Pari sanaa rohkeudesta

Oletko kuullut sanottavan ”Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää vaan se, että tekee pelosta huolimatta.” Minusta tämä pitää paikkansa.

Usein saatetaan ajatella, että vain ”hurjapäät” ovat rohkeita. Sellaiset, joita ei pelota korkeat paikat, kova vauhti tai ulkomaille lähteminen yksin moneksi viikoksi. Sekin toki voi olla rohkeutta, mutta pelottomuus ei ole ainoa tie rohkeuteen. Rohkeakin ihminen voi ja saa pelätä.

Rohkea ihminen on sellainen, joka uskaltaa elää oman näköistä elämää piittaamatta siitä, mitä muut ajattelevat. Rohkeutta on pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee, vaikka avun pyytäminen olisi alkuun kuinka vaikeaa. Rohkea ihminen tekee juuri niitä asioita, jotka saavat hänet tuntemaan iloa ja onnellisuutta. Oli se tekeminen sitten vuorikiipeily, laskuvarjohyppy, musiikin tekeminen, joogaaminen, vloggaaminen tai ihan mikä tahansa.

Rohkeutta on olla oma itsensä. Rohkeaa on myös puolustaa ja tukea toisia silloin, kun he ovat sen tarpeessa. Rohkeus on sitä, että uskaltaa elää hetkessä ja antautua elämälle. Rohkeutta on se, että uskaltaa tuntea kaikki tunteet sellaisina kuin ne tulevat, mitään sulkematta pois. Mutta myös jatkaa elämää sen jälkeen.

Joskus elämässä voi joutua tekemään kipeitä päätöksiä oman hyvinvoinnin eteen, mutta mielestäni todellista rohkeutta on se, että välittää itsestään niin paljon. Oletko sä joutunut tekemään sellaisia päätöksiä joskus?
Kysy tänään itseltäsi, mitkä asiat ovat sulle elämässä tärkeitä ja mitä voisit tehdä, jotta eläisit enemmän oman näköistä elämää? Älä anna pelon hallita sun elämää enää!

”Kaikkea rohkeutta ei anneta etukäteen. Tarvittava rohkeus tulee tehdessä sitä, mikä pitää tehdä.” (Johtajuusguru John Maxwell)

Kata

Nuortennetin toimittaja

Aiheeseen liittyvät

Osallistu

Apua ja tukea

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.