Hei…
…oon 13-vuotias tyttö, ja mulla ois ongelma, joten aattelin, että te osaisitte jotenkin auttaa. Luit varmaan otsikon, joten…
Mä olen aina ollut tosi läheinen mun äidin kanssa, koska asun sen kanssa. Vanhemmat siis eros, kun olin 5-vuotias, ja näen mun isää aika harvoin. Mun äiti on vaan – miten sen nyt sanois – ”vähän” ylihuolehtiva, en osaa selittää tätä. No, yritetään, tässä pari esimerkkiä:
*minä kysymässä, voiko joku tulla meille* ”No mietitään nyt, ei kai nyt tänään, katotaan vielä, ehkä joskus muulloin…”
—> Mulla ei oo oikeen kavereita, koska en saa tuoda ketään meille kylään.
*minä hakemassa puhelinta keittiöstä, jossa sitä muuten säilytetään* ”No ei kai sitä kännykkää nyt koko ajan tarvii räplätä, laitapa se nyt välillä pois, mihin siä nyt taas sitä tarviit, ei niitä viestejäkään nyt joka päivä tarvii lukee, näytäpä mitä siä nyt teet sillä…”
—> En pääse lukee ees WhatsAppia, koska joku kyttää koko ajan. Mun on hankala pitää nettikaveriin yhteyttä, ja äiti varmaan heittäis puhelimen seinään, jos tietäis että mulla on sellanen. Pääsen tännekin vaan sillon, kun äiti tekee etätöitä makuuhuoneessaan, ja sillonkin pitää varoa, ettei se huomaa.
*minä yrittämässä lukea puhelimelta Wilmasta läksyjä tai koealueita* ”Laitapa se kännykkä nyt ihan oikeesti pois, vai pitääkö se laittaa arestiin? Keskittysit siihen kokeeseen nyt, etkä räplää sitä puhelinta!”
—> My mind: No sitähän mä tässä yritän, jättäsit mut joskus rauhaan?!
*minä lukemassa enkun kokeeseen* ”Laita nyt se kirja pois, eikö sun pitäny soittaa ne viululäksyt?” *minä soittamassa* ”Eikö niitä nyt vois soittaa joskus muullon, kun miä en nyt pysty keskittyy näihin töihin? Viime viikollahan me käytiin kirjastossa, etkö vois hetken lukee?” *minä lukemassa* ”NYT SE KIRJA POIS! Sulla on huomenna enkun koe, ja täällä sitä vaan luetaan? Nyt kertaamaan ne sanastot!”
—> Mitä tähän nyt pitäis sanoo? ”No mut sähän käskit…?” ”HILJAA SIINÄ, TEKISIT SINÄKI JOTAIN HYÖDYLLISTÄ!” No voi anteeks taas…
En nyt ehi luetella kaikkia, mutta pari juttua vielä: en saa mennä mihinkään yksin, ees kirjastoon, joka on aika lähellä. En saa olla puhelimella käytännössä ollenkaan, en ees lukee viestejä. En saa olla yksin kotona ees puolta tuntia, koska ”eihän nyt pientä lasta voi yksin jättää kotiin”.
Jotenkin vaan tuntuu, että mun äiti ei ikinä pääse yli ”nyt ne rukkaset käteen”- ja ”onkohan se haalari tarpeeksi lämmin”-vaiheista, että oon sille edelleen 2-vuotias pikkutyttö, joka ei itse osaa eikä tajua mitään.
En saa ees säilyttää puhelinta mun huoneessa, vaan se on aina keittiössä?! Tääkin hankaloittaa asioita, koska en pääse ees tänne, ja tää on mun ainoo pakopaikka. Mun äiti lukee jopa mun viestit, ja ”sitten mietitään yhdessä, mitä vastataan”. Mitä ***? Ei ne sulle kuulu.
Luuleeko se, että oon tykkään edelleen jostain Hello Kitty -hameista? Luuleeko se, että mun unelma on huoneeni edelleen nököttävä kaapinkokoinen nukkekoti? Luuleeko se, että leikin edelleen jollain värikkäällä automatolla? Luuleeko se, että oon edelleen joku 5-vuotias taapero, joka haluaa ”äidin syliin”? Luuleeko se, etten itsekin osaa suunnistaa parin kilometrin säteellä kirjastoon tai mihin tahansa? Luuleeko se, että mä HALUAN sen tuppautuvan joka paikkaan mukaan? Luuleeko se, että on normaalia kysyä 13-vuotiaalta keskellä katua ”Onko pissahätä?”? Luuleeko se, että mä en haluaisi mukaan, kun muut lähtee laskettelemaan?
Mä en ikinä pääse mihinkään, vaikka kaikki muutkin menee.
Mä en ikinä saa tehdä mitään, ja sitten valitetaan, etten tee mitään.
Mä en ikinä saa olla yksin, vaikka kaikki muutkin on saanut jo monta vuotta.
Mä en saa tehdä yhtään mitään tai mennä mihinkään, koska ”oon liian pieni”.
Mua alkaa oikeesti ärsyttää, etten pääse mihinkään. Oon myös pyytäny esim. urheiluliivejä joskus kaupassa, no eipä tietenkään: ”eihän nyt ton ikäset sellasia käytä!” Just. Kaikki meidän luokkalaiset onkin käyttäny rintsikoita jo useemman vuoden, ja monella ykköselläkin on kuulemma urheiluliivit…
Tää alkaa pikkuhiljaa vtuttaa, mä en tiedä, mitä mä teen… Auttakaa?!
Heippa! Mullakin on vähän kokemusta tiukoista vanhemmista, mut ei kuitenkaan ihan näin epäreiluja juttuja. Ymmärrän täysin, että vapauden puute ja jatkuva kyttääminen käy hermoille. Varsinkin kun olet juuri tuossa murrosiän alku vaiheilla jolloin olisi tärkeää saada kokeilla lisä vastuuta ja vapautta. Oletko kokeillut jutella suoraan äidillesi tästä asiasta? Se on varmasti vaikeaa, mutta suosittelen silti kokeilemaan. Entä isäsi? Voisiko hänestä olla apua, jos kertoisit hänelle tuntemuksistasi esim. viestillä? Kaveri kuvioissa suosittelen (omasta kokemuksesta) että alat vaatia selityksiä äidiltäsi. ”Miksi hän ei voi tulla meille?” ”Mitä muuta minun pitäisi tänään muka tehdä?” yms. Ja voisit myös kokeilla järjestää tapaamisia kavereiden kanssa parin päivän päähän, jotta äitisi ehtii tottua ajatukseen. Jos mikään niksi ei toimi itse ainakin vaan ryhtyisin kapinalliseksi. Hitot säännöistä. Ota puhelimesi vaikka mitä äiti sanoisi, lähde kavereille, käy itse ostamassa liivit yms. Varmasti menee viesti perille! ;) Tsemppiä sulle! <3
Moi! Nyt en osaa yhtään sanoa, mitä voisit tehdä, mutta äitisi kohtelu ei yhtään vaikuta 13-vuotiaalle sopivalta
Kiitti avusta, en kyllä tiiä auttaako se…
Ensinnäkin: en saa ees lähteä ovesta ulos yksin, niin miten luulet, että voisin lähteä noin vaan kauppaan ostamaan liivejä?
Toisekseen: ei mulla enää oo kavereita… Kaikki tuntuu ystävystyvän sellasten kanssa, joille saa mennä millon vaan ja jotka on viidessä minuutissa ovella, jos kysyy viestillä ”tuutko meille?”.
Kolmannekseen: en tavallaan saa viestitellä iskän kanssa. Tai siis aina kun äiti kysyy, miks räplään puhelinta ja sanon, että vastaan iskälle, koska se laitto viestin, vastaus on ”no ei sillekään nyt koko ajan tarvii vastailla”, ”laitapa se puhelin pois, sen ei siun kuulumisista tarvii tietää” tai ”siä oot nyt kotona, niin sen ei ees tarviis laittaa sulle viestiä”.
(Miks tosta viestin lopusta on muuten poistettu i-kirjain, huomaatte ehkä? 😅)
Arvostan kuitenkin, että laitatte apua, joten KIITOS KAIKILLE! 🖤🖤🖤
Moi Apua tarvitseva!
Sun tilanne vaikuttaa aika hankalalta. Mä ehdottaisin et sanoisit sun äidille vaan suoraan miltä susta tuntuu. Sulla on oikeus tulla kohdelluksi kuin 13 vuotiasta.
Ymmärrän et joskus saattaa tuntuu siltä et äiti ajattelee et oot joku 5 vuotias kun se kysyy että onko pissahätä (munkin äiti tekee tota vieläki, niin ärsyttävää😡😠) tai jotain muuta tollasta, mut sano sillon vaan suoraan et hei en oo 5 vuotta ja osaan kyllä huolehtia itteki. Ehk se ei oo ees tajunnu et se on sun mielest outoo. Se on ehk joskus vähän ylisuojelevainen.
Ootko koskaan vaan yrittäny ottaa puhelinta keittiöstä ja ottaa sitä omaan huoneeseesi? Ehkä sun äiti ei huomaa sitä heti ja saat pitää puhelinta pari tuntii ittelläs tai sanoo sun äidille et jätit sen vahingossa kouluun niin saat pitää sen salaa koko päivän ajan😂😂
Ootko kertonu tästä jolle kulle? En tiiä mut jos sä haluaisit voisit perjaatteessa vaan muuttaa sun isälle. Se on laki et jos vanhemmat eroo ja lapsi on yli 12 vuotias niin se saa kai päättää et kumman luona asuu.
Toivon sulle kaikkee hyvää ja tsemppii<33
OMG.
OMG SAMA.
MULLA ON TÄSMÄLLEEN SAMA TILANNE. SIIS EN OOKKAAN AINUT.
SIIS ETTÄ…
OMG.
No siis ei kai mulla muuta sanottavaa oo? Oon TÄYDELLISESTI sama tilanne kuin sulla, eli et oo ainoa. 🥰 Siis anteeks ylireagointi, mutta tuntuu vaan, että oltais jotain sieluntovereita… (älkää kysykö… 🤦🏼♀️)
Mä oon 10000000000,99% samaa mieltä melkeinpä kaikesta, mitä sä sanoit. Mä en YMMÄRRÄ, kuka hullu säilyttää toisen puhelinta KEITTIÖSSÄ. Mikä helvetin järki siinäkin on olevinaan?! 🤬😭
Mutta joo, sä et ole yksin! 🫶
Voi ei! Luulin että itselläni oli tiukkaa, mutta sinulla on vielä pahempi! Itte en saa käyttää nettiä (google, youtube tms.) taikka pelata pelejä joissa on muita. Hädin tuskin sain mennä ees bussilla kavereiden kanssa kauppaan! Tsemppiä kaikille joil samantilanne! <3
Mun toinen vanhemmista ei anna mun pelata mitään pelejä en milloinkaan pääse minnekään mun kavereitten kaa. Ja ainiin en saa ladata mitään muitakaan sovelluksia. Enkä saa kattoo youtubee.
moikka :) omiin korviin tilanne kuulostaa jo aika tiukalta, siis sä olet kolmetoista ja sulla ei ole oikeastaan mitään vapauksia, suosittelen niinkuin kaikki muutkin, että sanot vain suoraan äidillesi, tai jos se ei auta niin itse ainakin olisin alkanut kapinoimaan (toimii👌🏻)
ymmärrän oikein hyvin, että sulla alkaa pikkuhiljaa kiehumaan yli, olis mullakin jo. ja se ettet sä pääse ulos yksin, tai edes oikeastaan saa olla yksin, siis joskushan sie kuitenki joudut olemaan yksin, kun vaikkapa muutat joskus isona pois, niin pitäishän sulla nyt olla sitte kokemusta.
itse jos sanoisin vaikkapa äidilleni, että hän on tiukka minulle, aloittaisin keskustelun että
”hei, mulla olis vähän asiaa, miksi mä en saa omaa aikaa, mähän olen kasvavassa iässä, miksen mä saa urheiluliivejä, tajuutko, että mä kasvan ja tuun joka tapauksessa tarvimaan niitä, ja ehkäpä juuri nyt tarvisinkin, ymmärräthän sä etten mä ole koko elämäni ajan pieni, mä en ole lapsi enään kauaan, mäki haluan tehdä asioita, miksen mä saa mennä, sun pitäis nyt ees sen verran luottaa muhun, että kyllä minä olen ihmiseksi vaikka en ookkaan sun kanssa. jos mä nyt en saa mitään oikeuksia, niin minähän alan kapinoimaan sitten kunnolla, ymmärrä että minä jumalauta kasvan, niinkuin sinäkin silloin joskus”.
oho tulipa pitkä viesti :D mutta hei, jos sulla ei ala asiat muuttumaan, niin voithan sä vaikka koulupäivän aikana käydä juttelee terkkarin tai kuraattorin kanssa, ja sanomassa ettet sä enään jaksa, koska säkin ansaitset vapauksia :)