Ne ei ymmärrä
Hei vie roskat ennen kun meet!” isä huusi keittiöstä. ”Joo, okei” Nikodemus hymähti ovelta. Laahaavat askeleet kulkivat keittiötä kohti. ”Tossa on kaikki mitä on” isä osoitti keittiön ovella olevia roskapusseja. Nikodemus nosti ne naamallaan tympeä ilme. ”No, hyvää viikonloppua sitten, pidähän hauskaa äitisi kanssa! Kerro terveisiä!”
Ovi pamahti kiinni isän vielä tiskatessa astioita keittiössä. Nikodemus suuntasi kohti rapun ulko-ovea, eikä halunnut enää miettiä talon sisällä olevia asioita. Nyt hän vain halusi unohtaa kaiken ja lähteä äidin luokse hyvillä mielin.
Poika käveli reippaasti bussia kohti, joka menisi lähelle äidin taloa. Aikaakaan ei enää ollut paljon. Hän nosti kuluneesta olkalaukustaan puhelimensa ja katsoi kelloa. Jalat alkoivat liikkua yhä nopeammin kohti bussiasemaa. Asfaltti oli täynnä lätäköitä viikon sateiden jälkeen. Nikodemuksen kengät eivät kestäneet enää kauaa jatkuvaa sadetta.
”Heimoi! Nikke! Nikke! Täällä, takana. Nikke!” Nikodemus kääntyi. Joku juoksi häntä kohti. ”Ai, moi Jami. Missä sä oot ollu? Sun piti tulla eilen mun kaa rampeille..” Nikodemus kyseli vakava ilme kasvoillaan.
”Nojoo, mut mulle tuli muita menoja. Sori. Mihin sä oot menossa ton repun kaa?”
”Mutsille. Mä en jaksa faijaa enää. Kiva siivoushullu! Sinne se jäi taas vaihteeks tiskaamaan. Onneks pääsee mutsille, saa ottaa rennosti.”
”Millon sä tuut sieltä? Ajattelin et jos mentäis sit rampeille?”
”Sunnuntaina. Soitan sit!”
”Joo. Mooooi!”
—-
Auton ovi sulkeutui. Nikodemus istui sisään. ”Hei mitä kuuluu? Jukka osti meille jotain mässyy. Sielt tulee joku hyvä leffa, en tiedä siit leffasta enempää, mut Jukka voi selittää sit kun päästään meille kotiin. Mites siellä kotona isän kanssa menee?” äiti kysyi. ”Öö. No kotona menee miten menee..” Nikodemus piti hetken tauon, ja jatkoi ”Mikä se leffa oikein on?” ”No enhän minä muista, kysy sitten Jukalta, kun ollaan ajettu kotiin.”
Sininen pakettiauto hidasti ennen suojatietä. Pieni tyttölapsi pyöräili sen yli. Auto jatkoi matkaa, kaarsi käänteessä ja kurvasi pihaan. Pihalla seisoi mies, joka odotti selvästi jotakin. Auton ovi aukesi. ”Moi Jukka!” Nikodemus huudahti iloisesti nähdessään miehen. ”Terveppä terve! Mites sulla menee? Miten isäs voi?” Jukka ilahtui nähdessään pitkästä aikaa Niken. ”Noo, isä se siellä siivoilee. Ja mulle kuuluu nyt hyvää. Mikäs leffa se on, mikä me sit katotaan? Hei muuten, ostiks sä niitä värillisiä turkin pippureita?” Nikke kysyi. ”Joo totta kai!”
—-
Koko matkan bussi oli tärissyt ja nyt se pysähtyi pääte pysäkille. Nikodemus astui bussista ulos. Hänen kasvoilleen valui yhä vain surullisempi ilme. Hän kaivoi laukustaan pienen puhelimensa, ja näppäili siihen ulkomuistista numeroliuskan. Puhelimen näytölle tippui taivaalta pieniä sadepisaroita, jotka poika kuivasi hihallaan, ja painoi vihreää nappia. Kuului piippaus. Toinenkin, kunnes pojan ääni vastasi ”Hei moi Nikke! Nytkö sä oot täällä!? Mä tuun heti sinne! Mis nähää?” ”Nähää tos mäkin kohdal” Nikke sanoi. ”Joo okei.” Puhelu katkesi ja Nikke lähti raskain askelin matkaan. Hän ei jaksanut kiirehtiä, sillä tiesi, että Jami oli huono liikkeelle lähtijä. Aurinko paistoi hieman mustien pilvien takaa.
”Sulla taas kesti vähän aikaa.” Nikke sanoi tympeästi. ”Joo sori, tota kun mä en oikein tota..”
”Joo ei sun tarvi selittää” Nikke sanoi vähän iloisemmin ja jatkoi ”Mä oon päättäny, et nyt kun mä täytin vihdoinkin 15, ja saan päättää enemmän omista asioista, et muuttaisin mutsin luo. Jukka ja äiti oikeesti välittää musta. Äiti on soittanu jo jonnekki paikkaan, ja niit sopimuksii aletaan vääntää ja silleen.”
”Millon sä sit muutat?”
”En mä tiedä. Varmaa nyt kesäl. Muutama kuukausi viel tätä säätöö.”
”Aijaa…” Jami sanoi surullisella äänensävyllä.
—-
Oli kesäloman ensimmäinen päivä. Aurinko paistoi korkealla taivaalla, ja joka paikka oli vihreänä. Nikke oli matkalla rampeille, jossa Jami oli jo odottanut useamman minuutin. ”Hei nyt sä kyll oot myöhässä!” Jami huudahti huvittunut ilme kasvoillaan. Kerrankin hän oli ajoissa. ”Joo sori. Kesti vähän, kun se keskustelu ei meinannu loppua ollenkaan… Mä en nyt sit saa muuttaa äidin luo. Mun vanhemmilla on joku yhteishuoltajuus. Et jos faija sanoo ei, niin se on ei. Silleen et molempien pitää olla samaa mieltä. Mua ei kuunnella ollenkaan. Mä en oikeesti saa vaikuttaa MUN asioihin. Et tosi kiva. Miten mä saan faijan tajuumaan, et mul on paljon parempi siel?” Nikke valitti kohtaloaan ja jatkoi hieman iloisemmalla äänellä ”Ehkä tää tästä sit joskus helpottuu. En tiedä. Mitä sulle kuuluu?”