Siirry sisältöön
Nuorten tekemät jutut

Some ja ulkonäköpaineet

Kaikilla meillä on epävarmuuksia. Ne voivat liittyä esimerkiksi ulkonäköön, sairauksiin, tai vaikka omaan luonteeseen. Yleisimmin puhutaan kuitenkin ulkonäköpaineista. Mistä ulkonäköpaineet johtuvat?


Ihmismieli toimii niin, että halutaan saada sitä mitä meillä ei jo ole, vaikka se olisikin mahdotonta. Siispä, täytyy opettaa mieli hyväksymään ja rakastamaan itseään sellaisena kun on. Mutta miten? Tekemällä asioita, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, asioita jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Keskity niihin asioihin itsessäsi joista jo pidät, ja korosta niitä. Pikkuhiljaa, itsevarmuus alkaa kasvamaan. Hyvän itseluottamuksen saavuttaminen voi viedä paljon aikaa, mutta kuka tahansa pystyy siihen. Opeta mielellesi olla välittämättä muiden mielipiteistä.

Sosiaalisen median eri kanavoissa tulee vastaan satoja, ellei tuhansia erilaisia ja eri näköisiä ihmisiä. Tällöin voi herätä ajatus; miksi minä en näytä tuolta? Miksi minä en ole yhtä kaunis kun hän? Suurin osa ihmisistä ovat kokeneet tämän tunteen ja kysyneet itseltään nämä samat kysymykset. Kun tällaiset ajatukset heräävät, täytyy muistaa, että valtaosa sisällöstä somessa on muokattuja. Voit muokata mitä vaan sisältöä. Kuka tahnsa voi opetella muokkaamaan. Älä siis koskaan vertaa itseäsi kehenkään tuntemattomaan kenet näet somessa. Et voi tietää, onko hän muokannut itsestään täysin eri näköisen. Usein, ellei aina tämän muokkaamisen taustalla on henkilön oma epävarmuus. Muista, että hekin todennäköisesti vertaavat itseään johonkin muuhun, toivoen että he näyttäisivät siltä.

Kirjoittaja:

Mia, Nuortennetin kesätyöntekijä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Back to top