Ei runkkaaminen ole paha tapa itse olen ollu 3kk ilman seksiä.Tottakai se kivekset ovat arat mutta kun on sellainen tilanne että et pysty tyydyttää itseäsi ennen kuin lupa tulee
Mulla auttaa:
1. Tunnistaa, missä tilanteissa tekee mieli runkata
2. Sanoo itselleen joko mielessä tai ääneen, että ei halua tehdä sitä ja pystyy lopettamaan
3. Palkitsee itsensä jotenkin, jos pystyy olemaan tekemättä sitä, kun se oli vaikeeta
4. Löytää ihminen, joka rohkasee sua lopettamaan. Kun mä oon kertonut joillekin aikuisille, useimpien näkökulma on, että siinä ei ole mitään pahaa ja ei tarvitse lopettaa. Mutta jos syystä tai toisesta itse haluaa lopettaa, pitäis saada apua siihen eikä vaan kuulla, että ei tarvii lopettaa.
Kannattaa keksii muita tapoja, mitkä tuottaa sen saman olon kuin runkkaaminen. Ulkoilee, retkeilee ja käy luonnossa, liikkuu, kuuntelee musiikkia, podcastia tai hyvää äänikirjaa, lukee kirjoja, hengaa kavereitten kanssa tai vaikka leipoo ja tekee ruokaa. En mä sano, et olis pakko lopettaa, mut kyllä sitä elämässä on muitakin ihan hyviä rentoutumistapoja kuin runkkaus. Kyllä se myös tuntuu aika hyvältä, kun ei runkkaa ollenkaan.
Mäkin haluisin tosi kovasti lopettaa sen, koska siitä on vaa haittaa itelle. Oon yrittäny lopettaa, mut en oo pystyny, miten ihmeessä voin lopettaa ku mikään ei auta enkä viittii todellakaan puhuu asiasta kellekkää irl vaa pelkästää tälläi anonyymisti ja toivon nyt et vanhemmat ei nää mistää et oon tälläsen kirjottanu tai muutkaa et tää kirjoittaja on ollu just mä. Tsemppii kaikille jotka haluu lopettaa ja tulkaa pliis auttaa meitä et miten voitais lopettaa!!
Mua pelottaa vähän kirjottaa tänne koska jos joku tuttu sais tietää et oon tänne kirjottanu mut kirjotan kuitenkin koska oon aika yksin tän addiktion kanssa. Itse en ees tiiä kuinka kauan oon masturboinu ja kuinka kauan oon ollu siihen addiktoitunut. Tää on ollu yhtä helvettiä ja oon ollu ihan hukassa mitä teen tän asian kaa. Mut kirjotin Googleen et miten pääsen eroon itsetyydytyksestä ja löysin tän sivun. Oon miettiny et oonko tän asian kanssa yksin ja onneks en oo. Nää kaikki viestit mitä tänne on tullu niin luin nää ja se helpotti tosi paljon oloa, koska olin masturboinu ennen kun tulin tänne. Siitä kyllä on pari tuntia mutta silti on aivan kauhee olo et miks oon taas sortunut. Mulla on kans silleen että pystyn olee itsetyydyttämättä viikon mutta en ees kahta viikkoa. Just ja just 10 päivää. Se että tää kierre on aivan kauheeta ja se menee silleen että tullu kauhee olo kun oon itsetyydyttäny ja menee 3-9 päivää ja alkaa taas himottaa ihan sikana. Tunne siellä alapäässä on sellanen outo ja sit tulee vähän väliin sellasta pamppailua siellä. Sillon mä tiiän et mä kohta sorrun ja en ikinä tiiä et mitä teen. Mut se että tällänen sivusto on ja ollaan puhuttu tästä asiasta, niin helpotti tosi paljon koska nyt voin miettiä noita vinkkejä ja sit kokeilla niitä et mikä auttaa ja kaikki te jotka ootte tänne kirjottanu, niin ootte auttanu mua ja myös varmasti muitakin tässä asiassa kun ollaan tänne kerrottu meidän kokemuksia ja se on ihan super hyvä. Mä toivon että mä joskus pääsen tästä eroon, koska tää on aivan kamalaa, mutta tuli paljon parempi olo kun luki näitä kommentteja täällä ja me kaikki pystytään olemaan itsetyydyttämättä vähemmän tai lopettaa se kokonaan. Mä uskon teihin kaikkiin ja jos tulee sellanen kauhee olo masturboimisen jälkeen niin kannattaa tulla lukee näitä kommenteja, koska se voi auttaa ja autto ainakin mua! Mä nyt vaan meen päivä kerrallaan ja uskon vaan itteeni ja muistakaa te uskoa myös itseenne! Tulkaa kertoo tänne uutisia jos ootte pystyny olemaan itsetyydyttämättä tai vähentänyt sitä. Oon ylpee teistä kaikista. Tuun päivittelemään tänne kun oon onnistunut ja ollu itsetyydyttämättä kuukauden.
T. 14-vuotias tyttö
[Tämä viesti on siirretty ketjusta ”Miten lopettaa masturbointi?” Päivystäjä mukana keskustelussa -palstalle].
Hei Joku outo24,
Kiitos viestistäsi. Asia, josta kirjoitit, on sellainen, että haluamme tarjota sinulle vertaistuen lisäksi aikuisen tukea. Viestisi on siirretty kokonaisuudessaan myös ”Päivystäjä mukana keskustelussa” -keskustelualueelle otsikolla ”VS: Miten lopettaa masturbointi?”. Lasten ja nuorten puhelimen vapaaehtoiset päivystäjät osallistuvat kyseisellä keskustelupalstalla keskusteluun. Kun päivystäjä vastaa viestiisi, julkaisemme myös viestisi tai osan siitä. Tekstisi saatetaan julkaista ajoittain hitaammin kuin muilla keskustelualueilla.
Jos haluat, voit myös olla yhteydessä Lasten ja nuorten puhelimeen (116 111) tai chattiin https://www.nuortennetti.fi/apua-ja-tukea/lasten-ja-nuorten-puhelin/.
Lämpimin terveisin,
MLL Nuortennetin ylläpito