Adhd ja sen kanssa selviytyminen
Hei! Olen vuonna 2009 syntynyt teinityttö, jolla on oirekuva nimeltä adhd.
Haluan jakaa oman tarinani sekä kokemukseni adhd:sta just teille ihanille nuorille, joilla on vielä pitkä ja antoisa elämä edessä <3
Okay… Let’s go!
Elämä ennen ADHD-diagnoosia.
Aloitin päiväkodin 3-vuotiaana näin, että kaikki ympärillä olevat huomasivat myös minun olevan hyvin vilkas ja energinen persoona. Kun aloin asettua päiväkotiryhmääni alkoi tulla ylivilkkaudestani ja impulsiivisista ideoistani myös muille haittaa. Juoksin päiväkoti-aikuisia karkuun, tein sääntöjen vastaisesti, poistuin hetken mielijohteesta päiväkodin alueelta, tein kaikkea, mitä pienen pieni ylivilkas tyttö ikinä keksikin. Mainitsin aiemmin, että “impulsiivista ideoistani alkoi tulla myös muille haittaa”. Sillä tarkoitan, että paras ystäväni Minja lähti joka töllöntouhuun mukaan, mitä minä saatoinkaan keksiä. Lähes joka päivä olin puhuttelussa tai päiväkodin jäähypenkillä istumassa ja kotiin päästyäni myös vanhempieni toruttavana. Koin aina, että vain minä saan sanomista ja huonoa palautetta. Miksi minua ei ymmärretty, miksi pienestä pitäen sanottiin, “ei hänellä ole ADHD:ta, hän on vain kuriton” Mutta miksi? Olin vain oma hallitsematon itseni, jolla ei ollut tietoa, taitoa taikka ymmärrystä, miksi toimin näin? Aloin kuitenkin ajan myötä asettua ryhmääni hieman eri roolissa. Päiväkotiryhmäämme tuli uusi aikuinen nimeltä Mia. Hän välitti, auttoi, ohjasi ja ymmärsi minua paremmin, kuin kukaan muu silloin. Mian astuessa kuvioihin alkoi minun matka kohti koulua näyttää valoisammalta, sitä se ei kuitenkaan lopulta ollut.
Ensimmäinen koulupäiväni 20017! #vuodenjäljessäkouluun
Ensimmäinen koulupäiväni ykkösellä alkoi hyvin. Sain heti uuden kaverin nimeltä Seela <3 Koulu tuntui tylsältä, kun ei heti päässyt ahertamaan matikkaa, eikä ollut tarpeeksi toimintaa minun kaltaiselleni värikkäälle ja aktiiviselle tyypille. Pian alkoi taas näkyä omat haasteeni, kuten rauhattomuus, malttamattomuus, ylivilkkaus, suorasanaisuus, impulsiivisuus ja tunteidensäätely.
Heti ekalla viikolla kuitenkin jo jouduin hankaluuksiin muiden luokkatovereideni kanssa. Riitoja, kiusaamistilanteita, puolille asettumista ja syrjintää. Jokapäiväinen riitely ja riitojen selvittely jatkui noin kolme lukukautta. Jouduin jo kakkosluokan alusta erityisopettajan ohjaukseen, joka ei auttanut pulmissani lainkaan. Opettaja ei ymmärtänyt minua, eikä luokkatoverit myöskään ottaneet minua kovinkaan lämpimästi vastaan, kun olivat kuulleet minun olevan aikamoinen sählääjä. Tästä erityisluokkapätkästä koitui siis lisää hankaluuksia opettajien välillä.
Lopulta! En edes tiedä, miten minut saatiin ihanaan nimeltämainitsemattomaan kuntouttavaan kuuden hengen erityisluokkaan. Aloitin siis uuden ja valoisan koulupolun “unelmaluokassa” väistötiloissa. Olin hyvin energinen, kova leuhkimaan ja sosiaalisesti keskenkasvuinen tyttö vielä silloin. Opiskelin noin 1h, joka päivä, muu aika meni tehdessä kivoja juttuja open työhuoneessa. Opiskelin ja vietin aikaani open kanssa, koska keskittyminen herpaantui heti, jos oli ylimääräisiä häiriötekijöitä, joita pääsi yllyttämään. Tämä open työhuoneessa opiskelumenetelmä jatkui kakkosen puolesta välistä kolmosen aloitukseen asti, kunnes menin ensimmäiselle päiväjaksolle lastenpsykiatrianosastolle.
Jakso sujui hyvin, kävin psykologin luona useita kertoja, sain ihanat ja lämpimät omahoitajat, sairaalakoulun ihmiset olivat huumorintajuisia ja auttavia myös osastolääkäri oli mukava. Loppuhoitoneuvottelussa osastojakson päätyttyä sain adhd-diagnoosin ja siitä lähti vielä entistäkin valoisampi ja sujuvampi elämä käyntiin <3
Osastolta palattuani luokkani oli jo siirtynyt takaisin väistötiloista tavallisen koulun tiloihin. Näinpä alkoi yhtäjaksoinen 2,5 vuotta ihanan kolmen aikuisen johdolla kohti yläkoulua! Unelmaluokassa olessani sain kolme todella läheistä ja tärkeää aikuista elämääni, uudenlaisen ja maailman parhaan kuvan siitä, millaista koulu voi olla, kun se sujuu. Mitään en siis tekisi toisin, kaikkea on tullut yhdessä koeutta. Kiitos Liina, Kaija ja Heli <3 Olette edelleen elämässäni ja sydämessäni ja pysyttekin. Nyt olen iloinen ja hyvinvoiva teinityttö, joka on saatettu yläkouluun maailman parhaalla, lämpimimmällä ja asiantuntivimmalla ohjauksella. Olen käynyt jo noin kaksi viikkoa yläkoulua ja kaikki on sujunut täydellisesti! Kiitos myös tämän hetken ihanille opettajille ja ohjaajille jaksavuudesta ja ymmärryksestä minua kohtaan.
Kiitos, kun sain jakaa tarinani. Mä oon selvinnyt, tekin selviätte ihan varmasti!
-Milana