Käytämme evästeitä parantaaksemme sivujemme käyttäjäystävällisyyttä ja toimivuutta. Jatkamalla verkkosivuilla vierailua, hyväksyt evästeiden käytön vieraillessa Mannerheimin Lastensuojeluliiton verkkosivustolla. Lisätietoja.
Ovat tarpeen sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.
Luovat tilastollista tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivua ja tiivistävät pyyntöjen toteutuksen nopeutta.
Keräävät tietoa ja analysoivat, kuinka loppukäyttäjä käyttää verkkosivuja ja mitä mahdollista mainontaa käyttäjä on nähnyt ennen vierailuaan verkkosivuilla. Koordinoivat ja mittaavat mainoksia. Käytämme yhtä tai useampaa evästettä verkkomarkkinointiin ja kohdentamistarkoituksiin sekä kiinnostuksen kohteisiin perustuvan käyttäjäprofiilin luomiseen.
Hei.
Oon nyt hetken miettinyt että, oonko masentunut kun oon ollut itsetuhoinen. En siis halua kuolla tai mitään. Sen lisäks ”potkin” jatkuvasti maata/lattiaa jalalla (kantapäällä) enkä meinaa pystyä lopettamaan. Oon siis nyt kasin puolivälissä, ja ollut musiikki luokalla puolitoista vuotta, enkä oo vieläkään tutustunut luokkaan kunnolla. Kaikki muut about on tunteneet toisensa jostain nelosessa asti ja mä näin ne ekaa kertaa viime vuonna.
Ja tänä vuonna aloin kokea hirveesti ahdistusta siitä jos teen jotain väärin ja syyttä itseeni tms. Nyt oon tutustunut paremmin pariin mun luokkalaiset ja ne taita olla enää ainoita jotka saa mut tuntemaan olon oikeesti hyväksi. Muut ystävät on tottakai kivoja ja haluisin yhä olla niidenkin Kaa. Ja samalla kumminkin tahtoisin alkaa viettää aikaa kun luokkalaisten Kaa. Nyt oon tehny pari masennus testiä ja sain kaikista keskivaikea/kohtalaisen masennuksen. Kun luin oireista mulla oli noin 75% kaikista netistä löydetyistä.
Haluisin vaan tietää mitä teen kun vanhemmat ei oikeestaan oo sellaisia ihmisiä jotka osaisi auttaa/joille haluaisin kertoa ja psykologi/kuraattori vaikuttaa vähän yliampuvalta. Mun luokanvalvoja on tainnut huomata jotain koska elokuussa se kysy onko mulla kaikki hyvin, sanoin silloin et on. Mutta enää ei taida olla.
Alkuun mun ”itsetuhoisuus” oli sellasta että, ajattelin ettei se NS ”oikeesti oo sitä”, mutta nyt se tuntuu enemmän pakollisesta tai tavalta. En siis tahdo oikeesti kuolla tai mitään, [osa tekstistä poistettu] Sen lisäks muo on alkanut vähän niinku oksettaa myös hyvä ruoat kuten pizza. Enkä pysty syömään paljoa kerralla.
Enkä tiedä kenelle kertoa tai mitä tehä?!?
Hei ” Lumu🌺”!
Kiitos viestistäsi! Hienoa, että päätit kirjoittaa tänne, sillä vaikeita asioita onkin aina tärkeää päästä purkamaan jotenkin.
Kerroit, että epäilet itselläsi masennusta sekä olet ollut ahdistunut ja itsetuhoinen. Mainitsit myös, että syömisen kanssa on ollut haasteita. Kirjoitit myös, että et ole päässyt kunnolla tutustumaan luokkalaisiisi. Kiva kuitenkin kuulla, että pariin olet päässyt tutustumaan paremmin. Ihana kuulla, että he saavat tuntemaan olosi oikeasti hyväksi. Sellaisia ystäviä ansaitsetkin itsellesi! Se on tosi ymmärrettävää, että haluaa tutustua paremmin myös omiin luokkalaisiinsa sekä viettää yhä aikaa muiden ystävien kanssa.
Jos on paha olla ja on itsetuhoisuutta, niin silloin on tärkeää, ettei jää yksin, vaan hakee apua. Kirjoitit, että vanhempasi eivät ole sellaisia, jotka osaisivat auttaa tai joille haluaisit kertoa sekä psykologi/kuraattori vaikuttaa yliampuvalta. Tuleeko sinulle mieleen jotain toista aikuista, kenelle puhumisen kokisit hyvänä? Sanoit, että luokanvalvojasi on saattanut huomata jotain. Voisiko hän esimerkiksi olla sellainen, jonka kanssa juttelisit? Mietit, mitä sinun pitäisi tehdä ja tärkeä seuraava askel olisikin nyt se, että saisit kerrottua olostasi jollekin luotettavalle ja turvalliselle aikuiselle.
Voit myös meihin ottaa yhteyttä soittamalla ilmaiseen numeroon 116 111, tulemalla chattiin tai kirjoittamalla nettikirjeen. Palveluisamme voit nimettömästi ja luottamuksellisesti puhua mistä aiheesta tahansa. Voit yhdessä päivystäjän kanssa miettiä, miten voit hakea apua ja kuka voisi olla sinulle se lähin aikuinen, kenelle kertoa. Tai voit ihan vaan purkaa mieltäsi sen verran, mikä sinusta tuntuu hyvältä.
Vaikka nyt tilanne tuntuu vaikealta, niin apua on kyllä saatavilla, eikä yksin tarvitse jäädä. Olet tärkeä ja arvokas!
Lämpimin terveisin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä