Elokuvavisa Karjaan yhteiskoulussa
Me Karjaan yhteiskoulun tukarit päätimme järjestää koulumme kaikille oppilaille jotain kivaa ME-hengen nostattamiseksi. Olemme tehneet kummiluokkiemme (seiskoja) kanssa kaikenlaista yhdessä, mutta nyt päätimme ilahduttaa koko koulua. Ohjaajamme tiesi Itse Tehty -rahasta ja niinpä aloimme suunnitella projektia ja haimme rahaa… ja saimme sitä.
Järjestimme koulullemme iltapäiväyllätyksen 2.4. ja kutsuimme kaikki oppilaat saliin viimeiseksi oppitunniksi. Teemana oli elokuvavisa; pieni kilpailu, joka tehtiin satunnaisissa ryhmissä ja josta oli luvassa myös palkinto. Musiikista ja videosta piti tunnistaa elokuva ja biisin nimi. Olimme edellisten viikkojen aikana me tukarit keskenämme kuvanneet elokuvavideoklippejä elokuvamusiikin taustaksi. Yksi taitava tukarimme sitten editoi pätkät ja yhdisti kuvat ja musiikin valmiiksi tietokilpailuksi vastausaikoineen. Saliin tullessaan oppilaat saivat satunnaisen numeron 1-20. Näistä muodostettiin kilpailuryhmät, joissa oli siis oppilaita eri luokka-asteilta (Me-henki). Oppilasryhmät vastasivat paperille visan aikana ja tukarit keräsivät laput visan jälkeen tarkastusta varten.
Tukarit olivat ostaneet Itse Tehty -rahalla mehua ja kääretorttuja ja erilaisia keksejä, joiden ”kimppuun” oppilaat pääsivät vastattuaan visaan.
Hyvällä mielellä olevat oppilaat pääsivät sitten kotiin Visan loputtua. Voittajajoukkueet saivat palkintonsa seuraavassa yhteisessä aamunavauksessa. Kolmanneksi tulleet saivat pikkusuklaamunia ja tikkareita, toiseksi tulleet saivat vähän isompia suklaamunia ja voittajajoukkueen jäsenet jättisuklaamunat.
Mielestämme tapahtuma onnistui hyvin. Meillä oli tosi kivaa yhdessä kuvatessamme videoklippejä ja itse toteutus salissa sujui ongelmitta. Oppilaat näyttivät tyytyväisiltä lähtiessään salista.