Moi eli siis mä oon 15, kasilla, afab agender (kaapis).
Varotus – tää on pitkä
Mun mieliala on niinkuin jatkuvasti maassa enkä jaksais mennä kouluun vaan haluisin vaan pysyä kotona ja nukkua. Se oli aika paha hiihtolomalla kun en jaksanu lähtee reissuun millään niin feikkasin olevani kipeä ja sain jäädä kotiin. Mä tiiän et mun putäis puhuu jollekulle ja et se ois vaan hyväks mut mua ahistaa sen ajattelu ja pari kertaa kun oon yrittäny mä oon vaan vaihtanu puheenaihetta niin ettei mun tarvitsis puhuu siitä.
Musta tuntuu niin kauheelle tää maailma, ja just silloin kun on mun vuoro tulla aikuiseks. Sotia syttyy ja jotkut sanoo et 3ww saattaa syttyä ja musta vaan tuntuu niin kauheen masentuneelta. Koulus me opitaan nyt köyhyydestä, sodista, ylikulutuksesta, ilmastonmuutoksesta sun muusta, ja mä tiiön et ne on tärkeitä asioita oppia mut ne totta puhuen saa mun mielen vaan pahemmaks ha mä haluisin olla kuulematta niistä koska mä tiiän niistä jo ihan tosi paljon. Myt sit taas aina kun puhutaan ylikulutuksdsta musta rupee tuntuu tosi syylliseltä kun mä ostan jonkin hauskan koristeen mun huoneeseen, ja kun opiskellaan ilmastonmuutoksesta mä haluun vaan huutaa tyynyyn ja nukkua ikuisesti.
Kun mä olin nelosella mä voitin stipendin siitä et mä olin kiinnostunut ympästä. Se kirja oli ilmastonmuutoksesta, mä en tarvinnut tietää maailman hitaasta kuolemisesta ykstoistavuotiaana.
Ja sit tuli korona. Mulla ei oo hyviä sosiaalisia taitoja, oli se sit sen takii et oon aika introvertti, koska mun kaverit on joko aiempien kautta tuttuja tai sit ihmisii joita oon tuntenut suurimman osan elämästä tai siks et oon varmaan joko ADHD tai autistin kirjolla (ei diagnoosia).
Ja sit tuli Venäjä-Ukraina sota. Mä kuulin siitä uutisissa kun mä olin menos nukkumaan mun synttäriyönä. Miks hitossa mun pitää kuulla kaikesta kauhesta just ennen nukkumaan menoa???
Mun pikkuveli, AuDHD, huono impulsiivi kontrolli, ragee tosi helposti ja mä tiiän et se ei oo sen syytä ja se on nyt paremmin, ja mä jaettiin huone aiemmin, johtavan siihen ettei mulla ollut omaa paikkaa kotona joka oli vain mun ja mä usein vedin pitkän tikun siinä et kehen sen rage kohdistui. Nykyään mulla on oma huone ja sillä myös.
Mä taisin olla ehk 13, kutosen jälkeinen kesäloma, kun mä leikkasin mun hiukset (classinen coping mekaniikka) kun mulla oli niin kauhee olo. Mä rupesin viiltelemään. Ei paljoo eikä syvälle, niinkuin vaan just ja just ihon pinnallisin osa. Mä lopetin ehk viieks kuukaudeks kun koulu alko kunnes yllätys yllätys, teenage angst ja mua ’kiusattiin’ (kiusaamista mut mä luulin et se oli vaan leikkimielistä härnäämistä kunnes ope puuttu asiaan.) Hauska juttu, se käsiteltiin minuutin puheella osapuolten kesken mis ne sano et mä olin uhkaillu niitä, mä sanoin et se lähti siitä et mä varoiting niitä kun mä leikkasin kangasta kun ne paini aika lähellä saksia ja sit myöhemmin mulla meni hermot ja sanoin et mä heitän niitä paistinpannulla (en sanonu anteeks mut myöhemmin sanoin). Mä pyysin niiltä anteeks ja ne sano sori. Jeez se oli todellakin miten sen oli tarkotus mennä. Se mainittiin kerran mun vanhemmille, ei välttis ees niiden.
Sit mut diagnisoitiin kroonisella ihosairaudella joka periaatteessa tarkoittaa että mä saan antibiotti kuureja vähän väliä ja eläminen on helvettiä pahojen päivien aikana.
Sitten mieliala paheni pariksi kuukaudeksi. Sitten se parani ja kesä oli ihanaa. Kunnes viime syksy.
Mun ukki kuoli ja nyt mun mummo joutuu myymään sen talon kun mun ukilla olikin kauheesti velkoja ja mun äitikin joutuu stressaa siitä.
Mun kaveriporukkaan liitty yks tyyppä, A (ei oikee nimi). Se oli aika kiva aluks mut sitten mä kuulin et se oli uhannu sen ex-kavereita et se viiltelee jos ne ei oo sen kavereita. Se sano et sen BF on lukios ja mä yritin olla sen kaa vähemmän, ja samalla sosiaalisoiduin mun og kavereiden kanssa koko ajan vaan vähemmän. se kommentoi miten mun kannattais pestä mun hiukset ja mun kaverin pitäis käyttää meikkii. Mua pelotti se. Lopulta, kolmen kuukauden jälkeen se lähti. Nyt se on mun toisen tutun kaveriporukas ja mä en haluu pilata sen kavisuhetta.
Sit mun sairaus flare-uppas. mä olin pois koulusta viikon, johtaen siihen et mä melkeen jouduin johonkin juttuun mis mulle koostettais tiimi useista nurten kanssa toimivista ihmisistä ja pidettäis iso kokous. Se pelottaa mua koska mä en oo kertomas joillekin rando aikusille mun omasta kroonisesta sairaudesta (joka on vähän häpeyttä aiheuttava). Se raja on siis jotain kolme viikkoa pois/lukukausi.
Sit Trump rupee tekee tyhmiä. Mä oon niin vihanen mut mä en voi tehä siille mitään ja mä vihaan sitä ja mä haluun [osa tekstistä poistettu].
Sit. Hiihtoloma. Mä oon kotona. Mun äiti soittaa kuinka mun mummo oli oottanu mua ja leiponu mulle kakun. Musta tuntu ihan kauheelle ihmiselle ja mä aattelin hetken et kaikki olis paremmin jos mua ei olis. Mä relapsasin, pahemmin kuin hetkeen.
Viime päivät on ollu parempia, mut sit eilen Trump meni ja julisti sodan. Mua pelottaa et ww3 alkaa tästä. Se ei ees liity muhun millään. Mä haluun tappaa itteni mut samaan aikaan en.
Herranen, mulla on koko ajan syyllinen olo kaikesta mikä ei oo mun syy millään hiton tavalla. Mä oon niin väsynyt.
Koton mun äiti huutaa helposti et pitää tehä kotitöitä (mikä on reiluu, mä unohan vähän välii), mut sit mun pikkuveli tekee kymmenesosan siitä mitä mä teen (se on kaks vuotta nuorempi kuin mä, täyttää 13).
Sit mun äiti rikko olkapäänsä. Se huutaa kun siihen sattuu. Mä varaudun lyöntiin jos joku huutaa mun lähellä, vaikka kukaan ei oo lyöny mua (paitsi <9 pikkuveli). Se ei voi käyttää sen kättö nyt ehkä jopa kahteen vuoteen kunnolla.
Mä kuulen kun mun vanhemmat puhuu rahasta. Sitä on melko vähän, enkä mä enään pyydä et ne ostaa mulle mitään. Ne kysy et mitä mä haluun lahjaksi ja mä en uskaltanu vastata mitään yli 15 e. Musta tuntuu syylliseltä joka kerta kun mä ostan tai syön herkkuja koska mä en tarvii niitä. ne vie rahaa.
Musta tuntuu burnoutilta. Kuollelta. Ja mä otan lisää ja lisää vastuuta joka tapauksessa. Mä haluun kertoo jollekulle mut mä en luota aikuisiin helposti (en ees tiiä miks) ja mun kaverit ei ansaitse et mä trauma dumppaan niille. (ai niin myös teenage drama on melkeen puolittanu kaveriporukan kahtii nyt).
Mä relapsasin tunti sitten. Mä haluun itkee mut mä en vaan voi. Mä vihaan elämää. Miks mä en voi vaan juosta metsään ja muuttua puuksi tai jotain.
Miks tää maailma sortuu just kun on mun vuoro olla itsenäinen.
Mä haluun vaan vetää [osa tekstistä poistettu] tai vaan nukkua ikuisesti.
Kiitos jos luit tän kokonaan. must tuntuu jo paremmalta. Mä en oikeesti haluu kuolla-kuolla mut. Joskus se tuntuu houkuttelevalta et ei tarvis huolehtia mistään enää.
Hei 15v yks jalka haudassa,
Aluksi haluan lähettää sinulle ison halauksen täältä. Olen lukenut pitkän ja koskettavan viestisi ja vaikutat todella fiksulta ja ajattelevalta nuorelta, joka kantaa maailman painoa harteillaan. Toivon kovasti, että elämässäsi on ihmisiä, joille voisit jakaa huoliasi ja saisit lohtua ja ymmärrystä, jota ehdottomasti ansaitset.
Kerrot monista huolista elämässäsi, oma jaksamisesi ja perheesi hyvinvointi, ukkisi menehtyminen, kaverisuhteesi ja taloudelliset haasteet kuormittavat täysin ymmärrettävästi sinua. Toisaalta maailman tapahtumat, huoli sodista, köyhyydestä ja ympäristöstä painaa mieltäsi.
Elämme ajassa, jossa uutisten, somen ja koulun kautta opimme ja kuulemme vakavia asioista, joilta haluaisimme itseämme ja läheisiämme suojella. Onkin suurta viisautta yrittää suojata itseäsi huolettavilta asioilta ja se on täysin oikein. Mikä asia helpottaa oloasi tässä hetkessä? Onko elämässäsi joku tekeminen, harrastus tai ihminen, jonka kanssa saisit hengähtää ja levähtää huolettavista ajatuksistasi? Sinä kaipaat ja ansaitset ihania ja iloisia asioita elämääsi.
Kerrot myös, että olet yrittänyt kertoa olostasi ja ajatuksistasi aikuisille, mutta kertominen tuntuu liian vaikealta. Toisaalta kerrot, että sinun on vaikea luottaa aikuisiin. Jos puhuminen tuntuu hankalalta, voisitko ajatella kirjoittavasi ajatuksiasi ylös, kuten teit kirjoittaessasi tänne? Tärkeää olisi, että tässä hetkessä saisit jaettua huoltasi jollekin, jotta saisit itse apua ja tukea, jota ehdottomasti tarvitset.
Miltä sinusta tuntuisi kirjoittaa meille nettikirje? Siellä voit olla kirjeenvaihdossa päivystäjän kanssa, jutella henkilökohtaisista asioista nimettömästi ja luottamuksella ja samalla saada toivottavasti lisää uskoa ja luottamusta meihin aikuisiin. Voit myös aina soittaa meille Lasten ja nuorten puhelimeen ja tukilinjalle (p. 116 111). Olemme auki vuoden jokaisena päivänä klo24 asti ja meille voit jutella mistä tahansa asiasta.
Pidäthän huolta itsestäsi etkä jää yksin huoltesi kanssa!
Lämpimin halauksin,
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä
moi <3 toivottavasti ei haittaa et ilmestyin vaa jostain tähän keskusteluun :D halusin tulla sanoo et samaistun joiltain osin tosi paljon tohon sun viestiin, esim siihen et joskus haluis vaa nukkuu eikä sekään oikee helpota et maailman tapahtumat ja uutiset niistä on tosi masentavia. Sun ei tarvii tuntee syyllisyyttä niistä koska et voi mitenkään vaikuttaa niihin. Jos yhtään helpottaa, niin näin just jonkun Ylen uutisen mis ne kysy tyylii joltain professorilta onks ww3 syttyminen mahollista ja se piti sitä hyvin epätodennäkösenä.
Sit mun kaveriporukka kans hajos tässä syksyllä joten feel you. Kannattaa kuitenki kertoo kavereille jos ne on luotettavii tai sit mennä esim kuraattorille vaik se on tosi vaikeeta tiiän mut uskon suhun. Siel voi käydä kokeilee kerran (oon ite menos pian) ja jatkaa jos koet et siit on apuu.
Ja siis aijaa oikeesti perus teini-ikä ois tarpeeks paha ilmanki tätä kaikkee paskaa mitä maailmassa ja monen meijän elämässä tapahtuu atm mut toivon et selvitään siitä silti </3 toivottavasti tää viesti ei ollu kauheen sekava ja pystyin auttaa jotenki
Hei, päivystäjän vastauksessa olikin jo annettu hyviä neuvoja, joten en toista niitä. Haluan kuitenkin sanoa, että olen ylpeä siitä, että olet jaksanut näin hyvin, vaikka elämä tuntuu ahdistavalta.
Samaistun usein itsekin tekstisi lopetuskappaleeseen, vaikken osaakkaan suoraan antaa vertaistukea.
Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi, muista, että olet tärkeä.♥️
Hei. Uutiset antavat maailman tilanteesta lähestulkoon pelkästään huonon kuvan. Kuinka sotia syttyy, maapallo lämpenee, seuraava pandemia odottaa nurkan takana, voit saada syövän syömällä ruokaa, suomi velkaantuu, vesi ja happi loppuu, työttömyys luvut nousee, ydinsota on tulossa, asteroidi osuu ensivuonna maapalloon yms.
Uutiset vääristävät totuutta. En muistakkaan milloin viimeksi uutisissa olisi kerrottu esimerkiksi kaikista niistä tavoista joilla erilaiset järjestöt tai yritykset yrittävät parantaa maailman tilannetta erilaisilla tavoilla. Tai niistä kaikista tutkimuksista joissa alansa asiantuntijat selvittävät suuria ongelmia pala palalta joka sekuntti yliopistoissa yms. Tai onko muistettu kertoa niistä maista joissa ei ole ollut sotia vuosikymmeniin vaikka niiden historia on ennen sitä ollut todella sotaisa? Asiat ei todellakaan ole menossa jotenkin poikkeuksellisen huonosti juuri nyt. Kriisejä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Ja uutiset niistä tulevat aina kertomaan, koska pelottavat ja ahdistavat uutiset myyvät.
Olet vielä nuori ja sinulla on koko elämäsi edessä. Keskity omiin juttuihisi ja tule hyväksi niissä asioissa, niin voit ehkä vaikuttaa vuosikymmenien päästä maailman menoon enemmän. Sinulla ei ole mihinkään kiire. Keskity kouluun ja vapaa-ajalla nauti elämästäsi. Maailman ongelmia ei muutenkaan ratkaista yksin. Ongelmia ratkaistaan ryhminä, järjestöinä, yrityksinä, joukkoina, jne. Sinä et ole yksin myöskään ahdistuksesi kanssa. Moni muukin jakaa nuo samat huolet tulevaisuudesta. Maailma ei myöskään muutu paremmaksi sillä, että sinä stressaat siitä itsesi kipeäksi. Terveenä ja hyvinvoivana sinusta on paljon enemmän hyötyä yhteiskunnalle ja maailmalle pitkällä aikavälillä.
Haluan myös sanoa noista talousongelmista sen verran, että sinun ei todellakaan pitäisi stressata vanhempiesi rahahuolista. Suomessa on sen verran hyvä sosiaaliturvajärjestelmä, että on todella vaikeaa oikeasti joutua siihen tilanteeseen, että ei selviä elämästä. Joillain ihmisillä on satoja tuhansia euroja velkaa ja he silti elävät normaalia ihmisarvoista elämää suomessa eikä heistä näe päälle päin, että he ovat todellisuudessa rutiköyhiä ja veloissa. Vanhempasi kyllä pärjäävät raha-asioiden kanssa ja vaikka eivät pärjäisikään, niin kukaan ei ole kuolemassa nälkään tai nukkumassa taivasalla. Sinä saat toivoa lahjaksi mitä haluat. Kyllä vanhempasi osaavat kieltäytyä, jos ei oikeasti ole sen vertaa rahaa käytössä.
Lisäksi vanhemmillasi on tukiverkkoja. Heillä on ihan varmasti läheisiä ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa he jakavat huoliaan liittyen talousasioihin tai muihinkin asioihin. Aikuiset ihmiset ovat oppineet pärjäämään kyllä eivätkä he jää ongelmien kanssa yksin. Sinä et voi ongelmillasi kuormittaa heitä niin paljon, että he eivät sitä kestäisi. Myös sinulla pitää olla tukiverkko ja sinun pitää oikeasti puhua mielen päälläsi painavista asioista läheisillesi tai ammattihenkilöille jotka kuuntelevat. Sinä et ole maailmassa yksin. Ja vanhemmillesi olisi varmasti kaikkein pahinta maailmassa se, jos sinulle kävisi jotain tai jos sinä tunnet olosi todella huonoksi. Eli puhu ongelmistasi rohkeasti, niin olosi voisi helpottaa.
Ja loppuun sanon vielä, että viestisistäsi huomaa kuinka kaikki ongelmat kasaantuvat. Kun tulee ongelmaa ongelman perään, niin mieli ylikuormittuu. Silloin kaikki mahdollinen negatiivinen ja ahdistusta aiheuttava kasaantuu ja olo tuntuu vain väsyneeltä ja toivottomalta. Todellisuudessa tilanne ei ole niin toivoton kuin sinusta tuntuu. Stressitekijöitä pitää saada vähemmälle, niin olosi helpottuu ja voit taas keskittyä elämiseen. Toistan vielä kerran, että puhu jollekkin asioista. Tai näytä vaikka kirjoittamasi viesti jollekkin aikuiselle, niin hän näkee mitä käyt läpi mielessäsi. Tsemppiä!
Moi 15v yks jalka haudassa!
Mulla ei valitettavasti ihan hirveästi ole sanottavaa mutta toivotan vaan tsemppiä kaikkiin vaikeuksiin. Ikävää, kun sinulla on mieli noin maassa, toivottavasti pystyt välillä keskittymään mukaviinkin asioihin. Vaikutat todella kypsältä ja fiksulta kun ajattelet noin isoja asioita laajasti ja monesta näkökulmasta. Ehdottaisin sinulle kuitenkin, ettet liikaa stressaisi ja ottaisi liikaa vastuuta asioista, joihin et voi paljoa vaikuttaa. Tämä voi olla (paremman sanan puutteessa) aika ”radikaali” ohje, kun tämä voi tuntua sinulle vaikealta, mutta se voisi helpottaa tuohon burnouttiin. Ota myös tosissasi nuo kiusaamis- ja häirintäjutut, ne voivat vaikuttaa ajan mittaa negatiivisesti mielialaasi, vaikket heti itse tajuaisikaan. Sinulla on selvästi paljon huolia, sanoit olevasi välillä masentunut, ja vähän joku tuossa sinun kirjoituksessa tuntui ainakin minun mielestäni viestivän vähintään lievästä itsensä vahingoittamisen halusta tai jostain sellaisesta. Yritä saada rohkeutta puhua kenelle tahansa turvalliselle aikuiselle mielialastasi, jos saat paljon ikäviä ajatuksia. Pidä huolta itsestäsi, ja muista, että olet hyvä ihminen, eikä esim. ilmastonmuutos, sodat ja Trumpin sekoilut ole sinun syytäsi.
Vielä kerran syvä ja lämmin virtuaalinen halaus tai mikä ikinä sinulle tuntuu kivalta ja luontevalta ystävällisyyden, välittämisen ja onnen toivotuksen osoitukselta. Kuvittele nyt joku söpö koira tai muu kiva ja turvallinen kaveri toivottamaan sinulle itseäsi miellyttävällä tavalla lohtua ja onnea tulevaisuuteen❤️
Moi
Kiitti kaikki näistä viesteistä, ne saa mut tuntemaan jo paljon paremmalta <3
Mä tiiän ettei mitkään maailman jutut oo mun syytä millään lailla mutta onpahan pääni hieman erikoinen ja yrittää löytää syitä miten mä olisin voinut asioihin vaikuttaa että onpahan järkevä /hj.
Miten voisin puhuu aikuiselle irl ilman mitään vanhemmille kertomista? Näet luotan mun vanhempiin mut niillä on ihan hitsisti tärkeitä juttuja ja toinen 24/7 kroonisessa kivussa, ja itellänikin harjotuksii ja tietäen ne, ne varmaan haluis että jättäsin harkkoja välistä, mitä en haluu tehä kun ne on melkeen ainoo kerta koulun ulkopuolella kun sosiaalisoidun oikeesti.
Sanoinpahan isälleni kuinka ahistaa kun en oo vielkään TET-paikkaa saanu vaikka tetti niinkuin kahen viikon päästä, hänen vastauksensa oli että ”mähän sanoin että olis kannattanu hakee paikkaa aikasemmin kun et sinä kuunnellut”. Et juu. Life sucks I guess.
Moi ”15v yks jalka haudassa”!
Kiitos, kun kirjoitit vielä uudestaan ja hienoa, että olet palannut tämän viestiketjun äärelle.
Pohdit viestissäsi, miten voisit puhua aikuiselle ilman vanhemmille kertomista. Esimerkiksi koulukuraattorin tai jonkun muun koulun oppilashuoltoon kuuluvan ammattilaisen kanssa voi käydä juttelemassa luottamuksellisesti ilman vanhemmille kertomista. Koulukuraattorilla on vaitiolovelvollisuus, joten asiat pysyvät teidän välisinä. Kuitenkin joissain tapauksissa koulukuraattorilla on velvollisuus kertoa huoltajille, esimerkiksi jos käy ilmi jotain, joka vaarantaisi nuoren turvallisuuden ja terveyden.
Koulukuraattorille tai jollekin toiselle ammattilaiselle voi sanoa, että haluat jutella niin, ettei vanhemmille kerrota. Hienoa kuulla, että luotat vanhempiisi ja ymmärrän myös sen, että joistakin asioista voi olla helpompaa jutella jonkun ulkopuolisen aikuisen kanssa.
Vaikutat tosi empaattiselta nuorelta, kun pohdit myös vanhempiesi näkökulmaa. Vanhempasi kuitenkin aikuisina pystyvät käsittelemään vaikeitakin asioista eri tavalla, vaikka elämässä olisikin muita asioita meneillään samaan aikaan. Uskon myös, että he varmasti haluaisivat tietää, miten sinulla ihan oikeasti menee. Mitä siis ajattelisit siitä, jos heillekin avaisi mielesi sisäistä maailmaa edes hiukan? Samalla heille voi myös kertoa sen, että toivoisit pääseväsi juttelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa, esimerkiksi koulukuraattorin.
Olipa hienoa, että kerroit isällesi rehellisesti tunteistasi TET-paikkaan liittyen, mutta ikävä kuulla, että isäsi reaktio ei tainnut olla sellainen, mitä olisit toivonut. Oletko pystynyt kertomaan isällesi, miltä hänen kommenttinsa sinusta tuntui ja mitä olisit ehkä kaivannut häneltä?
Oli kiva myös kuulla, että sinulla harjoituksia, jotka tarjoavat sinulle sosialisoitumista. Mitä ajattelet, jos kertoisit vanhemmillesi, miksi harkat ovat sinulle tärkeitä? Parhaimmillaan harkat tuovat mielekästä sisältöä arkeen.
Vaikeiden ajatusten ja tunteiden kanssa ei pidä jäädä yksin, ja siksi onkin hienoa, että päätit kirjoittaa tänne vielä uudestaan. Ethän jää jatkossakaan yksin, vaan hakeudut juttelemaan jonkun luotettavan ja turvallisen aikuisen kanssa.
Muistathan, että myös meille on mahdollista soittaa nimettömästi, luottamuksellisesti ja ilmaiseksi numeroon 116 111. Myös chattiin voi tulla juttelemaan tai kirjoittaa nettikirjeen.
Hyvää kevättä toivottaa
Lasten ja nuorten puhelimen ja chatin päivystäjä