Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Pitäkää huolta toisistanne

Käytävällä poika huutaa ”Kato siellähän se neekeri on!” Tönimistä päivästä toiseen.. Mitä olen tehnyt väärin?

Luokallesi on tullut uusi oppilas, joka on muslimi. Miten käyttäydyt?

Nyt siis on rasisminvastainen viikko joten haluan kertoa vähän asiasta omat mielipiteeni ja kokemukseni. Rasismihan tarkoittaa jonkun rotutyypin syrjintää. Rasismi on ihmisten rodun, etnisen taustan tai biologisten eroavaisuuksien tai näihin liittyvien fyysisten tai henkisten ominaisuuksien erilaisuudella perustellaan ihmisten eriarvoista kohtelua eli syrjintää. Rasismi yleensä johtuu erilaisuudestaan esimerkiksi ihonväristään tai vammastaan. Syrjintä voi olla haukkumista, tönimistä tai ulkopuolelle jättämistä. Muistakaa aina että kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokainen on omalla tavallaan arvokkaita ja tärkeitä. Erilaisuus on rikkaus jota kaikkien tulisi arvostaa. Kenenkään ei tule kestää haukkumista tai syrjimistä ja tämä on aina tärkeä muistaa. Kukaan ei voi ihonvärilleen tai vammaisuudelle mitään.

Rasismia voi esiintyä useimmiten koulussa, mutta myös muualla. On tärkeää puuttua rasismiin kertomalla opettajalla tai menemällä itse puolustamaan. Joskus ei esimerkiksi ajattele tarpeeksi eikä älyä, että joku toinen voisi loukkaantua sanoistaan tai teoistaan. Esimerkiksi ethän kutsu tummaihoisia neekereiksi? Tai homoa ja vammasta haukkumasanana? Voit itse olla sitä mieltä, että kyseiset eivät olisi haukkumasanoja eikä ne satuttaisi ketään. Ihmiset reagoivat juttuihin eri tavalla joten varmasti joku muu voi loukkaantua sanoistasi tai teoistasi. Aina ekaksi kannattaa varmistaa itse oma asenteesi ja puuttua itse rasismiin, eikä seurata vierestä.

Omaa kokemusta minulla on myös näin tummaihoisena.
Minun kaverini johon tutustuin yläasteella alkoi yhtäkkiä heittää tummaihoisista vitsiä. Haukkui vaikka olin itse vieressä. Tätä jatkui viikkoja ennen kuin itse päätin että tämä ei ole oikein. Otin asiani puheeksi kaverilleni ja hän oli syvästi pahoillaan. Hän ei ollut tajunnut että hänen sanomansa asiansa olisivat loukkaavia. Joten kannattaa aina sanoa asiasta, eikä kärsiä. Itse opin tästä kantapään kautta.

Mutta hyvää loppuviikkoa kaikille ja pitäkää huolta kavereistanne! Muistakaa että jokaikinen olette arvokkaita omana itsenänne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top