Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Lisää puuhaa välitunneille

Me Karihaaran koulun tukioppilaat ideoimme jälleen viime syksynä uusia toimintamuotoja. Halusimme huomioida tällä kertaa 7.-9. luokkalaisia, jotka selvästikin kaipasivat lisää tekemistä välitunneille. Viime lukuvuonna Itse tehty -projektirahoilla hankittiin välineitä 1.-6. luokkalaisten ulkovälituntitoimintaan.

Projektirahoilla ostimme lauta- ja korttipelejä sekä niille hyvät säilytyslaatikot. Pelivälitunteja vietetään joka päivä klo 10 välitunnilla. Olemme sopineet pelivälituntivalvontavuorot. Muuta uutta välituntitoimintaa (salivälkät ja hiljainen välkkä) ovat valvoneet opettajat.

Pelivälitunnit ovat olleet erityisesti seiskojen suosiossa. Pelatessa tutustuminen eri luokka-asteiden oppilaisiin on ollut helppoa. Pelivälitunnit ovat vaikuttaneet positiivisesti koulumme yhteishenkeen mm. ehkäisemällä yksinäisyyttä. Pelivälitunnit jäävät perinteeksi koulumme tukioppilastoimintaan.

Viimeisinä kouluviikkoina meidän pelilaatikot olivat ahkerassa käytössä myös oppituntien aikana. Tuolloin myös 1.-6. luokkalaiset pääsivät pelailemaan hankkimiamme pelejä. Opettajat ovat toivoneet ensi lukuvuodelle tukioppilaiden ja pelilaatikkojen vierailutunteja läpi lukuvuoden.

-Karihaaran koulun tukioppilaat-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top