Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Tennis

Olen harrastanut tennistä nyt puoli vuotta. Halusin kokeilla jotain uutta, ja tennis oli edellisiin harrastuksiini verrattuna ihan omanlaisensa, joten se vaikutti kiinnostavalta.

Kokeilin tennistä ensimmäisen kerran ulkomailla kesällä, ja silloin innostukseni siihen heräsi. Tennistä on helppo päästä aluksi vain kokeilemaan, sillä monilla urheiluhalleilla on sitä varten kenttiä, joita voi vuokrata omaan käyttöön. Monilla paikkakunnilla on myös mahdollisuus harrastaa tennistä säännöllisesti valmentajan kanssa oman tason ryhmissä. Tenniksessä kehittyy nopeasti, jos vain jaksaa käydä treenaamassa aktiivisesti ja säännöllisesti.

Tenniksessä lyöntitekniikka on yksi ensimmäisistä opeteltavista asioista, ja se vaatiikin paljon harjoittelua. Yleensä jopa kilpatasonkin pelaajat kehittyvät siinä koko ajan. Omasta mielestäni tenniksen yksi kivoista ominaisuuksista on se, että sitä voi pelata sekä yksin toista vastaan, tai joukkueissa.

Aiheeseen liittyvät

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top