Ennen perjantaita

Taas oli perjantai tulossa. Kukaan ei ajatellut muuta kuin ylihuomisen reissua, jolle ihan kaikki oli tulossa. Oli taas uuden välitunnin aika, uudet kymmenen kiduttavaa minuuttia oli kohdattava sekunti sekunnilta. Odotin Makea tavanomaisesti vessojen edessä. Sieltä hän saapuikin, pieni kuriton virne kasvoillaan. Hiukset näyttivät siltä, että jokainen suortuva oli aseteltu tarkkaan paikoilleen. T-paita, joka Makella oli päällä, oli varmasti silitetty. Maken farkut roikkuivat niin, että kaikki varmasti huomasivat hänen alushousunsa. Pieni ääni, joka kuului tennareiden ja lattian kosketuksesta voimistui. Make käveli luokseni. ”Dami! Onks sulla tulta?” Make kysyi, vaikka hyvin tiesi vastauksen. ”Joo on mulla.” En tiedä vieläkään miksi mä poltan. Jokainen tupakka vain kulkeutuu huulilleni. Tiedän, ettei se ole hyväksi, mutta niin vain tapahtuu. Oon kai liian heikko sanomaan sille ei. Me käveltiin yhdessä nurkalle. Tunsin kaikkien katseet selässäni. Niin tapahtuu aina kun kävelen Maken kanssa.

Lähestyimme nurkkaa, jossa kaikki jo seisoivatkin. Nurkalla käydyt keskustelut kantautuvat kauemmaksi, kuin siellä jutellessa tulee ajatelluksikaan. ”Mennään hei porukalla lokkaamaan. Onhan kaikki tulossa?” ”Mä en tuu”, vastasin Ninnin kysymykseen. ”Miks et?” se kysy hämmästyneenä pistävä ilme kasvoillaan. Jos vastaisin kieltävästi, saisin haukut niskaani. Myöntävän vastauksen johdosta joutuisin seisomaan monta tuntia kylmässä viimassa ja kokemaan sen nolouden yhä uudestaan ja uudestaan, kun hakijaehdokas vastaakin kieltävästi. Eikä se piinaava tunnekaan ole kovin houkutteleva, se kun odottaa vastausta. Ne monet aikuisten halveksuvat ja hämmästyneet katseet eivät ole suosikki-ilmeitäni. Ilman juomia taas jäisin kaikesta hauskasta paitsi, enkä tietäisi mistä alkuviikosta koulussa puhutaan. Ninnin odottaessa vastausta kokosin itseni. ”Eiku siis tottakai mä tuun. Ettehän te mua ilman pärjää!” Ninnin kasvoille kohosi hymy.

Saavuin viideltä tutulle aukiolle. Ninni ja pari muutakin tyyppiä olivat jo siellä. Näin Maken vähän kauempana lokkaamassa. ”Moi Dami!” Ninni hymyili. ”Mooooi!” mä yritin vastata rennosti. ”Tuolla on joku tyyppi, käy kysyy siltä” Ninni huomautti. Huomasin vanhemman naishenkilön takanani. Kävelin häntä kohti. ”Hakisiks sä mulle kaljaa?” Taas se tapahtuu. Se piinaava tunne valtaa mieleni. Odotin vastausta hermostuneena ja yritin rauhoittua. ”Voi poika, menepäs kotiin kasvamaan.” hän sanoi lempeällä äänellä hyvää tarkoittaen. Tokaisu ei kuitenkaan tepsinyt. Enkö muka ole jo tarpeeksi vanha? Kävelin suoraan seuraavan hakija ehdokkaan luokse. Kysymyksen jälkeen mies katsoi tuimasti suoraan silmiin. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs ”Ei.” Näin kauempana naisen, ”Hakisitkos mulle kaljaa?” Nainen vastasi välittömästi kiireisenä ”En.” Olisihan se pitänyt arvata. Naiset eivät hae. Ainakaan yhtä helposti kuin miehet.

Palasin porukan luokse kyllästyneenä kyselemään enää mahdollista hakijaa. ”Missä ne kaikki spusset on?!” ”Tuolla on ainakin yks”, joku huomas. Suuntasin vanhaa miestä kohti. Miehellä oli Karhun lippalakki, järkyttävän likaiset vaatteet. Ne haisivat monen metrin päässäkin. Toisessa kädessä sillä roikkui Siwan muovikassi ja toisessa kädessä miehellä oli tupakka. Miehen keltaiset hampaat pystyi erottamaan sen huudellessa linnuille. ”Kyllä tekin vielä joudutte koville kuin talvi tulee! Täällä ei hengissä selviä vain laulamalla!” Keskeytin hänen ja lintujen keskustelun ”Hakisiks sä mulle Karhua?” Mies oli yllättävän kauan hiljaa. ”Ai on pojat menossa juomaan. Kyllä minäkin muistan nuo ajat. Oli nättejä tyttöjä ja kesä ja alkoholia. Aijai, vielä on koko elämä edessä. Ei sitä saa viinalla pilata!” Puheesta ei juurikaan saanut selvää, mutta mies lähti kävelemään pois. Kävelin nauravan kaveri porukan luokse.

Aika kului hitaasti. ”Mä lähden kotiin. Mulla on nälkä.” Ninni lähti kävelemään metrikselle päin. ”Mä tuun sun kanssa” juoksin Ninnin vierelle. ”Eihän meillä ole edes juomia vielä!” Make huusi perään vihaisena. ”No tehkää asialle jotain!” Ninni huusi kiukkuisena pysähtyessään. Make oli juuri huutamassa jotain takaisin kunnes keskeytin koko riidan ”Mä kysyn tolta spusselta.” Kävelin horjuvaa miestä päin. ”Sori. Kysyisin vaan, et jos viitsisit hakee meille juomia.” Mies kääntyi kömpelösti ympäri, katseli minua ja sitten kaveri porukkaani. Miehen silmät tuijottivat silmiäni tutkivana. ”Johhoo!” se huudahti. Ja kääntyi taas. Se hoiperteli kauppaa kohti. Vihdoin. Vihdoin vastaan tuli vastuuton aikuinen. Vihdoin.

Odottelimme useamman minuutin kaupan edessä olevalla penkillä. Kunnes huomasimme kaupan ovista ulos astelevan miehen. ”Missä on rahat? Kauniit pennoiset.” Se lauloi möreällä äänellä. Iskimme rahat kouraan ja lähdimme kävelemään kauemmaksi sen luota kantaen kahta mäyräkoiraa. Pysähdyimme alikulkusillan alle. ”No nyt mä lähden kotiin. Tuuks sä samaa matkaa Dami?” Ninni kysyi. Lähdin kävelemään. ”Mooimoi. Nähää huomenna!” huusin muille ja juoksin Ninnin rinnalle, joka jo liihotti kovaa vauhtia eteenpäin. ”Luuletteks te että nää kaks mäyristä riittää meille kaikille?” Make huusi. Mä en jaksanu enää. ”Huomen sit uudestaan!” se jatkoi. Onneks mun ei tarvinnu vastata mitään. Mä vain kävelin Ninnin rinnalla, joka hymyili taas. Se piristi kummasti.

Me mentiin lokkimaan heti koulun jälkeen. Tällä kertaa homma hoitui nopeammin ja saatiin vähän väkeviäkin. ”Missä me nähään huomenna?” kysyin Makelta. ”Olis tarkoitus mennä rantaan katoksille. Jos mennään samaa matkaa. Tulisin ekaks vaik teille?” ”Joo, okei. Monelta?” mä kysyin. ”Ööö.” Make ei vastannut heti. ”Puol viidelt. Mäki tuun teille” Ninni vastas Maken puolesta. Make näytti hämmästyneeltä. Tuskin yhtään sen vähempää kuin mäkään. Tytöt ei käy meillä. Se tietää siivoamista. Mä oisin just tänään halunnu mielummin kattoo jotain leffaa koneelta. Niin paljon mielummin kuin siivota. Se ei oo mun juttu. ”Joo. Nähään sit.” mä vastasin taas vasten tahtoani. Mutta se hymy oli aito.

Taas oli perjantai tulossa. Koulu oli jo loppunu ja mä odotin Makea ja Ninniä kotona, huone siivottuna. Odotin kauhulla sitä kaikkea mitä tänään vielä tulee tapahtumaan. Ens kerralla mä sanon ei. Mä sanon että mä voin pitää hauskaa niiden kanssa, vaikka mä en joiskaan alkoholia. Mä lupaan itselleni. Perjantai, se vaan oli lähempänä ja lähempänä. Vaikka se oli tässä mutta SE perjantai oli vielä aika kaukana. Ovikello soi. Oven avaus. Ninni. ”Mä en juo sittenkään tänään. Mä en halua. Mitä sä teet tänään?” Ninni kysyi. Se kysymys pelasti mun perjantain. ”Meen leffaan sun kanssa.”

Verkk@ri

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.