Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Kuppikakkuvälipala ja vapun pizzapäivä

Ensimmäisenä suunniteltiin ja valittiin kuppikakkujen maku. Mauksi valittiin valkosuklaa-vadelma. Sitten Piia (ohjaava aikuinen) kävi ostamassa tarvikkeet. Sen jälkeen 19.5.2021 leivottiin kuppikakkuja ja yksi pellillinen oli gluteeniton. Perjantaina (21.5.2021) kävimme valmistamassa kuorrutteen, ja Piia kuorrutti ne kuppikakkujen päälle. Viimeisenä kuppikakut tarjoiltiin yläluokkalaisille välipalalla. Muut oppilaat tykkäsivät kuppikakuistamme.

Ensin vapun kunniaksi suunniteltiin pizzapäivää meidän koulun yläluokkalaisille. Sen jälkeen me tukioppilaat aloitettiin miettimään täytteitä, päivämäärää, sekä määrää ja päädyttiin että kaikki saisi kaksi palaa pizzaa. Pizzaa oli 2 erilaista, sekä mahdollistettiin gluteenittomille oppilaille gluteeniton pizza. Ohjaaja aikuinen kävi suunnittelun jälkeen ostamassa tarvittavat tarvikkeet. Pizzat tehtiin 30. huhtikuuta vapun kunniaksi, mikä ilostutti ja antoi hyvän mielen koulun oppilaille.

-Puumalan yhtenäiskoulun tukioppilaat-

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top