirjoittama, ja sitä tulkitaan niin monella eri tavalla, ei edes voida olla varmoja mitä kaikkea siitä kannattaa uskoa nykypäivänä.

Täällä oli myös tullut puheeksi se, miten ihmisen sanotaan olevan Jumalan kuva. En usko siihen. Jos Jumala on niin ystävällinen, rakastavainen etc. mikseivät ihmiset ole? Ihmiset ovat luonnostaan itsekkäitä ja ahneita. (Tätä on tutkittu, ihmiset ovat jo ihan taaperoina itsekkäitä ja ahneita.) Itse asiassa, uskoisin ihmisten olevan Saatanan luomuksia, koska ainoat asiat mitä ihmiset ovat maapallolle antaneet ovat pahoja. Olemme tappaneet useita lajeja sukupuuttoon, tuhonnut kohta kaikki sademetsät, rakentaneet kaupunkeja metsien tilalle, ja aiheuttaneet ilmastonmuutoksen tehtaillamme. Uskoisin, että lopulta kun se maailmanloppu tulee, se on ihmisten ansiota. Ihmiset ovat myös ainoita eläimiä jotka aloittavat sotia tyhjistä. Vaikka jotkut eläimet taistelevat ja tappavat toisiaan reviirien, tai vaikka riistan puutteen takia, ihmiset tappavat toisiaan ilman syytä. Ihmiset ovat myös julmia muita eläimiä kohtaan, koska olemme mukamas korkeammassa asemassa kuin ne. Mutta oikeuttaako se meitä esim. turkistarhaukseen, eläinkokeisiin ja niin suuren lihan määrän syöntiin? Emme edes välitä niistä eläimistä, ja käytämme niitä omaksi eduksemme, laitamme ne kärsimään jotta meidän ei tarvitsisi, tapamme niitä voidaksemme tehdä vaatteita niiden turkeista, ja kasvatamme niitä huonoissa olosuhteissa, ihan vain voidaksemme teurastaa ne ja syödä niiden lihaa, vaikka ihmiset, ja etenkin suomalaiset, syövät ihan liikaa lihaa muutenkin. Kaikki tämä, ihan vain koska ajattelemme olevamme parempia kuin ne. Ja kaikki nämä asiat joita vain ihmiset, ”Jumalan kuvat” tekevät? Tuskinpa Jumala halusi, että ihmiset tappavat muita tämän luovia lajeja sukupuuttoon.

En käyttänyt lähteitä, ja tämä on vain oma mielipiteeni. En myöskään ole minun asiani mitä teidän kuuluu uskoa raamatusta, koska en itse siihen tai Jumalaan usko, sillä itse olen satanisti. Ilmaisin nyt kuitenkin mitä tästä keskustelusta ajattelin, ja kaikkien mielipiteet on minusta ollut kiinnostavia. En myöskään yritä olla loukkaava ketään kohtaan.

M🪷15v

Kyl ne koiratki tullu susista mutta sudet o silti vielä omelassa

Demigirl eli oon tytön ja pojan välistä 🌈⚧️

Ihminen on eläin mutta apinoita on olemassa ja mä en tiedä biologiasta paljoo koska oon ala-koulussa ja biologiaa opiskellaan vasta ylä-koulussa mut kuitenkin niinku ymmärrän sun pointin ja mä mietin tota samaa myös ekal luokal ☺️ (P.S Mun vanha nimimerkki oli ”Therian ja turri” ja joitain emojeja (En muista koko nimee siinä saatto olla jotain muutakin mut en muista) ja se nimimerkki on yhes keskustelus mis kysytään onks hiiret ja rotat teiän mielestä söpöjä ja muutin sen sen takii ku halusin et kaikki tietää mun sukupuolen 😅🤓)

KTM kuski 13v

Itse asiassa ihminen on eläin siinä missä kaikki muutkin me vain olemme kehittyneet niin pitkälle että olemme pystyneet rakentamaan näin suuren infrastruktuurin
☝️🤓

Vastaa aiheeseen: Ihminen EI ole eläin

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top