Ei ole muutakaan paikka tätä vuodattaa joten kirjoitan tänne mahdollisten neuvojen tai vertaistuen varalta.
Olen käynyt nyt vuoden lukiota ja menestynyt ihan hyvin (ka. n. 9), mutta nyt kesän saapuessa olen alkanut älyämään että en tiedä yhtään mitä tehdä lukion jälkeen. Ainevalinnat on tehty ja kirjoitettavia aineitakin on jo pohjustettavasti valittu opon ohjeistuksen kera. Vaan olen yhä yhtä kaukana minkäänlaisen kunnianhimoisen tavoitteen asettamisesta. Toki kirjoituksissa pärjääminen/menestyminen on olennaista, mutta mitään syvällisempiä syitä opiskelulle ei ole, sillä myös tavoitteeni elämälle ovat suht. hillityt.
En käsitä siis mitä voisin realistisesti mennä opiskelemaan korkeakouluun, sillä en usko että kaltaisestani epämotivoituneesta opiskelijasta olisi mitään hyötyä korkean kynnyksen opinnoissa saati työelämässä. Täten olenkin alkanut hyväksyä ajatuksen siitä, että menen vaan opiskelemaan jotain helppoa sekä (suhteellisen) työllistävää alaa, josta on myös aidosti hyötyä (eli käytännössä jotain yksinkertaista Sote-alaa).
Tämä ajatus selvästikin syö jo ennalta alhaista opiskelumotivaatiota, sillä laudaturien tai niiden tasoisen osaamisen tavoitteleminen olisi tällöin periaatteessa turhaa. Kysynkin siis enemmänkin sitä, miten hyväksyä ns. duunariksi ryhtyminen, eritoten kun vanhemmat olettavat lapsensa asuvan norsunluutornissa aikuisena.
Kuulisin mielelläni muiden ajatuksia, sillä pääni lyö ajoittain tyhjää..
Ei se haittaa, vaikkei tiedä mitä haluaa tehdä. Kannattaa selata läpi just yliopiston ja korkeakoulujen valikoimaa, mut sitten kannattaa myös miettiä esim. amiksen suorittamista lukion jälkeen. Tai sitten jos ei välttämättä halua opiskella enää, niin kyllähän jotkut esim. tekee jossain S-Marketissa itselleen työuran kokonaan. Vaihtoehtoja on paljon, ja uraa voi vaihtaa miljoona kertaa. Sulla on vielä hyvin aikaa miettiä, kokeilla sekä vaihtaa alaa jos tuntuu siltä.
