Ala-asteella mulla oli paljon kavereita, mutta musta tuntu silti aina kauheen ulkopuoliselta. Joskus 3 luokalla musta alettiin puhua selkeästi ikävämpään sävyyn kuin ennen. Kolmos luokan puolivälissä aloin hengaa joka välkkä mun nylysen parhaan ystävän kanssa. Me molemmat ollaan tosi erilaisii ku muut meiän luokalla eli me olitiin vähän niiku meiän luokan friikit. Meitä alettiin nimitellä emojengiks vaikka me ei ees olla emoja. Meille sanottiin muutenki tosi ilkeesti asioita ja se kuitattiin sillä että se oli ”Läppää” vaikka ei siltä vaikuttanu.
Tää sama nimittely ja ikävästi puhuminen jatku koko ala-asteen ajan ja mulle tuli mielenterveys ongelmia. Ajattelin että on mun syy että mua kohdellaan huonosti ja että menetin mun kaverit.
Mun paras kaveri on aina ollu mun tukena ja oli isoin syy siihen että en tehny mitään vakavaa mun mielenterveys ongelmien takia.
Oon saanu paljon uusii kavereita joidenka kanssa mulla ei oo ulkopuolinen olo, mutta pelkään että menetän ne joko samalla tavalla ku mä menetin mun vanhat kaverit tai sitte jollain muulla tavalla.
Mä tiiän että mun parhaalla kaverilla on tällä hetkellä mielenterveys ongelmia ja mä haluun auttaa parhaani mukaan. Mä pelkään että se tekee jotain vakavaa ja mä menettäisin sen sen takia.
Ollaan siis nyt 8 luokalla ja ajatus siitä, että mennään eri paikkoihin oopiskelee ja että meiän yhteydenpito hiipuu ja että meiän friendship olis ohi on tosi ahdistava ja pelottava ajatus.
Meillä on vielä vähän reilu puoltoist vuotta peruskouluu ja se on liian vähän.
Mun paras kaveri on mun elämän tärkein ihminen ja mä en vaan pääse eroon siitä ajatuksesta että mitä mä teen jos mä menetän sen.
Moi! Mulla oli tosi samanlainen tilanne kun yläkoulun loppu häämötti ja mua kans ahisti aika paljon se että menetän mun parhaan kaverin yläkoulun loppuessa. (Etenkin kun kaikki ala-asteen ihmiset keitä olin nimittänyt parhaiksi kavereiksini oli vaan kadonnut mun elämästä. Siitä oli siis jääny vähän trauma päälle)
Mun yläkoulun parhaalla kaverilla oli kans mielenterveysongelmia ja niitten takia me erkaannuttiin muutenkin jo ennen jatko-opintoihin lähtöä. Se satutti, ja helpotti eri kouluihin menoa yhtä aikaa. Nyt me ei olla oikeen oltu tekemisissä, mikä on surullista, mutta mä tiiän että me ollaan kumpikin itselle sopivassa ja mieluisassa opiskelupaikassa ja me pärjätään hyvin.
Koita kertoa kaverillesi miltä sinusta tuntuu ja kerro, että haluat yläkoulun jälkeenkin nähdä häntä ja pitää yhteyttä. Ja sitten, vaikka teidän ystävyys loppuisi eri kouluihin siirtyessä, niin muista, että sä et valitettavasti voi jäädä ”tuleen makaamaan” vaan silloin on helpompaa antaa kaverin mennä omaa polkuaan ja mennä itse omaan suuntaansa. Mä tiiän että se on tosi vaikeaa ja sattuu tosi paljon, mutta mä myös uskon että sä oot vahva ja pystyt jatkamaan eteepäin ihan itsenäsi. Ja vaikka äskönen lause ehkä kuulosti vähän oudolta, niin mä en tarkota että sun pitäisi tollaisessa tilanteessa jäädä yksin. Sä löydät varmasti uusiakin ihania ihmisiä sun ympärille <3
Tosi paljon tsemppii sulle ja kaverillesi ja mä toivon teidän puolesta, että saatte pysyä kavereina niin pitkään kuin mahdollista! Nauti lopusta ajasta yläkoulussa! (Ja koita muistaa elää hetkessä, aika tuntuu silloin menevän hitaammin)
Lämpöisin halein, 09 Rillipöllö :D
