Millä kriteereillä osastolle joutuu?
Elikkä, miten helposti sitä joutuu laitokseen?
Omassa tilanteessa, taidan olla vähän sekaisin. [osa tekstistä poistettu] En koe olevani masentunut, eikä minun ole paha olla, vaikka siltä vaikuttaisikin. Ihan vaan huvin vuoksi tylsyyteeni näitä juttui teen.
Epäilisin itselleni jotain ”ongelmia”. Äiti, luokanvalvoja ja kymmenen nettitestiä ovat todenneet että olen luultavasti nepsy. Sen verran mitä olen aiheesta lukenut, persoonallisuushäiriö on myös mahdollinen. Netin mukaan täytän melkein kaikki masennuksen kriteerit, mutten tätä usko. Syömishäiriökin saattaa olla, niin äiti ainakin sanoo. Unohdan, tai en vain halua syödä. Mitään näistä ei oo kuitenkaan diagnisoitu, kun ei mitään psykologeja oo mailla halmeilla.
No nyt oon miettinyt, että maksimissaan pari viikkoo menee että mun perhe huomaa viiltojäljet mun käsissä (Ois vrm pitänyt valita joku vähemmän näkyvä paikka). Niin oisko tää tarpeeksi että mut lähetetään jonnekki vitun laitokseen? Kuinka helposti sinne joutuu?
Äiti varmaan haluaisi mut heti jollekkin terapeutille, [osa tekstistä poistettu] Ei varmaan halua että mulle käy niin, niin varmaan aika paranoidina sitten on ku sille selviää.
Muistaakseni koitettiin saada mun siskoa laitokseen silloin, [osa tekstistä poistettu] Niin joutuuko sinne vaan jos tilanne menee noin pahaksi? Vai voiko vaan jostain pelkästä viiltelystä joutua? Jos viiltelystä joutuu, pitääkö olla pahaa viiltelyä ja jos ei oo kovin syvii ei joudu meneen? Mikä kaikki vaikuttaa siihen laitetaanko sinne vai ei?
En mä haluu mihinkään vitun laitokseen. En haluu tai tarvi mitään apua. En haluu terapeutille tai psykologille, sairaalaan tai mihinkään paskaan. Niin millä kriteereillä sinne osastolle tai minnelie joutuu, ja kannattaako mun huolia siitä että ne dumppais mut semmoseen?
Hei ” Yoonbumxx”,
Kiitos, kun avoimesti kerroit itsetuhoisuudestasi ja siihen liittyvistä ajatuksista. Olen moderoinut kirjoittamastasi tekstistä joitakin kohtia pois, mutta olen lukenut viestisi kokonaan.
Valitettavasti en pysty ihan täysin vastaamaan tuohon kysymykseen, että kuinka helposti laitokseen tai osastolle otetaan. Jos puhutaan lastensuojelun laitoksesta, päätöksen huostaanotosta tekee aina sosiaalityöntekijä. Sairaalan osastojaksoista päätöksen tekee taas lääkäri. Aina pyritään kuitenkin auttamaan ensin muilla keinoilla. Ammattilaiset arvioivat tilanteen ja sen, millaista apua he tarjoavat.
Viiltelystä ei automaattisesti oteta laitokseen tai osastolle, vaan itsetuhoista nuorta pyritään usein auttamaan muilla keinoilla. Itsetuhoisuus on tuttu aihe monille ammattilaisille ja heillä on keinoja olla itsetuhoisen nuoren tukena.
Jos haluat, voit lukea lisää viiltelystä ja ammattiavusta Nuortennetin ”mieli ja keho” ja ”apua ja tukea” -osioista.
Kirjoitit, että et halua laitokseen tai apua ollenkaan. Moni apua tarvitseva ei välttämättä halua kertoa kenellekään, mutta itsetuhoisuus ja itsetuhoiset ajatukset ovat aina sellaisia asioita, joihin on tärkeää saada apua. Kirjoitit, että et koe olevasi masentunut, eikä sinulla ole paha olla. Usein itsetuhoisuus voi kertoa jostain piilotetusta ja itsensä satuttamisen tilalle olisi tärkeää saada turvallisia keinoja, joilla omaa oloaan saa helpotettua tai käsiteltyä.
Mainitsit viestistäsi, kuinka äitisi ja luokanopettajasi ovat pohtineet, voisiko sinulla olla nepsy-piirteitä sekä äitisi on ollut huolissaan syömiseesi liittyen. Oli ikävä myös kuulla, että siskollasi on taustalla itsetuhoisuutta. Äitisi ja muut sinua lähellä olevat aikuiset haluaisivat aivan varmasti tietää, miten sinulla ihan oikeasti menee, että tukenasi pystyttäisiin olemaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Mitä ajattelet, miltä se tuntuisi, jos juttelisitkin tilanteestasi äidillesi tai luokanvalvojallesi?
Oletko muuten koskaan käynyt juttelemassa kenenkään ammattilaisen kanssa? Vaikka nyt ajatus ammattilaiselle puhumisesta ei tuntuisi hyvältä, niin itsetuhoisuuteen on aina tosi tärkeää saada ammattiapua. Koulun oppilashuolto tarjoaa nuorille monenlaista tukea. Siellä sinua varten ovat esimerkiksi koulukuraattori, -terveydenhoitaja ja -psykologi.
Jos puhuminen omalle lähiaikuiselle tai ammattilaiselle tuntuu juuri nyt mahdottomalta ajatukselta, palveluissamme voit jutella mistä tahansa asiasta täysin nimettömästi ja luottamuksellisesti. Voit soittaa ilmaiseksi numeroon 116 111, tulla chattiin juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen.
Sinulla on mahdollisuus varata myös joko puhelimen soittoaika tai ajanvarauschatin aika MLL:n työntekijän kanssa. Niistä voit lukea lisää ”apua ja tukea” -osiosta.
Olet taitavasti osannut sanoittaa mielessäsi olevia asioita ja toivon, ettet jatkossakaan jää näiden asioiden kanssa yksin. Olet tärkeä ja arvokas!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä