Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Kasvomaalausta koulun talvitapahtumassa

Haukiputaan yläkoulun hallitus suunnitteli vanhempainyhdistyksen ehdotuksesta kasvomaalauspisteen koulun kevättapahtumaan, joka järjestettiin koululla lauantaina 30. maaliskuuta.

Kasvomaalaus suunniteltiin lopulta hyvin lyhyellä aikataululla. Tämä olikin osoitus siitä, että kaikki projektit eivät tarvitse pitkää suunnitteluaikaa toteutuakseen. Apuna tarvikkeiden hankinnassa oli oppilaskunnan ohjaava opettaja, mutta suunnittelutyön teki oppilaskunnan hallitus.

Käytännön toteutuksesta vastasivat koululla hallituksen ysiluokkalainen edustajaoppilas yhdessä seiskaluokkaisen edustajaoppilaan kanssa. Kasvomaalauksia toteutettiin lapsille heidän toiveidensa mukaan käsiin ja poskiin. Toivotuimpia olivat eläinkuvat. Jotkut lapset toivoivat koko kasvojen maalausta, joten tilaisuudessa nähtiin mm. pelle ja tiikeri. Päivä sujui hyvin ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Yhden euron hintaakin pidettiin oikein sopivana. Asiakkaita pisteessä kävi noin 50.

Aiheeseen liittyvät

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top