Sydämen palaset

Se ilta oli kaiken pahan ydin ja juuri. Tiesin koko ajan että jotain tapahtuisi. Ja tapahtuikin. Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun lähdin hakemaan meille lattea ja jäit kahvilan pöytään odottamaan. Kun tulin takaisin, et enään ollut siinä.

Luulin sen olevan vain leikkiä. Että piileskelit. Etsin sinua pitkään mutta et vain ollut missään. Juoksin kahvilan tiskille ilmoittamaan asiasta ja soitin poliisille. Poliisit olivat pian kahvilan edessä ja sinusta tehtiin etsintäkuulutus. Menin kahvilan sohvalle järkyttyneenä, itkin itkemistäni. Lopulta nousin ja hyppäsin pyörän satulaan, järkyttyneenä ja pelokkaana.

Pyöräilin läpi koko kaupungin, katsoin joka kolkan, en vain nähnyt sinua. Joka ikisen valaistun talon kohdalle pysähdyin, mutta sinua ei missään niistä näkynyt. Olit kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pyöräilin metsään, sillä tiesin sinun rakastavan kotikaupunkimme metsien rauhaa. Pyöräilin läpi jokaisen polun, jokaisen umpeenkasvaneen kosteikon. Et ollut missään. Et missään.

Puhelimeni piippasi taskussani. Kello näytti jo viittä vaille keskiyötä, ja kämppikseni lähettivät viestejä ihmetellen miksen ole jo asuntolassa. En jaksanut vastata. Lähdin vain jatkamaan polkemista. Kello löi kaksitoista. Kirkon kellon valot valaisivat kirkon pihaa kellojen lyödessä. Se oli ainoa paikka mistä en ollut katsonut. Jos et olisi siellä, mitään toivoa ei enään olisi.

Poljin himmeiden katuvalojen ohi kohti kirkkoa. Jätin pyörän vankan rautaportin luo ja menin pihaan kävellen. Pihassa oli vain muutama katulamppu, joista toisen luokse olin kävelemässä. Näin lampun takana ojassa jotain, mitä en olisi halunnut nähdä. Jotain violettia. Kävelin lähemmäs ja tajusin että se oli takki. Eikä mikä tahansa takki. Se oli sinun neilikantuoksuinen takkisi. Kävelin lähemmäs ja murruin kyyneliin.

Se olit sinä. Itkin ja juoksin lähemmäs. Otin käsistäsi kiinni ja koitin nostaa sinut, mutta vedit vain viimeisen neilikkateen tuoksuisen hengenvetosi ja hiljenit. Itkin ja itkin, olin löytänyt sinut liian myöhään. Hetki aikaisemmin ja olisit luultavasti vielä hengissä. Soitin poliisit ja ambulanssin. Hetken kuluttua sinut oli viety pois ja jäljellä olin enää minä. Tiesin että menetän sinut joskus, mutta en halunnut sen tapahtuvan vielä.
—————————————————
Uh, ite ainakin itkin kirjottaessa. Lähes saman tarinan oon kirjottanu Momioon käyttäjälle mutterimato, kumpikaan ei siis oo kopio!

-Linda✨

Aiheeseen liittyvät

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.