Mua kiusataan koulussa

Se, että sua kiusataan koulussa, on oikeasti tosi iso asia, ja vaikka moni aikuisista välillä puhuu siitä vähän kevyesti tai sanoo vaan jotain ”kerro opettajalle”, niin oikeasti se tunne, mikä siitä syntyy, on ihan järjettömän painava. Kun joka päivä joutuu menemään paikkaan, missä tietää, että joku voi sanoa jotain ilkeää, tuijottaa, nauraa, töniä tai vaikka olla hiljaa niin, että sekin sattuu, alkaa väkisinkin miettiä, että miksi edes nousi sängystä. Sitä alkaa kyseenalaistaa itsensää, vaikka oikeasi vika ei oo missään kohtaa siinä, jota kiusataan. Se on outoa ja epäreilua, miten muiden tekemiset saa sut tuntemaan itsesi pienemmäksi, vaikka sä et oo tehnyt mitään väärin.

Tuntuu tosi raskaalta kantaa jotain noin isoa yksin. Se tunne, että ei uskalla kertoa kellekkään, on tosi yleinen, ei siksi, että asia ei olis tärkeä, vaan koska pelkää, ettei kukaan ota tosissaan, tai että siitä tulisi vaan pahempaa. Moni on kokenut sen saman: että jos sanoo jotain, niin kiusaajat saa tietää ja sitten alkaa uusi kierros, ehkä vielä rumempaa. Tai sitten pelkää, että aikuiset vähättelee, sanoo ”älä välitä” tai ”ne on vaan kateellisia”. Mutta kun oikeasti ei kukaan pysty vaan olemaan välittämättä, jos sitä tapahtuu koko ajan. Se imee kaiken energian ja tekee jokaisesta päivästä taistelun, vaikka sen ei pitäisi olla niin.

Se, että et halua mennä kouluun, ei oo laiskuutta tai heikkoutta. Se on sun kehon ja mielen tapa kertoa, että tilanne sattuu ja uuvuttaa. Jos olisit tilanteessa, jossa koulussa olisi turvallista, sä et tuntisi tätä painoa joka aamu. Kukaan ei halua herätä sellaiseen oloon, että on pakko astua paikkaan, missä tietää tulevansa satutetuksi. Siksi on ihan ymmärrettävää, että sä et jaksa tai halua mennä sinne.

Vaikka just nyt susta voi tuntua, että sä oot tän kanssa yksin, se ei tarkoita, että sä oikeasti oot. Tää ei tarkoita, että sun pitäis heti kertoa jollekkin aikuiselle, jos se tuntuu mahdottomalta, mutta sä saat tuntea tän kaiken. Sä saat olla vihainen, väsynyt, surullinen, turhautunut ja kyllästynyt. Sä saat olla sitä kaikkea yhtä aikaa, eikä se tee susta yhtään vähemmän vahvaa. Päinvastoin, se kertoo, että sä oot joutunut kantamaan tosi paljon liian pitkään.

Jos joskus tulee hetki, vaikka edes ihan pieni rako, jolloin tuntuu että vois sanoa yhdelle ihmiselle jotain pientä, ei koko tarinaa, vaan vaikka edes ” mulla ei oo hyvä olla koulussa”, niin se voi joskus olla alku sille, että sä et enää kanna kaikkea yksin. Se ei tarkoita, että sun pitäis yhtäkkiä huutaa koko maailmalle, mitä tapahtuu. Riittää, että joku tietää. Yksi ihminen, joka kuuntelee, voi olla tosi iso asia, vaikka se ei poista kaikkea heti. Sä et kuitenkaan oo näkymätön, vaikka kiusaaminen usein saa tuntemaan niin.

On myös tärkeää muistaa, että kiusaaminen ei määritä sua. Ne, jotka kiusaa, yrittää saada sut tuntemaan, että sä oot arvoton, outo tai huono, mutta ne asiat, joita ne sanoo tai tekee, kertoo aina enemmän niistä itsestään kuin susta. Ne tekee niin, koska ne haluaa nostaa itseään muiden kustannuksella. Sä oot paljon enemmän kuin se, miten ne sua kohtelee. Se, että jaksat joka päivä niiden jälkeen, on jo itsessään merkki siitä, että susta löytyy voimaa, vaikka et ehkä itse huomaa sitä tällä hetkellä.

Ja vaikka just nyt kaikki voi tuntua tosi loputtomalta, se ei tule olemaan näin aina. Kiusatut ei pysty kiusattuina koko elämää, joskus se päivä tulee, kun tää ei enää hallitse sun jokaista ajatusta. Ja siihen asti, vaikka se olisi kuinka pieni asia kerrallaan, sä ansaitset kaiken sen tuen ja arvon, mitä ne kiusaajat yrittää sulta viedä. Sä oot arvokas, vaikka ne ei sitä näe. Sä oot tärkeä, vaikka ne ei sitä sano. Sä oot olemassa, ja se on jo itsessään riittää.

Sä et tarvii mitään suurta ja näyttävää hetkeä tullaksesi kuulluksi, sä riität jo nyt, just tällaisena, ja se mitä sulle tapahtuu, on väärin. Sä et oo yksin, vaikka se tuntuisi siltä, ja vaikka kertoisit asiasta vasta paljon myöhemmin, se ei tee sun kokemuksesta yhtään vähemmän totta tai tärkeetä. Sä oot tärkeä, ja sä ansaitset turvallisen arjen.