Siirry sisältöön
Järjiltään

Olen ajatellut [osa tekstistä poistettu] nyt jatkuvasti.

Johtuu pääasiassa siitä ihastun jokaiseen vitun ystävälliseen ja mukavalta vaikuttavaan yleensä poikaoletettuun. Joo kuulostaa hauskalta ja iloiselta normaalilta nuoren asialta, mutta ei.

En siedä sitä enää, olen kaikista heistä myös aivan hiton tyhmä ja tylsä. En pysty sanomaankaan heille melkein mitään koska sanon jotain todella idioottimaista varmasti kun yritän. Koen itseni todella alempiarvoiseksi heidän rinnallaan joka saa minut olemaan syömättä ja käymään nettisivuilla lukemassa [osa tekstistä poistettu]. Fantasioin ja näen skenaarioita kaikesta mitä voi tapahtua heidän kanssaan, olen harhainen ja stressaantunut, on niin vaikea enää hahmottaa mitään ja olen sellaisessa masennuksen sumussa. Ikävän ja epävarmuuden tunteet myös raastavat minut kappaleiksi.

Kulutan hirveästi energiaa tällaiseen paskaan ja haluaisin olla haluamatta jotain rakastajaa ja rakkautta näin vitusti. Kaipaan myös fyysistä kosketusta pelottavan paljon.

Mut pitäs varmaan eristää ja ottaa multa mun seksuaalisuus pois tai vaan [osa tekstistä poistettu]

Paivystaja Lasten ja nuorten puhelin

Hei sinä,

Hienoa, että löysit voimia kirjoittaa tänne olostasi. Toivon, että näiden viestien kautta löydät jaksamista hakea itsellesi apua ja tukea myös lähiympäristöstäsi. Olen joutunut poistamaan viestistäsi itsetuhoisuutta kuvailevat kohdat lukijoiden suojaamiseksi. Olen silti lukenut viestisi ajatuksella ja vastaan siihen nyt parhaani mukaan.

Luen viestistäsi monia huolettavia asioita. Kerrot masennuksesta, itsetuhoisista ajatuksista sekä inhosta, jonka kohdistat itseesi. Lisäksi et ole saanut tunteillesi vastakaikua, joka on saanut sinut voimaan pahemmin. Kerrot myös toivovasi elämää ilman rakkauden ja läheisyyden kaipuuta, elämää ilman seksuaalisuutta.

Toisen ihmisen läheisyys, kosketus ja rakastetuksi ja nähdyksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista. Meistä suuri osa kaipaa ja janoaa sitä eikä siinä ole mitään väärää. Tarve toisen ihmisen läheisyyteen ja rakkauteen ei tee sinusta huonompaa tai viallista. Et vain ole löytänyt vielä sitä ihmistä, joka vastaisi tunteisiisi. Sen tarvitseminen ja kaipaaminen on täysin normaalia ja inhimillistä.

Ihastuminen ja rakastuminen on samaan aikaan sekä ihanaa että raastavaa ja meistä jokainen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä parantelemaan särkynyttä sydäntään. Olet kuitenkin joutunut tilanteeseen, jossa sinulla on särkyneen sydämen lisäksi monta raskasta asiaa ja vastoinkäymistä samaan aikaan elämässä. Se on ajanut ajatuksesi sinne synkkään paikkaan, jossa tällä hetkellä olet. Siksi toivon hartaasti, että rohkaistut kertomaan olostasi jollekin aikuiselle lähipiirissäsi. Jos olet vielä koulussa tai opiskelet, terkkarit ja kuraattorit tekevät töitä juhannukseen saakka, heihin voi olla vielä hyvin yhteydessä ja kesäloman alettua kynnyskin voi olla matalampi, kun saa mennä juttelemaan rauhassa.

Onko elämässäsi tällä hetkellä jotain, mikä saa olosi kevyemmäksi, edes hetkeksi aikaa? Ystävä, lempimusiikki, kävely kesäillassa, lempisarjan katsominen, liikkuminen, mikä tahansa käy, kunhan saat levähtää pahasta olostasi hetken aikaa. Kun olosi kevenee hetkeksi antaa se myös toivoa siitä, että oikean avun ja tuen kanssa tulet voimaan paremmin. Kaikki kääntyy vielä paremmaksi.

Myös me Lasten ja nuorten puhelimessa ja tukilinjalla (p. 116 111) olemme tukenasi vuoden jokaisena päivänä ja iltana klo 24 asti, myös läpi kesän. Meille voit jutella tai chatata mistä tahansa asiasta nimettömästi ja luottamuksella.

Pysythän turvassa, olet tärkeä <3

Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä

Järjiltään

Toivoin jotain tuollaista juuri, kiitos ihan kauheasti, tuo selkeytti edes vähän kaikkea!❤️

Vastaa aiheeseen: Ongelma

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top