Pikaopas sujuvaan arkeen
Onko sinulla ongelmia arjen sujuvuudessa tai etkö saa hallittua arkeasi? Tähän tekstiin on listattu ohjeita, joiden avulla arki saattaa ruveta sujumaan paremmin.
Kaiken a- ja o on saada pidettyä tasapaino opiskelun, vapaa-ajan ja levon kanssa. Jos tasapaino ei säily, ei myöskään arki elämä ole helppoa.
Opiskelu on nuoren päätehtävä, mutta rajansa kaikella. Jos kaiken vapaa-ajan käyttää koulupäivien lisäksi opiskeluun, ihminen palaa loppuun ja myös ihmissuhteet voi kärsiä pahasti. Itse olen havainnut hyväksi, että heti koulun päätyttyä teen jotain muita juttuja ja kotitehtävät teen hieman illemmalla, noin 17.00 aikaan. Tehtävien jälkeen on vielä hyvin aikaa tehdä jotain mielekästä, millä ajatukset saa pois koulujutuista. Kaikkia koulutehtäviä ei tarvitse myöskään tehdä aivan peräkkäin, vaan välissä voi pitää pieniä pausseja, jotta keskittyminen säilyy. Myös kokeisiin lukiessa on hyvä muistaa taukojen pitäminen, jotta lukemiinsa asioihin keskittyy oikeasti.
Koulun ulkopuolella on hyvä nähdä kavereita sekä tehdä kaikkea muuta mukavaa, sillä kenenkään ei kuulu puurtaa kahtatoista tuntia päivässä kouluasioita. Arkena täytyy muistaa pitää hyvä rytmi, nukkumaan viimeistään silloin, kun on vielä mahdollisuus saada unta vähintään kahdeksan tuntia, muuten seuraavana päivänä on väsyneenä vaikea keskittyä mihinkään. Viikonloppuisin olisi suositeltavaa pitää arjen unirytmi, sillä, jos viikonloppuna käy myöhemmin nukkumaan ja herää myöhemmin, on sunnuntaina sitten vaikea saada unta ja koko maanantai onkin väsymyksen takia pilalla.
Tiivistettynä arki toimii parhaiten, kun pitää oikean rytmin opiskelun ja vapaa-ajan välillä sekä myös oikean unirytmin läpi viikon, on sitten perjantai tai keskiviikko. Kaikkea aikaa ei myöskään viikossa tule käyttää opiskeluun vaan pitää myös järjestää itselle jotain mielekästä touhua. Esimerkiksi joku säännöllinen harrastus tai vaikka lenkkeily koulun jälkeen on hyväksi. Myös terveellinen ruokavalio on suositeltavaa eikä jokapäiväinen herkuttelu tai päihteiden käyttö ole arjen sujuvuuden kannalta eduksi.
Hyvää arjessa pärjäilyä!
-J.O.