Tippa

Mä en oo aina aatellu negatiivisesti alkoholista. En siis todellakaan. Seiska ja kasiluokat me mentiin aina kavereiden kanssa jollekin koululle juomaan. Yks otti aina kotoolta juomia, jotka sen vanhemmat oli tuonu millon mistäkin. Ei jääty koskaan kiinni.

Kerran mä varastin meijän viinakaapista vodkapullon. Join sitä aina välillä ja se maistu aina yhtä paskalta. Vähitellen mä aloin ymmärtää miks en halua juoda. Isä. Se oli pelottava kännissä, sitä ei kannata suututtaa. Yleensä se aina suuttu äidille. Huoraa ja ämmää kuulu mun huoneeseen asti.

Vanhemmilla oli yks kevät paha riita. Isä oli juonu jonkin verran ja niin mäkin ennen ku olin tullu kotiin. Isä tais suuttuu äitille ja sit se rikko seinäkellon raivospäissään. Se koko paska hajos. Mä olin sillon ravannu yläkerran ja alakerran välillä paniikis. Silmät olivat punaset, pääsärky itkemisestä ja Julian antamasta juomasta. Se oli sekotus jotain viinaa ja limuu.

Mä juttelin samalla kavereille. Ne luuli, että mä oon pulassa. Ei isä mua ehkä koskaan satuttais. Ellen mä suututa sitä oikeen todella. Toi seinäkello juttu sai mut ihan paniikkiin.
Katoin ittelleni dösän kavereiden luo. Avaan mun sängyn alla olevan laatikon ja nappaan sen vodkapullon. Se on puolillaan täys. Tungen pullon, yökkärin ja hammasharjan laukkuun ja koitan ehtiä dösään.

Tähän mennessä isä oli kai jo lähteny. Äiti yrittää estää mua lähtemästä. Lähen kumminkin.
Isä kävelee mua vastaan matkalla pysäkille. Se huutaa jotain lähtemisestä. Mä en kuuntele. Sitten se hysteerinen itku alkaa. Istun dösässä. Itken ja selitän taas tapahtumia kavereille puhelimessa. Kaikki siel dösäs kääntyy koko ajan kattoo mua. Oon niille surullinen tyttö takapenkillä.

Päättäri. Astun ulos ja etsin lähimmän roskiksen. Mitään muuta ajattelematta heitän vodkapullon sinne. Ne sanoo tippa ei tapa. Mutta kyllä se tappaa, vähitellen. Se tuo pintaan ihmisen, ketä pitää hävetä ja pelätä.

Erica

Kuva: Lulu, Nuortennetin toimittaja