Viihdemaailma elävöittää

”It is by will alone I set my mind in motion.”
Tuon repliikin voi kuulla vain David Lynchin ohjaamasta scifi-elokuvasta Dyyni (1985). Sitä kutsutaan mentaatin mantraksi. Elokuva innosti minua lukemaan Frank Herbertin samannimisen romaanin. Päädyin myös kuuntelemaan ääniraidan lävitse ja tutustuin sitä kautta Toto -yhtyeeseen.

Vaikka nämä tuotokset ovat vain fiktiota, ne eivät ole vain viihdettä minulle. Kun nautin jostain, eläydyn kokemukseen täysillä. Toistan hahmojen repliikkejä, kuvitan heistä muotokuvia tai tutustun syvemmin näyttelijöiden muihin rooleihin. Tästä on ollut minulle suuresti hyötyä monissa elämäni osa-alueilla, mukaan lukien mielenterveydessä. Se voi näyttäytyä ulkopuolisille pakkomielteenä, mutta yleensä tällaiset kommentit kuulostavat minusta kapeakatseiselta.

Kaiken viihteen ei kuitenkaan tarvitse olla korkealaatuista. Tarinoissa minulle on tärkeämpää itse henkilöhahmot kuin juoni. Olen katsonut lukemattomia keskinkertaisia elokuvia (ja sarjoja) pelkän hahmon/näyttelijän takia. Jos en pidä kenestäkään tarinan henkilöstä, kokemus jää latteaksi. Juoni saa olla naurettava, kunhan hahmot on kirjoitettu sujuvasti. Sama pätee musiikissa: sanojen täytyy kuulostaa omaperäisiltä eli niihin on laitettu omaa luovuutta sekaan. Artistin itsessään ei tarvitse kuulostaa ammattilaiselta.

Viihde rentouttaa, inspiroi ja opettaa. Jokainen valitsee oman viihteensä ja tulkitsee sen omalla tavallaan. Sille ei ole oikeaa tapaa eikä kenellekään ole oikeutta kertoa toiselle, kuinka hänen tulisi tuntea se.

”I must not fear. Fear is the mind-killer.” – Frank Herbert