Moni meistä kasvaa ympäristössä, jossa on aika tarkat käsitykset siitä, millainen “pojan” tai “miehen” pitäisi olla, ei meikkiä, ei kynsilakkaa tai ei liikaa huomiota ulkonäköön.
Mutta kuka ne säännöt oikeastaan päättää?
Meikki on väriä, varjoa, kiiltoa ja leikkiä omalla ilmeellä. Se voi olla tapa peittää finnejä, kokeilla rohkeaa tyyliä tai vain pitää hauskaa. Se ei automaattisesti kerro mitään ihmisen sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai persoonasta.
Monet julkisuudessa olevat miehet, kuten Harry Styles, ovat rikkoneet perinteisiä sukupuolirooleja pukeutumisella ja tyylillä. Meillä Suomessa tunnetuimpia meikkivideon tekijöitä on Valtteri Sandberg ja Tuure Boelius. Ulkonäöstä välittäminen ei tee kenestäkään vähemmän miestä.
Haluan jakaa myös oman kokemukseni. Kun aloitin meikkaamisen, olin todella epävarma. Mietin pitkään, uskallanko edes kokeilla. Kysyin monelta kaverilta ja tutulta mielipidettä – mitä mieltä te olette, onko tämä outoa, näyttääkö tämä tyhmältä? Pelkäsin, että en sovi siihen muottiin, jonka ajattelin muiden odottavan minulta.
Mutta suurin osa peloista oli omassa päässäni. Ja vaikka kaikki eivät ymmärtäneet, opin, että tärkeintä on se, miltä itsestä tuntuu. Meikkaaminen alkoi tuntua enemmän omalta jutulta kuin muiden mielipiteiden mittarilta.
Joskus suurin este ei ole meikki – vaan pelko siitä, mitä muut ajattelevat.
Entä jos kaverit nauravat?
Entä jos perhe ei ymmärrä?
Entä jos joku sanoo, ettei se ole “normaalia”?
Totuus on, että normaali muuttuu koko ajan. Se, mikä ennen oli outoa, voi tänään olla tavallista. Ja usein ne, jotka uskaltavat olla ensimmäisiä, tekevät maailmasta vähän tilavamman muillekin.
On täysin ok:
haluta meikata
olla meikkaamatta
kokeilla ja muuttaa mieltä
olla mahtumatta muiden luomaan muottiin
Kukaan ei ole olemassa täyttääkseen muiden odotuksia.
Mitä ajatuksia teillä herää? Onko meikkaaminen teidän mielestä rohkeaa, turhaa, hauskaa vai jotain ihan muuta?
