Sydämen palaset
Se ilta oli kaiken pahan ydin ja juuri. Tiesin koko ajan että jotain tapahtuisi. Ja tapahtuikin. Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun lähdin hakemaan meille lattea ja jäit kahvilan pöytään odottamaan. Kun tulin takaisin, et enään ollut siinä.
Luulin sen olevan vain leikkiä. Että piileskelit. Etsin sinua pitkään mutta et vain ollut missään. Juoksin kahvilan tiskille ilmoittamaan asiasta ja soitin poliisille. Poliisit olivat pian kahvilan edessä ja sinusta tehtiin etsintäkuulutus. Menin kahvilan sohvalle järkyttyneenä, itkin itkemistäni. Lopulta nousin ja hyppäsin pyörän satulaan, järkyttyneenä ja pelokkaana.
Pyöräilin läpi koko kaupungin, katsoin joka kolkan, en vain nähnyt sinua. Joka ikisen valaistun talon kohdalle pysähdyin, mutta sinua ei missään niistä näkynyt. Olit kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pyöräilin metsään, sillä tiesin sinun rakastavan kotikaupunkimme metsien rauhaa. Pyöräilin läpi jokaisen polun, jokaisen umpeenkasvaneen kosteikon. Et ollut missään. Et missään.
Puhelimeni piippasi taskussani. Kello näytti jo viittä vaille keskiyötä, ja kämppikseni lähettivät viestejä ihmetellen miksen ole jo asuntolassa. En jaksanut vastata. Lähdin vain jatkamaan polkemista. Kello löi kaksitoista. Kirkon kellon valot valaisivat kirkon pihaa kellojen lyödessä. Se oli ainoa paikka mistä en ollut katsonut. Jos et olisi siellä, mitään toivoa ei enään olisi.
Poljin himmeiden katuvalojen ohi kohti kirkkoa. Jätin pyörän vankan rautaportin luo ja menin pihaan kävellen. Pihassa oli vain muutama katulamppu, joista toisen luokse olin kävelemässä. Näin lampun takana ojassa jotain, mitä en olisi halunnut nähdä. Jotain violettia. Kävelin lähemmäs ja tajusin että se oli takki. Eikä mikä tahansa takki. Se oli sinun neilikantuoksuinen takkisi. Kävelin lähemmäs ja murruin kyyneliin.
Se olit sinä. Itkin ja juoksin lähemmäs. Otin käsistäsi kiinni ja koitin nostaa sinut, mutta vedit vain viimeisen neilikkateen tuoksuisen hengenvetosi ja hiljenit. Itkin ja itkin, olin löytänyt sinut liian myöhään. Hetki aikaisemmin ja olisit luultavasti vielä hengissä. Soitin poliisit ja ambulanssin. Hetken kuluttua sinut oli viety pois ja jäljellä olin enää minä. Tiesin että menetän sinut joskus, mutta en halunnut sen tapahtuvan vielä.
—————————————————
Uh, ite ainakin itkin kirjottaessa. Lähes saman tarinan oon kirjottanu Momioon käyttäjälle mutterimato, kumpikaan ei siis oo kopio!
-Linda✨
Kommentit
Otan osaa ihan hirveästi. Kuka hän oli? Anteeksi jos utelen mutta minun täytyy tietää! Haluan auttaa sinua sillä itekkin olen menettänyt yhden tärkeän henkilön! Minä ja hän oltiin kuin kaksi marjaa. Me oltiin yhteyksissä koko ajan ja yhtenä päivänä hän ei vastanut soittooni eikä se ollut normaalia. Hän vastasi heti jos soitin. Hänestä ei kuulunut seuraavana päivänä mitään ja ajattelin et jos hänen puhelin on hajonnut, mutta pahinta aavistin kuitenkin. Sitten yksi minun kavereistani soitti minulle ja kysyi että olinko jo nähnyt uutiset. avasin nopeasti telkkarin ja tuntui kuin sydän olisi haljennut tunhasiksi pirstaleiksi. Mä olin seisonut sen koko ajan ja sitten olin jo maassa polvillani itkemässä. Mun huoneen oveen koputettiin ja avasin sen ja kapsahdin ystäväni kaulaan ja itkin sydäntä särkevästi. Ystäväni sattui juuri katsomaan televisioon ja purskahti itkuun. Me molemmat itkettiin ja halattiin toisiamme.
Sen henkilön nimi oli Henna. Ystäväni ja minä olimme viikkoja murtuneita ja puhuminen tuntui vaikealta sillä se muisto sai aina kyyneleet silmiin. Itken nyt kun kirjoitan tätä. Se muisto sattuu yhä sydämmeeni ja pahasti.