Isoveljeltä sulle
Terve!
Kun muistelen omaa teini-ikääni, niin mieleen tulee päällimmäisenä muutama juttu. Ulkonäkö nyt oli tietenkin yksi niistä. Miten sitä osasikin miettiä jokaista kohtaa omasta kropasta niin kriittisesti? Olisi tietty pitänyt tajuta, että kyllähän se kasvu siitä tasaantuu…
…mutta ei se paljon olisi auttanut silloin, kun tuntui, että toi finni tossa nenänpäässä kasvaa ja kasvaa ja kasvaa eikä koskaan mene pois. Ja jos menee, niin heti perään tulee uusi. Myöhemmin on tullut mieleen, että olihan niitä finnejä kaikilla ja kaikki on tosiaankin miettinyt peilin edessä, että millä ihmeen clearasilillä mä ton tosta peitän. Sitten mä mietin koko ajan, että joku osa musta on ihan pielessä: välillä pää oli liian iso, sääret oli länkisääret eikä kynnetkään näyttäneet siltä kuin olisi pitänyt. Lihaksiakaan ei koskaan ollut tarpeeksi. Jos joku olisi silloin sanonut, että ei niihin oikeesti kukaan kiinnitä mitään huomioita, niin en olisi uskonut. Niin se kuitenkin kai oli… Puhumattakaan sitten siitä, että piti miettiä onko karvoja sopivasti alapäässä ja joko penis on kasvanut tarpeeksi. Tai kasvaako se ollenkaan. Tietenkin oli liikuntatunnin jälkeen suihkussa tarkkailtava muita, mutta se tais kyllä kaikilla olla sama juttu. Muista säkin, että ihan todellisessa elämässä kaikilla on riittävän iso. Ei ne tytötkään tiedä, mikä on iso ja mikä pieni. Eikä sillä ole mitään väliä. On aika paljon tärkeämpiäkin juttuja.
Mitä seurusteluun tulee, niin kyllähän se rassasi, kun tuntui, että kaikki muut on niiiiin kokeneita eikä itsellä ole oikeastaan mitään hajua, miten tyttöjen kanssa ollaan. Fakta on kuitenkin, ettei ne muutkaan oikeesti olleet kovin kokeneita. Jätkillähän on vähän se, että pitää aina kehuskella sillä, mitä kaikkea on jo tehnyt ja kuinka iso ja kokenut sitä jo on. Kuitenkin mun kokemus on, että tytöt arvostaa eniten sellaisia poikia, jotka ei esitä mitään, vaan ovat rehellisesti sellaisia kuin ovat. Muista säkin, että pojatkin saavat (ja kannattaakin) sanoa ei seksille, jos tuntuu ettei vielä ole valmis. Koska parhainta seksi on silloin, kun molemmat ovat siihen valmiita. Odota siis ihan rauhassa. Seurusteluun kun kuuluu niin paljon muutakin kuin seksi.
Ehkä eniten mua kuitenkin hämmensi itsetyydytyksen ympärillä leijuva epätieto ja häpeä. Mikäköhän siinäkin on, ettei itselleen muka saisi tehdä hyvää, jos siinä ei ketään toista vahingoita. Sitä paitsi kaikki tekee sitä, usko tai älä. Jos et, niin kysy vaikka isältäsi. Sekin on ollut joskus nuori…
Muista, että vanhempien ja läheisten kavereiden kanssa on hyvä jutella näitä kaikkien nuoruuteen ja kasvamiseen liittyviä kysymyksiä. He ovat korvaamaton apu ja tuki, kun joku asia pohdituttaa tai ottaa päähän. Ja tärkeintähän on, että pidät huolta itsestäsi ja muista lähelläsi olevista ihmisistä!
Tsemppiä!
Terveisin Antti 22 v.