Siirry sisältöön
Joku vaan😮‍💨

Musta tuntuu että oon kokenut lähiaikoina liikaa menetin mulle älyttömän tärkeän ponin joulukuussa päivän ennen mun synttäreitä koko joulu meni pilalle itken siitä vieläkin joka päivä pitkään en vaan pääse yli musta tuntuu etten pysty tehä mitään mutta mut pakotetaan kaikkeen

Verkkari

Oon hyvin pahoillani, että oot kokenut tällasta varsinkin muille näin iloseen ja onnelliseen aikaan. Kun menettää jonkun tärkeen, se jää pitkäksi aikaa sydämeen, eikä siit pääse vaan tostanin yli. Ja se, ett sua pakotetaan tekemään asioita, ei varmasti auta yhtään. Mutta muista kuitenkin, ettei sun oo ihan kaikkea pakko tehdä ja jos joku vähättelee sun surua ne ei ymmärrä sitä, eikä oo kokenu sitä.

idea

Menetys sattuu oikeasti syvältä, varsinkin kun kyse on tärkeästä ponista. Sureminen kertoo sun empaattisuudesta ja siitä, kuinka paljon välität ❤️ Jos susta tuntuu ettet jaksa tehdä mitään, se on tosi ymmärrettävä reaktio. Mutta sun ei pitäisi joutua jaksamaan yksin. Lepo on tärkeää, ja ajan kanssa voi varovasti palata sellaisten asioiden pariin, jotka tuo hyvää mieltä. Onko sulla ketään, jolle voisit kertoa miltä susta oikeasti tuntuu? Ehkä kaverille jutteleminen voisi auttaa..

Suru tulee usein aaltoina, eikä siitä tarvitse päästä yli nopeasti. Sä et oo heikko, kun itket. Päinvastoin se kertoo miten empaattinen sä oot ja miten paljon sä välität. Sä oot menettänyt itsellesi tosi tärkeän voimavaran. Suren itsekin vielä välillä oman lemmikkini kuolemaa.

Toivon, että saat tukea etkä joudu pärjäämään yksin <3

Vastaa aiheeseen: Tärkeän asian menetys

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Back to top