Ajatuksia isänpäivästä

Isänpäivää vietetään marraskuun toinen sunnuntai eli tällä viikolla. Monille se on tärkeä päivä. Tottakai, meille jokaiselle isä merkitsee jotain. Ainakin sitä, että mistä me tullaan ja keitä me ollaan. Puolet meidän geeneistä on saatu isältä.Viime viikolla somen yllä leijui hirveää sanahelinää siitä, että pitäisikö isänpäivä muuttaa läheistenpäiväksi vaiko eikö pitäis… Minullakin on tähän jotain sanottavaa.

Itse olen menettänyt isän todella varhaisessa vaiheessa eikä hänestä ole minkäänlaista muistikuvaa. Olen kasvanut ilman isää, mutta minulla on kyllä ollut muita välittäviä miehiä elämässä, kuten eno ja ukki. Nämä ei kuitenkaan ole korvanneet sitä, mitä olisi oikeasti kasvaa kun on isä. Minä en sitä tiedä. Ja kyllä voisin sanoa, että se on vaikuttanut paljon mun kasvutarinaan ja siihen kuka mä olen.

En ole mikään joko tai -ihminen. Asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. Monille perheille isänpäivä on tärkeä päivä. Edes kerran vuodessa pysähdytään juhlimaan isää ja isä saa tuntea itsensä tärkeäksi sen päivän ajan. Lapset ovat tehneet hienoja lahjoja ja kortteja, jotka antavat innolla isälle. Ei ole oikein riistää heiltä sitä iloa.

Monille isänpäivä tuo paljon huonoja fiiliksiä. Voin sanoa kokemuksesta, se tuntuu pahalle kun toiset askartelevat koulussa kortteja isälle, minä ukille. Kaverit ovat hyvin uteliaita kyselemään ”missä sun isä on” ”mikset tee sun isälle korttia” ”mitä sun isälle on tapahtunut”.

Maailma on muuttunut ja tuntuu, että yhä harvempi lapsi asuu enää ydinperheessä. On yksinhuoltajaäitejä, on sateenkaariperheitä ja on uusperheitä. Meidän asenteiden pitäisi muuttua sen mukana. Mun mielestä se, mikä on kaikkein tärkeintä, on rakkaus. Ei ole mitään täydellisiä perheitä. Tai ehkä joillakin on todella ideaalinen perhemalli, mutta kaikilla sitä ei vain ole. Mun mielestä ei ole mitään yhtä oikeaa tai väärää tapaa elää ja rakastaa. Rakkaus on ennen kaikkea käytäntöä ja niitä arjen pieniä muistamisia. Se, että sanot isälle kiitos kun isä pumppaa ilmaa sun tyhjään polkupyörän renkaaseen ja sanot hyvää yötä kun meet nukkumaan, se on mun mielestä paljon tärkeämpää kun isänpäivälahjat kerran vuodessa. Täysin samaa mieltä olen niin ystävänpäivistä kuin äitienpäivistäkin. Kuka tahansa sulle on se rakas ja tärkeä ihminen, rakasta sitä joka päivä. Jos hän asuu toisella puolella maailmaa, aina voi soittaa tai laitella viestiä. Ei siihen tarvi hienoja kortteja ja päivällisiä hienoissa ravintoloissa. Mun mielestä jotain miljoona kertaa arvokkaampaa on se tavallinen arki.

Tiedän, että siellä on ihmisiä joilla on aivan päinvastaisia näkemyksiä. Saa olla. Ja niitä saa esittää myös kommenteissa. Mutta mun mielestä meillä on isompiakin murheita, kun se että kannattaako isänpäivää viettää marraskuun toinen viikoloppu vaiko ei. Mulle se on loppujen lopuksi aivan sama. Mua ne ikävät muistot ei henkilökohtaisesti enää haittaa, oon käsitelly ne jo. Mulla on oma tapani muistaa mulle tärkeitä ihmisiä, sulla saa olla omasi.